Hoppa till innehåll

Markkinoilta poistettujen tuotteiden tiedot nyt avoimena datana

Tukes
Julkaisuajankohta 16.3.2017 8.41
Tiedote

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on avannut Markkinavalvontarekisterinsä datan vapaasti käytettäväksi Avoindata.fi-palveluun. Kyseessä on Tukesin ensimmäinen tietoaineiston avaus.

- Valitsimme ensimmäiseksi avattavaksi aineistoksi Markkinavalvontarekisterimme, koska sen sisältämä data kiinnostaa laajasti. Rekisterin aineisto oli myös helppo avata. Rekisteri on jo nyt Tukesin verkkosivuilla, joten olemme etukäteen miettineet julkaistavaksi sopivat tiedot. Innolla odotamme, mitä kaikkea sovelluskehittäjät tästä saavatkaan aikaan, iloitsee Tuotteet-yksikön johtaja Tuiri Kerttula.

Nyt avattu Markkinavalvontarekisteri sisältää tiedot tuotteista, joiden myyntiä ja markkinointia on rajoitettu Tukesin tekemillä hallintopäätöksillä kolmen viime vuoden aikana. Nämä tuotteet ovat osoittautuneet Tukesin teettämissä testauksissa vaarallisiksi tai muuten merkittävästi niitä koskevien vaatimusten vastaisiksi. Lisäksi Markkinavalvontarekisteri sisältää tietoja tuotteista, joiden myyntiä ja markkinointia yritykset ovat itse vapaaehtoisesti rajoittaneet.

Rekisterissä julkaistaan tuotteita koskevat yksityiskohtaiset tunnistetiedot valokuvineen, vastuullisten toiminnanharjoittajien yhteystiedot, toimenpiteiden syyt, tuotteisiin liittyvät vaarat tai puutteet sekä toimintaohjeet kuluttajille.

- Olisihan se hienoa, jos tällä markkinavalvonnan tietoaineiston avaamisella saataisiin aikaan yksi tai useampi sovellus, joka edistää kuluttajien turvallisuutta ja turvallisia valintoja, sanoo Kerttula.

Suomen avoimen datan tiedot kerätään keskitetysti Avoindata.fi-palveluun, josta ne siirtyvät edelleen Euroopan unionin avoimen datan portaaliin.

Avoin data -sivu Tukes.fissä

Markkinavalvontarekisteri (MAREK)

Avoindata.fi-palvelu

Lisätietoja:

Tuiri Kerttula, johtaja, Tuotteet-yksikkö, puh. 029 5052 643
[email protected]

Tillbaka till toppen