Menu

Glyfosaattia ei saa käyttää viljan tuleennuttamiseen

27.8.2020 12.58
Uutinen

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) muistuttaa, että kasvinsuojeluaine glyfosaatin käyttö viljan pakkotuleennuttamisessa eli sadon kypsymisen nopeuttamisessa on Suomessa kielletty. Glyfosaattia sisältäviä valmisteita ei saa käyttää juolavehnän torjuntaan leipäviljoilla. Juolavehnän torjunta on mahdollista tietyillä glyfosaattivalmisteilla tuleentuneesta ohra- ja kaurakasvustosta, jos viljan jyvän kosteus on alle 30 prosenttia ja sato käytetään eläinten rehuksi.

Tänä vuonna viljapelloilla esiintyy paljon jälkiversontaa, minkä takia tuleentuneen viljan seassa on paljon vihreää tuoretta kasvustoa. Tukes muistuttaa, että glyfosaattikäsittely voidaan tehdä tuleentuneeseen rehuviljaksi tarkoitettuun ohra- tai kaurakasvustoon ennen sadonkorjuuta ja että ruiskutushetkellä  jyvien kosteuspitoisuuden on oltava alle 30 %. Ruiskutuksessa on otettava huomioon, että sadonkorjuu on sallittua vasta 10 vuorokauden kuluttua käsittelystä. Myyntipäällyksen tekstissä mainittua 30 prosentin raja-arvoa on aina noudatettava.

Jos viljan jyvän kosteus on yli 30 %, se tarkoittaa yleensä, että vilja ei ole vielä tuleentunut. Jos glyfosaattia ruiskutetaan vihreään viljaan, se tappaa viljan keskenkasvuisena. Lisäksi seurauksena on, että vihreässä viljassa glyfosaatti kulkeutuu myös tähkään, mikä aiheuttaa todennäköisesti sallittuja pitoisuuksia suuremmat glyfosaattijäämät satoon. Siksi kirjavaa kasvustoa ei pidä ruiskuttaa. Myös jälkiversonneen kasvuston jyvien kosteuden pitää olla alle 30 % ennen kuin ruiskutuksen voi sallia. Viljan jyvien kosteuden mittaamiseksi otettavan näytteen tulee edustaa kattavasti koko puitavaa lohkoa.

Luonnonvarakeskuksen tekemissä tutkimuksissa on todettu, että mitä korkeampi viljan jyvien kosteus on glyfosaatilla käsiteltäessä, sitä enemmän sadosta löytyy jäämiä.  Valvontaviranomaiset voivat ottaa viljoista jäämänäytteitä, jos sadon kohdalla on vahva epäily glyfosaatin väärinkäytöstä. Myös viljan ostajat tekevät jäämäanalyyseja ostettavasta viljasta.

Glyfosaatti on tehoaine, jota käytetään rikkakasvien torjuntaan tarkoitetuissa valmisteissa. Glyfosaattivalmisteita on hyväksytty käytettäväksi rikkakasvien torjuntaan puutarhoissa, pelloilla, metsässä ja viljelemättömillä alueilla.  Valmisteiden myyntipäällyksestä ilmenee tarkat ohjeet, mihin tarkoitukseen valmistetta saa käyttää. Tiedot Suomessa hyväksytyistä kasvinsuojeluaineista löytyvät Tukesin ylläpitämästä kasvinsuojeluainerekisteristä.       

Lisätietoja:

Tukes

ryhmäpäällikkö Kaija Kallio-Mannila, p. 029 5052 036
johtava asiantuntija Eija-Leena Hynninen, p. 029 5052 049
sähköpostit muotoa: [email protected]

Luke
tutkija Pentti Ruuttunen, p. 029 5326 492
tutkija Heikki Jalli, p. 029 5326 167
sähköpostit muotoa: [email protected]