Skip to Content

Vältä suuret vahingot, pidä kiinteistön sähköjärjestelmä kunnossa

Tukes
Julkaisuajankohta 10.8.2017 9.41
Tiedote

 

Konepajan työstökonetta syöttävä sulake palaa jo kolmannen kerran saman työpäivän aikana. Sulake on palanut useita kertoja jo aiemminkin.

– Pitänee jossain välissä pyytää sähkömies paikalle selvittämään, mistä sulakkeen toistuva palaminen oikein johtuu. Kun tämä kiire tästä hieman helpottaa, niin ehditään tuohonkin ongelmaan syventymään tarkemmin, tuumaa yrittäjä.

Yöllä hän herää poliisin puhelinsoittoon: halli on tulessa.

Ajan oloon löystynyt liitos on kuumentunut ja sytyttänyt tulipalon. Tuli ja savuvahingot tuhoavat tuotantotilat ja siellä olevat koneet ja erikoistyökalut. Tuotannon kannalta keskeiset asiakirjat ja tiedostotkin menevät. Toiminta keskeytyy, työntekijät lomautetaan. Hankintaketjussa tilaajien toiminta kärsii ja toimitukset myöhästyvät.

Yrittäjä odottaa korvauksia vahingosta. Kun ne tulevat, hän havaitsee, etteivät ne kata läheskään kaikkea menetettyä. Tilaajatkin ovat siirtyneet käyttämään toista alihankkijaa ja ammattimiehet työllistyneet kilpailijalle.

Toiminnan uudelleen aloittaminen osoittautuu mahdottomaksi. Yrittäjä päättää iskeä hanskat tiskiin.

 

Tarina on kuvitteellinen, mutta vastaavia tapahtuu tosielämässä.

Rakennuksen sähköjärjestelmän kunnossapidon laiminlyönti voi johtaa sähkölaitteiston vaaralliseen vikaantumiseen, sähköiskuun tai tulipaloon. Toiminnan loppuminen kokonaan on ääriesimerkki taloudellisista menetyksistä, joita tulipalosta voi seurata. Pahimmillaan palo voi johtaa jopa ihmishengen menetykseen.

Merkittävä osa sähkön käytöstä aiheutuvista henkilö- ja palovahingoista voitaisiin välttää, jos sähköjärjestelmien kuntoa tarkkailtaisiin säännöllisesti, niiden kunnossapito olisi ennakoivaa ja niissä ilmenneet viat ja puutteet korjattaisiin viipymättä.

 

Sähköjärjestelmä ei ole ikuinen


Kiinteistön sähköjärjestelmä ei ole ikuinen niin kuin eivät ole rakennuksen ikkunat, putket tai muutkaan osat. Sähköasennukset, asennuskalusteet ja sähkökeskusten komponentit kuluvat ja tulevat käyttöikänsä päähän ajan myötä. Myös sähkön käyttötarpeet ja -olosuhteet muuttuvat kiinteistön elinkaaren aikana, eivätkä sähköasennukset ja -laitteet välttämättä pysy uusien sähkönkäytön tarpeiden ja vaatimusten mukaisina.

Turvallisuuden ja riskienhallinnan kannalta ei ole järkevää odottaa siihen asti, että jokin sähköjärjestelmän osa menee rikki tai pääsee vaarallisen huonoon kuntoon ja ryhtyä korjaustyöhön vasta sitten. Huonokuntoisista ja elinkaarensa päähän tulleista asennuksen osista, kuten tavanomaisista sähkökeskuksista, valaisimista ja pistorasioista, aiheutuu vuosittain lukuisia vaaratilanteita ja vahinkoja.

Rakennuksen omistaja tai tietyissä tilanteissa vuokralainen vastaa asennusten ja laitteiden turvallisuudesta. Hänen on huolehdittava siitä, että laitteiston kuntoa ja turvallisuutta tarkkaillaan säännöllisesti ja että havaitut puutteet ja viat poistetaan riittävän nopeasti.

 

Mitä on hyvä kunnossapito?


Kunnossapito tarkoittaa laitteistojen kunnon seurantaa, vikojen korjauttamista ja tarvittaessa säännönmukaisen ammattimaisen kunnossapidon järjestämistä ja määräaikaistarkastuksia. Ylläpidon tulisi olla ennakoivaa, mikä tarkoittaa sitä, että kunnossapito on järjestetty siten, ettei mahdollista vaarallista tai käyttökatkon aiheuttavaa vikaantumista pääsisi syntymään. Sähköasennukset ja niiden kunnossapito, samoin kuin järjestelmään kuuluvien sähkölaitteiden huolto ja korjaukset, ovat sähköalan ammattilaisten töitä.

 

Seuraa laitteiden kuntoa


sulakkeet
Kiinteistön omistajan tai käyttäjän täytyy seurata laitteiden käyttöä, kuntoa ja siisteyttä normaalin toiminnan lomassa. Jos laitteet tai laitteistot eivät toimi normaalisti, jotain on vialla.

  • Palavatko sulakkeet usein, laukeaako vikavirtasuojakytkin?

  • Välkkyvätkö valot oudosti?

  • Haiseeko ”palaneen käry” laitteen lähellä?

  • Näkyykö sähkökeskuksessa, pistorasiassa, valaisimessa tai muissa laitteissa tummia, liiallisesta lämpenemisestä johtuvia jälkiä?

  • Onko laite tai kaapeli vioittunut siten, että sen sisällä olevat johtimet tai muut sähköiset osat ovat näkyvissä?

  • Vilkkuuko valaisimen loisteputki?

  • Pitääkö jokin kone poikkeavaa ääntä?


Pelkkä tarkkailu ei riitä, vaan havaitut viat pitää korjauttaa heti.

 

Teetä kunnossapitotarkastus säännöllisesti


Hyvään kiinteistön sähköhuoltoon ja kunnossapitoon kuuluu suunnitelmallinen sähköammattilaisen tekemä kunnossapito ja kunnossapitotarkastukset. Sähkökunnossapidon ammattilainen tunnistaa järjestelmän osien korjaus- ja uusimistarpeet. Sähköteknisillä testauksilla ja mittauksilla todetaan muun muassa turvallisuuden kannalta tärkeiden suojalaitteiden ja -järjestelmien toiminta.

Lämpökuvauksen avulla voidaan havaita ja ennaltaehkäistä huonojen sähköisten liitosten ja viallisten komponenttien aiheuttamia ongelmia.
Lämpökuvauksen avulla voidaan havaita ja ennaltaehkäistä huonojen sähköisten liitosten ja viallisten komponenttien aiheuttamia ongelmia.

Tarpeelliset puhdistukset, havaittujen huonokuntoisten komponenttien vaihdot ja mahdolliset muut pienehköt toimenpiteet ja korjaukset ovat töitä, joista on hyvä sopia ennalta siten, että ne voidaan suorittaa jo kunnossapitotarkastuksen yhteydessä.

Lämpökuvaus on todettu tehokkaaksi kunnossapidon välineeksi. Sen avulla voidaan havaita ja ennaltaehkäistä huonojen sähköisten liitosten ja viallisten komponenttien aiheuttamia ongelmia.

Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry:n asiantuntijaryhmä on tuottanut sähkökunnossapitoa käsittelevän oppaan muun muassa rakennusten haltijoiden, kiinteistöyhtiöiden ja toiminnanharjoittajien käyttöön.

 

Tilaa määräaikaistarkastus


Lakisääteiset määräaikaistarkastukset täydentävät sähköasennusten kunnossapitoa. Määräaikaistarkastuksia on tehtävä yli 35 ampeerin sulakkeilla varustetuille liike-, toimisto-, teollisuus- ja maatalousrakennuksille sekä näitä laajemmille sähkölaitteistoille. Tällaisia kiinteistöjä ovat myös monet julkiset tilat, kuten päiväkodit, kaupat tai lääkäriasemat.

Määräaikaistarkastus on tehtävä 10 vuoden välein. Tarkastusta voi verrata ajoneuvon määräaikaiskatsastukseen. Tarkastuksessa varmistetaan, että sähköjärjestelmän käyttö on turvallista, kunnossapito on riittävää ja laitteistoa on pidetty asianmukaisessa kunnossa.

Tarkastus on pistokoeluonteinen. Tarkastaja ei korjaa tai poista siinä esiin tulleita vikoja ja puutteita. Harvoin tehtävä määräaikaistarkastus ei myöskään korvaa säännönmukaista kunnossapitoa. Yksittäisten puutehavaintojen korjaamisen lisäksi tarkastuksen tulos tulisi mieltää siten, että sen pohjalta kehitetään kunnossapidon kokonaisuutta.

Sähkötöihin oikeudet omaavien toiminnanharjoittajien sekä tarkastajien yhteystiedot löytyvät Tukesin verkkosivuilta.

 

Aiheesta lisää:

Kiinteistöjen sähkökunnossapito ja määräaikaistarkastukset -opas

Uusi sähköturvallisuuslaki velvoittaa kunnossapitoon ja yksinkertaistaa tarkastusvaatimuksia (Tiedote 3.2.2017)

 

Asiantuntijat: Sakari Hatakka, Esko Iivonen

Teksti: Elisa Salste

Kuvat: Lähitapiola ja Tukes
Back to top