Skip to Content

Palvelujen ulkoistaminen tuo haasteita kemikaalilaitosten valvontaan

Tukes
Julkaisuajankohta 4.6.2013 9.05
Tiedote

Laajamittaisia kemikaalilaitoksia EU:ssa valvovat viranomaiset kokevat turvallisuushaasteena palvelujen ulkoistamisen yrityksissä. Kemikaalilaitoksia valvovat viranomaiset kokoontuvat 5.-7. kesäkuuta oppimaan toisiltaan, miten suuronnettomuuksia voitaisiin valvonnan keinoin vähentää. Kokous pidetään ensi kertaa Suomessa ja sitä isännöi Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes).

Helsingin Katajanokalla kokoontuva EU-maiden kemikaalilaitosten valvontaviranomaisista koostuva tarkastusryhmä on toiminut nyt noin kymmenen vuotta. Ryhmän tarkoituksena on yhtenäistää laitoksiin tehtäviä viranomaistarkastuksia eri EU-maissa. Tavoitteena on myös valmistella ohjeita, joissa on minimivaatimuksia tarkastettavien laitosten turvallisuudelle.

Aiemmissa kokouksissa on muun muassa käyty läpi viranomaisten tekemiä määräaikaistarkastuksia kriittisesti: miten viranomaiset voivat vakuuttua, että laitoksen turvallisuusasiat ovat hyvällä mallilla. Miten voidaan tietää, että kirjallisia turvallisuussuunnitelmia todella noudatetaan käytännössä? Entä miten tarkastajat voivat päästä selville siitä, että laitos on arvioinut sen toimintaan liittyvät riskitekijät oikein?

Onnettomuudet kemikaalilaitoksissa johtuvat usein inhimillisistä virheistä.

– Paraskin systeemi on epätäydellinen, ja ihminen on usein heikoin lenkki. Jokaisessa laitoksessa on omat heikkoutensa. Turvallisuuden tasoa pitää ensisijaisesti tarkkailla kunkin laitoksen haavoittuvista osista, paikoista, joissa on ongelmia laitteiden kanssa, yli-insinööri Anne-Mari Lähde Tukesista kertoo.

Viranomaiset voivat oppia myös jo tapahtuneista onnettomuuksista. Siksi työryhmä käsitteleekin joka kokouksessa kussakin jäsenmaassa sattuneita vakavimpia kemikaalilaitosten onnettomuuksia. Helsingissä esillä on myös uusi Seveso III -direktiivi, jota kansallisen lainsäädännön pitää vastata toukokuun 2015 jälkeen. Direktiivi koskee teollisuuden vaarallisten kemikaalien suuronnettomuusvaaran torjuntaa. Nimensä direktiivi on saanut Italian Sevesossa vuonna 1976 sattuneesta onnettomuudesta. Uuden direktiivin viranomaisvalvonta Suomessa kuuluu pääosin Tukesille.

Lisätietoja:

yli-insinööri Anne-Mari Lähde, p. 029 5052 362

sähköposti: [email protected]

Back to top