Hoppa till innehåll

Käyttöönottotarkastusten dokumentointiin ryhtiä

Julkaisuajankohta 30.11.2020 10.19
Uutinen

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on havainnut kenttävalvonnassa paljon poikkeamia käyttöönottotarkastuksien dokumentoinnissa. Samoja havaintoja ovat tehneet myös valtuutetut tarkastajat. Tukes kehottaa sähköurakoitsijoita ryhdistäytymään käyttöönottotarkastusten dokumentoinnissa ja käyttämään ajantasaisia pöytäkirjamalleja.

Käyttöönottotarkastuspöytäkirjalla sähköurakoitsija osoittaa, että hänen tekemänsä sähköasennukset täyttävät voimassa olevat sähköturvallisuus- ja EMC-vaatimukset. Se on virallinen lain edellyttämä asiakirja.

Myönteistä on, että käyttöönottotarkastuksissa on tehty kattavasti SFS 6000 osan kuusi mittauksia. Niiden tulokset on kuitenkin saatettu liittää epämääräisenä listana pöytäkirjan liitteeksi – siis ilman, että ne olisivat selkeästi jäljitettävissä myös myöhemminkin.

Lisäksi turhan usein tarkastuspöytäkirjana on käytetty vanhentuneita malleja, joista puuttuu oleellisia kohtia, kuten mm. EMC-vaatimusten täyttymisen osoittaminen, kiertosuunnan yhdenmukaisuuden toteaminen, suojalaitteiden yksilöinti (mm. tyyppi ja koko sekä vikavirtasuojakytkimien toiminta-ajat), tuoreimmat asennuksessa noudatetut standardit ja sähkötöiden johtajan tiedot. 

Tukes kehottaa kaikkia toimijoita tarkastamaan käyttämänsä käyttöönottotarkastuspöytäkirjamallit – ajantasaiset mallit on esitetty esim. Sähkötietokortiston ST 51.21 -sarjassa. Myös mittaustulosten esittämistapaa on syytä harkita tanakammin.

Paperityöt tärkeitä myös poikkeustilanteissa

Joskus sähköasennustyöt voidaan syystä tai toisesta joutua keskeyttämään tai joudutaan jatkamaan toisen sähköurakoitsijan sähköasennuksia. Tällöin on oltava erityisen tarkkana varsinkin käyttöönottotarkastuksissa ja niiden dokumentoinnissa, jotta jälkikäteenkin voidaan osoittaa asennuspalvelujen turvallisuusvaatimusten täyttyminen. 

Tukesin saamista sähköurakointia koskevista palautteista ja reklamaatioista ilmenee, että monet harmit olisi vältetty sillä, että käyttöönottotarkastus olisi dokumentoitu asiallisesti ja pöytäkirja luovutettu haltijalle. 

Seuraavassa on koottu pelisääntöjä tyypillisimpiin poikkeustilanteisiin pelisääntöjä. Pelisäännöt on valmisteltu yhteistyössä Sähkö- ja Teleurakoitsijaliiton kanssa muutamia vuosia sitten.

1. Kun sähköasennustyöt päättyvät ennen kohteen sähköasennuksien valmistumista

Sähköurakoitsija:

  • Tekee käyttöönottotarkastuksen sähköasennuksilleen.
  • Laatii tarkastuksesta käyttöönottotarkastuspöytäkirjan, josta ilmenee, mitkä sähköasennukset sisältyvät tehtyyn tarkastukseen.
  • Huolehtii, että sähköasennukset jäävät kaikilta osin turvalliseen käyttökuntoon, ja tarvittaessa estää luotettavasti keskeneräisten asennusten vahingossa jännitteiseksi tekemisen.
  • Tekee sähköasennuksista standardin vaatimusten mukaisen dokumentoinnin tai alkuperäisiin suunnitelmiin asennustyön mukaiset muutokset, joiden perusteella lopullinen sähködokumentointi on laadittavissa.
  • Toimittaa asennettujen laitteiden ja järjestelmien asennus-, käyttö- ja huolto-ohjeet laitteiston haltijalle.

2. Kun kohteeseen pyydetään pelkkää käyttöönottotarkastusta

  • Selvitä, miksi sähköasennukset tehnyt sähköurakoitsija ei ole tehnyt käyttöönottotarkastusta.
  • Mikäli hyväksyttävää syytä ei ole esitettävissä, pyydä kääntymään valtuutetun tarkastajan tai laitoksen puoleen.
  • Jos teet käyttöönottotarkastuksen laitteistolle, jota et itse ole rakentanut, käyttöönottotarkastuspöytäkirjasta tulee käydä ilmi, ettet ole laitteiston rakentaja. Pöytäkirjaan kirjataan sähkölaitteiston rakentajan nimi, jos on tiedossa, muuten laitetaan sähkölaitteiston rakentajaksi esim. ”tuntematon”.
  • Pöytäkirjaan tulee merkitä, että silmämääräinen tarkastus ei välttämättä kata kaikkia piilossa olevia asennuksen osia.
  • Jos havaitset asennusten olevan säädösten vastaisia, tee siitä yksilöidyt merkinnät pöytäkirjaan. Ilmoita tarkastuksen tilaajalle, että havaitut puutteet on korjattava mahdollisimman pikaisesti. Jos havaitset välitöntä vaaraa aiheuttavan asennuksen, pyydä tilaajalta lupa saattaa asennus turvalliseen kuntoon ja tee luvan saamisen jälkeen tarvittavat toimenpiteet. Pöytäkirjasta ei tule ruksata kohtaa, jossa vakuutetaan asennusten täyttävän standardin vaatimukset.
  • Jos havaitset tarkastuksessa vaarallisia asennuksia ja lisäksi on hyvin ilmeistä, että työtä ei ole tehnyt oikeudet omaava urakoitsija, tee ilmoitus Tukesille (ks. Tukes-ohje 16/2017)

3. Ennen kuin jatkat kesken jääneitä sähköasennustöitä

  • Selvitä, miksi työt ovat jääneet kesken, sekä mitä suunnitelmia ja dokumentointeja kohteesta on olemassa.
  • Selvitä, onko ja miten käyttöönottotarkastus kesken jääneiden asennusten osalta on tehty ja dokumentoitu.
  • Mikäli tehdyistä asennustöistä ei ole käyttöönottotarkastuspöytäkirjaa, huolehdi käyttöönottotarkastusta vastaavan tarkastuksen tekemisestä siinä laajuudessa, kuin se on tarpeellista sähköturvallisuuden toteamiseksi.
  • Merkitse riittävän yksilöidysti tarkastuspöytäkirjaan sellaiset normaaliin käyttöönottotarkastukseen sisältyvät tarkastukset, joita kohteen rakennusvaiheesta johtuen ei enää voida tehdä rakenteita purkamatta.
  • Jos on aihetta epäillä säädösten vastaisia asennuksia rakenteiden sisällä, neuvottele kohteen rakennuttajan kanssa rakenteiden avaamisesta ja niistä aiheutuvien kustannuksien maksajasta.
  • Lopullisen dokumentoinnin kuntoon saattamiseksi laadi dokumentointi tarkastukseen sisältyvistä asennuksista tai kirjaa dokumentoinnin puutteet tarkastuspöytäkirjaan.
  • Varmista asennettujen laitteiden ja järjestelmien osalta, että niiden asennus-, huolto- ja käyttöohjeet ovat olemassa.
  • Kirjaa mahdolliset puutteet tarkastuspöytäkirjaan.

Edellä mainittujen selvitysten ja tarkastusten jälkeen uusi sähköurakoitsija voi sopia sähköasennustöiden loppuun suorittamisesta. Sopimus on syytä laatia kirjallisesti. Sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen sähköasennustyöt voidaan käynnistää.

Lisätietoja:

ylitarkastaja Timo Iholin, puh. 029 5052 594, [email protected]
 

Tillbaka till toppen