Hoppa till innehåll

Metallikoruista löytyi jälleen kadmiumia

Mediatiedote
Julkaisuajankohta 7.2.2019 9.07
Tiedote

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on löytänyt markkinoilta metallikoruja, joissa on liikaa kadmiumia ja joista liukenee liikaa nikkeliä. Kadmium on raskasmetalli, joka saattaa aiheuttaa syöpää ja jota ei saa olla koruissa yli 0,01 painoprosenttia. Nikkelin liukeneminen koruista saattaa aiheuttaa kosketusallergiaa tai pahentaa nikkelille jo herkistyneen henkilön oireita. Tukes velvoitti myyjiä poistamaan vaaralliset korut markkinoilta ja ne määrättiin myös kerättäväksi takaisin kuluttajilta.

Tukes valvoi 2017–2018 erityisesti sellaisia yrityksiä, joista oli aiemmin löytynyt vaatimustenvastaisia koruja ja korunosia. Kahdeksasta liikkeestä hankittiin yhteensä 34 korutuotetta testattavaksi. Tuotteet valittiin pistokoemaisesti pääosin verkkokaupoista.

Lainsäädännön vastaisia koruja löytyi viisi. Neljässä oli liikaa kadmiumia, ja yhdestä liukeni nikkeliä yli sallitun raja-arvon.

Kaikista viidestä tuotteesta tehtiin palautusmenettelypäätös, eli myyjien on poistettava tuotteet myynnistä ja kerättävä jo myydyt tuotteet takaisin käyttäjiltä.

Valvonnassa löytyneet vaatimustenvastaiset tuotteet ja niissä havaitut puutteet

Tarkempia tietoja löytyy Tukesin markkinavalvontarekisteristä.

Kemikaalirajoitusten noudattaminen on EU-lainsäädännön mukaan jokaisen koruja myyvän yrityksen vastuulla, ja yritysten pitää tutustua lainsäädäntöön hankkiessaan koruja myyntiin. 

Korutuotteita tutkittiin laajemmin EU-laajuisessa projektissa vuonna 2016. Silloin Tukesin valvontaosuudessa hankittiin 91 tuotetta, joista 15 oli lainsäädännön vastaisia.

Lisätietoja:

Tarkastaja Anneli Pärnänen p. 029 505 2637,
[email protected]

Linkkejä:

Yleistietoa kemikaaleista  

Tietoa korujen kemikaalirajoituksista

Tukesin ja Tullin tiedote 23.2.2018: Leluissa ftalaatteja ja koruissa raskasmetalleja – EU:n valvontahankkeessa löydettiin kiellettyjä aineita

Jalometallituotteet, korut ja kellot
Tillbaka till toppen