Hoppa till innehåll

Kosmetiikan mainonta ei saa olla harhaanjohtavaa

Tukes
Julkaisuajankohta 4.8.2014 8.32
Tiedote

Kosmetiikan markkinoinnissa käytettävien väittämien on oltava totuudenmukaisia ja todennettavissa, muistuttaa Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes). Kosmeettisten valmisteiden on täytettävä kosmetiikkalainsäädännön asettamat velvoitteet, kuten esimerkiksi pakkausmerkintävaatimukset. Kosmeettisten valmisteiden on oltava turvallisia ihmisten terveydelle.

Kosmeettisten valmisteiden markkinoinnissa tuotteisiin ei saa yhdistää ominaisuuksia ja vaikutuksia, joita niillä ei ole. Väittämien on oltava totuudenmukaisia, ja niiden tueksi on esitettävä riittävä, varmennettavissa oleva näyttö.

Tuotteesta annetun tiedon on oltava hyödyllistä, ymmärrettävää ja luotettavaa niin, että kuluttajat sekä ammattikäyttäjät voivat tiedon pohjalta tehdä perusteltuja valintoja.

Kosmeettisten valmisteiden on oltava tavanomaisissa tai kohtuudella ennakoitavissa olosuhteissa käytettyinä turvallisia ihmisten terveydelle. Markkinointiväittämillä ei saa antaa kuluttajille harhaanjohtavaa tietoa tuotteen turvallisuudesta. Esimerkiksi jos valmiste sisältää yleisesti tunnettuja allergisoivia ainesosia, valmistetta ei ole syytä markkinoida allergisille soveltuvana tuotteena. Tuotteen käytöstä aiheutuvaa riskiä allergisten reaktioiden kehittymiselle ei saa vähätellä tuotetta markkinoitaessa.

Pakkausmerkinnät ovat olennainen osa kosmeettisen valmisteen turvallisuutta. Tästä syystä loppukäyttäjän on syytä tutustua niihin huolella. Merkinnöissä luetellaan valmisteen sisältämät ainesosat ja tarvittavat varoitukset. Pakkausmerkintöjen on oltava suomeksi ja ruotsiksi Suomessa markkinoilla olevissa valmisteissa.

– Pakkausmerkinnät on hyvä lukea aina ennen tuotteen ostamista. Tällöin tuotteesta saa paljon enemmän tietoa kuin pelkkien mainosten välityksellä. On myös hyvä tiedostaa, että kaikki kosmetiikkavalmisteet eivät sovellu kaikille ihmisille. Tästä syystä valmisteen käyttö kannattaa aina lopettaa, mikäli käytön seurauksena ilmenee iho-oireita tai muita haitallisia vaikutuksia. Lisäksi kosmetiikan aiheuttamista vakavista ei-toivotuista vaikutuksista kannattaa ilmoittaa valmisteen vastuuhenkilölle tai jakelijalle, joita kosmetiikka-asetus velvoittaa tekemään ilmoituksen kansalliselle viranomaiselle (Tukes), muistuttaa ylitarkastaja Heli Halonen Tukesista.

Esimerkkejä harhaanjohtavista väittämistä

EU:n kosmetiikka-asetuksen mukaan kosmeettisella valmisteella tarkoitetaan "ainetta tai seosta, joka on kosketuksissa ihmiskehon ulkoisten osien kanssa tai hampaiden ja suuontelon limakalvojen kanssa, tarkoituksena niiden puhdistaminen, tuoksun tai ulkonäön muuttaminen, suojaaminen, pitäminen hyvässä kunnossa tai hajujen poistaminen." Lääkkeelliset väittämät kosmeettisista valmisteista eivät ole sallittuja. Esimerkiksi kosmeettista ihovoidetta ei voi markkinoida ihosairauden hoitoon tai kynsilakkaa kynsisienen hoitoon.

Väittämien tueksi pitää olla riittävä näyttö, joten esimerkiksi hiusväreistä esitetty väittämä "tuote sisältää luonnonöljyjä, jotka antavat suojan iho-ongelmilta värjäyksen aikana" on pystyttävä todistamaan.

– Väittämien on oltava puolueettomia, eikä niillä saa vähätellä kilpailevia laillisia valmisteita tai ainesosia. Heli Halonen kertoo.

Väite "ihovoide ei sisällä hydrokinonia" ei ole lain mukainen, koska hydrokinonin käyttö on sallittu vain hiusväreissä. Jos tuotteen väitetään sisältävän hunajaa, tulee sen sisältää hunajaa, ei ainoastaan hunaja-aromia. Jos tuotteen sanotaan olevan "ekologinen", tulee väittämän perustua tuotteen sisältämiin ainesosiin, niiden ominaisuuksiin ja alkuperään.

Tarkennuksia tulossa

Väittämiä koskevasta lainsäädännöstä keskustellaan EU-tasolla. Tarkennuksia on tulossa ”free from” (suomennettuna ”ei sisällä”) tyyppisten väittämien tulkintaan. Tavoitteena on yhtenäinen tulkintalinja koko Euroopan unionissa.

Tukes valvoo kosmeettisia valmisteita koskevien säännösten noudattamista Suomessa yhdessä Tullin kanssa. Tukes voi valvonnassaan puuttua markkinointiin erityisesti Suomessa toimivien tahojen osalta. Mikäli kosmeettisen valmisteen vastuuhenkilö on sijoittunut muualle EU-alueella, Tukes voi olla yhteydessä kyseisen maan valvontaviranomaisiin.

Lisätietoja:

Ylitarkastaja Heli Halonen, puh. 029 5052 019

etunimi.sukunimi@tukes.fi

Ylitarkastaja Jarkko Loikkanen, puh. 029 5052 068

etunimi.sukunimi@tukes.fi

Tillbaka till toppen