Hoppa till innehåll

Raviratojen uudet palvelut suunniteltava turvallisiksi

Julkaisuajankohta 20.2.2019 8.24
Uutinen

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) selvitti raviratojen asiakas- ja yleisöturvallisuutta. Raviradoille on tullut yhä enemmän uusia palveluita, kuten tandem-kärryajelua ja kyyditystä lähtöautossa. Tukes muistuttaa, että myös uudet palvelut on suunniteltava turvallisiksi.

Tukes valvoi projektin aikana yhteensä 15:tä ravirataa sekä muutamia poniravikouluja.

Radoilla vastaanotto Tukesin tarkastajalle oli varsin hyvä ja toimijoilla oli hyvä asenne turvallisuusasioiden kehittämiseen. Tukes kiinnitti valvonnassa eniten huomiota raviradoille viime vuosina tulleisiin uusiin palveluihin. Ravimaailma on ollut muutoksessa ja raveihin halutaan houkutella uusia katsojia elämysten avulla.

Turvallisuussuunnitelmat ajan tasalle

Kuluttajaturvallisuuslain mukaisen turvallisuusasiakirjan voi yhdistää pelastussuunnitelmaan tai muihin asiakirjoihin. Uudet palvelumuodot, kuten tandem-kärryajelut, lähtöauton kyyditys, pitää ottaa huomioon myös raviratojen turvallisuussuunnitelmissa. Turvallisuussuunnitelmien tarkoituksena on auttaa pohtimaan oman radan ja siellä olevien palveluiden ja olosuhteiden turvallisuutta.

Erilaisten vaarojen tunnistaminen on tärkeä osa turvallisuustyötä. Kirjallisessa muodossa olevat asiakirjat ovat palveluntarjoajan tukena myös esimerkiksi vakavissa onnettomuustilanteissa.

Erota yleisö ja hevoset aidalla

Isoilla raviradoilla olosuhteet olivat asiallisia ja hevostoimintaan varta vasten suunniteltuja. Kesäradoilla ja pienissä kertaluontoisissa tapahtumissa taas turvallisten olosuhteiden järjestäminen on haastavampaa. On tärkeää erottaa yleisö ja hevoset aidalla. Aita voi olla myös siirrettävä. Lisäksi on hyvä huomioida, että aidan tulee olla sellainen, että pieni lapsi ei vahingossa pääse livahtamaan radan puolelle.

Tunnista onnettomuusriskit

Ravitapahtumissa tyypillisimmät onnettomuudet tapahtuvat rata-alueella ja suurin osa tapaturmista on lieviä. Yleisölle tapahtuneita vakavia onnettomuuksia ei ollut millään radalla. Kun uudet palvelumuodot lisääntyvät, on tärkeää tiedostaa niiden riskit ja suunnitella toiminnot niin, että vakavilta onnettomuuksilta vältytään myös jatkossa. Uusien palvelujen suunnittelussa on tärkeää, että

  • talutusratsastuksesta huolehtivat ammattilaiset
  • tandemkärryajelun vaaratilanteet on ennakoitu
  • teltat ja pomppulinnat on kiinnitetty kunnolla
  • lasten leikkipaikat on aidattu.

Tukesin nettisivulla on tarkempia ohjeita ravitapahtuman suunnitteluun.

Lähtöauton kyytiin vain kiinnitettynä

Tukes on selvittänyt lähtöautojen turvallisuutta yhdessä muiden viranomaisten kanssa.  Lähtöautoihin pitää ottaa vakuutus. Lisätietoja vakuuttamisesta saa esimerkiksi Liikennevakuutuskeskukselta tai liikennevakuutusta tarjoavilta vakuutusyhtiöltä.

Lähtöautoissa kuljetetaan joskus myös raviratojen yleisön edustajia. Silloin on erityisesti huomioitava, että kyyditettävät ovat kiinnitettyinä autossa ja ovat suojassa myös onnettomuustilanteessa. Kyytiin tulijoille on annettava riittävästi ohjeistusta, miten autossa toimitaan ja mitä vauhtia auto etenee. Lisäksi on varmistettava, että sääolosuhteet ovat sellaiset, että asiakkaita on järkevää ottaa kyytiin.

Palkitseminen yleisön puoleisella alueella yleistynyt

Raveissa on yhä enemmän rakennettu palkitsemisalueita ratojen yleisön puoleiselle alueelle. Suuntaus on hyvä, jotta yleisö pääsee lähemmäksi palkittavaa. Näin myös hevosiin tottumattomat omistajat tai sponsoreiden edustajat ovat paremmassa turvassa kuin silloin, kun he joutuvat ylittämään raviradan.
 

Tukes valvoo erilaisten kuluttajapalveluiden turvallisuutta. Raviradat ja erilaiset yleisötapahtumat ovat osa kuluttajapalveluiden valvontaa. Lisäksi Tukes valvoo muiden eläinpalveluiden, kuten ratsastuskoulujen ja eläintarhojen, asiakasturvallisuutta. Tukesin valvonta kattaa kuluttajaturvallisuuslain alaiset asiat. Tapahtuman järjestäjiä sitovat myös muut lainsäädännöt (mm. pelastuslaki, kokoontumislaki), joita valvovat muut viranomaiset.

Lisätietoa:

ylitarkastaja Kielo Kestinmäki p. 029 5052 095

sähköposti muotoa: [email protected]

Ravipalvelut Tukesin nettisivuilla

Tillbaka till toppen