Hoppa till innehåll

Kosmetiikkavalvonta painottui Tukesin kemikaalivalvonnassa

Tukes
Julkaisuajankohta 26.1.2018 9.50
Tiedote

Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) kemikaalituotevalvonnassa tarkastettiin vuoden 2017 aikana yhteensä noin 1440 tuotetta. Tukes lisäsi erityisesti kosmeettisten valmisteiden valvontaa.

Tukesin kemikaalivalvojat tarkastivat vuonna 2017 muun muassa kuluttajille myytäviä liimoja, saunatuoksuja, 3D-tulostusmateriaaleja, vaaralliseksi luokiteltujen kemikaalien verkkokauppaa, kosmeettisten valmisteiden turvallisuutta, kasvinsuojeluaineita, biosideja, luvanvaraisten puunsuoja-aineiden sisältämiä biosiditehoaineita sekä korujen, muovien ja sähkölaitteiden kuten peliohjainten ja USB-johtojen kemikaaleja.

Myyntikieltoon tai markkinoilta poistettavaksi Tukes määräsi 52 kemikaalituotetta. 10 tapauksessa Tukes velvoitti yrityksen palautusmenettelyyn eli keräämään tuotteet takaisin loppukäyttäjiltä.

– Palautusmenettelyt liittyivät kännykän kuorista löytyneeseen kiellettyyn aineeseen, asbestiin entisen Neuvostoliiton aikaisissa kaasunaamareissa, korujen raskasmetalleihin sekä tekstiilien ja peliohjainten kiellettyihin aineisiin, ryhmäpäällikkö Marilla Anttila Tukesin kemikaalituotteet-ryhmästä kertoo.

Lisäksi yritykset tekivät muutamien tuotteiden vapaaehtoisia takaisinvetoja tekstiileissä ja hiekkapuhallusaineessa olleiden kiellettyjen aineiden takia. Näissä tapauksissa yritys oli jo toteuttanut palautusmenettelyn, kun asia tuli Tukesin tietoon.

Valvontakäynnit yrityksiin lisääntyivät

Tukes valvoi tuotteita muun muassa etiketin tai käyttöturvallisuustiedotteen perusteella tai laboratoriotestein. Tukes valvoi myös kuluttajille suunnattua markkinointia.

Tukes teki 579 valvontakäyntiä yrityksiin, mikä on enemmän kuin aiempina vuosina. Valvontakäynneillä haettiin tuotteita valvottavaksi tai käytiin perusteellisesti läpi yrityksen toimintaa ja velvoitteita kemikaaleja koskevan lainsäädännön noudattamisessa.

Kosmetiikassa puutteita pakkausmerkinnöissä ja kiellettyjä ainesosia

Tukes lisäsi vuonna 2017 merkittävästi kosmeettisten valmisteiden valvontaa. Tukes tarkasti yhteensä noin 400 kosmetiikkatuotetta. Kosmetiikkavalvonnassa toteutettiin normaalin valvontatyön lisäksi kolme suunnitelmallista valvontaprojektia, joiden yhteydessä tarkastettiin 202 valmistetta.

Yleisimpiä löydöksiä näissä valvontaprojekteissa olivat erilaiset pakkausmerkintäpuutteet (74 kpl), joista enemmistön muodostivat suomen- ja ruotsinkielisten pakkausmerkintöjen puuttuminen. Kosmetiikassa kiellettyä ainesosaa löytyi 9 valmisteesta. 70 valmistetta sisälsi säilöntäainetta tai säilöntäaineseosta, jota ei saa käyttää kyseisessä valmisteessa.

Vakavin yksittäinen löydös oli UV-filtterin puute valmisteesta, joka oli tarkoitettu aurinkosuojatuotteeksi. Hallinnollisia päätöksiä, joilla kiellettiin 27 kosmeettisen valmisteen myynti, tehtiin 4.

Muissa tapauksissa yritykset poistivat vapaaehtoisesti säädöstenvastaiset valmisteet myynnistä tai toteuttivat korjaavat toimenpiteet, joilla tuote saatiin säädöstenmukaiseksi.

Verkkokaupassa Tukes valvoi lääkinnällisten väittämien käyttöä kosmeettisten valmisteiden markkinoinnissa. Verkkokaupan ylläpitäjistä kolme neljästä on vapaaehtoisesti poistanut lääkinnälliset väittämät sivuiltaan. Yhden tapauksen käsittely on vielä kesken.

Kemikaaleista annettavissa tiedoissa puutteita verkkokaupoissa

Tukes osallistui vuoden 2017 aikana EU:n yhteiseen kemikaalien nettikauppaa koskevaan valvontahankkeeseen. EU-lainsäädännön mukaan verkkokaupassa myytävästä vaarallisesta kemikaaliseoksesta pitää olla verkossa nähtävillä pakkausmerkinnöissä mainitut vaaraominaisuudet. Hankkeen tulokset olivat kovin huonot, eikä monellakaan yrityksellä ollut verkkokaupan asiat kunnossa. Valvontahankkeen ansiosta verkko-ostajien tietoisuus kemikaalien vaaraominaisuuksista parani selvästi.

Saunatuoksujen valvontaprojektilla tulokset olivat samansuuntaiset: 85 valvotusta tuoksusta 80 %:ssa oli puutteita merkinnöissä. Merkintäpuutteet vaihtelivat lievistä puutteista varoitusmerkintöjen puuttumiseen kokonaan.

Miten Tukes valvoo kemikaaleja vuonna 2018?

Tukes jatkaa kemikaalivalvontaa vuonna 2018 muun muassa erilaisin valvontahankkein. Tukes aikoo valvoa kosmetiikassa esimerkiksi uusia probioottivalmisteita, värikosmetiikkaa ja happoon perustuvia kuorinta-aineita.

Kemikaalituotteiden valvonnassa Tukes osallistuu mm. EU-laajuiseen hankkeeseen, jossa valvotaan EU:n CLP-asetuksen noudattamista eli vaarallisten kemikaalien luokitusta, merkintöjä ja pakkaamista.

Tukes valvoo vuoden aikana myös tatuointivärejä.

Kasvinsuojeluaineiden valvonnassa erityishuomio kohdistuu kasvinsuojeluaineiden käyttöön metsänhoidossa, mahdollisiin kasvinsuojeluaineväärennöksiin markkinoilla sekä pölyttäjien suojelemiseen.

Tukesin kemikaalivalvonnan tiedotteita vuodelta 2017:

Mehiläiset säästyivät kasvinsuojeluaineista johtuvilta joukkokuolemilta (Tiedote 18.10.2017)

Metallikoruista löytyi kadmiumia (Tiedote 5.9.2017)

Kosmeettisten valmisteiden pakkausmerkintöjen oltava kosmetiikkalainsäädännön mukaisia (Tiedote 22.6.2017)

Tukes valvoo kemikaalien markkinointia verkkokaupoissa (Tiedote 17.2.2017)

Blogi: Kemikaalivalvonnan keskittäminen on kannattanut – asiat kuntoon yhteistyössä yritysten kanssa

Lisätietoja:

ryhmäpäällikkö Marilla Anttila, puh. 050 3589 338

ylitarkastaja Terhi Tauriala-Rajala (kosmetiikkavalvonta) puh. 029 5052 044

sähköposti: [email protected]

Tukesin markkinavalvontarekisteri

Tillbaka till toppen