Hoppa till innehåll

Tänä vuonna jo kaksi ilmajohtoihin liittyvää sähköiskukuolemaa

Tukes
Julkaisuajankohta 19.9.2017 9.30
Tiedote

 

Tänä vuonna on sattunut jo kaksi kuolemaan johtanutta sähkötapaturmaa ilmajohtojen lähellä työskenneltäessä. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) muistuttaa, että sähköiskuun ei aina tarvita edes kosketusta, sillä sähkö hyppää ilmavälin yli ilmajohdosta esimerkiksi työkoneeseen tai nosturiin. Ilmajohtojen aiheuttama vaara on syytä ottaa huomioon työmaiden turvallisuussuunnittelussa ja ilmajohtojen lähellä työskenneltäessä. 

Säiliöauton pystyyn nostettu säiliö aiheutti valokaaren

Imupaineauton kuljettaja oli nostanut auton säiliön pystyyn suurjänniteilmajohdon alapuolella purkaakseen autossa olleen hiekkakuorman. Tällöin auton säiliö aiheutti valokaaren ja sitä kautta voimakkaan sähköiskun kuljettajalle. Kuljettaja toimitettiin ambulanssilla sairaalaan, jossa hän menehtyi myöhemmin.

Nosturin vaijeri aiheutti valokaaren

Elementtitehtaan varastokentällä oli kaksi miestä nostamassa elementtejä ilmajohtojen läheisyydessä. Nosturin vaijerin koskettaessa tai joutuessa liian lähelle sähköjohtoja aiheutui valokaari, ja toinen miehistä sai sähköiskun nosturin vaijerin ja elementtien raudoituksen kautta. Mies kuoli myöhemmin sairaalassa.

Miten ilmajohto-onnettomuuksia voi ehkäistä?

– Olennaista on ymmärtää, että sähköiskun voi saada, vaikkei ilmajohtoihin edes koskettaisi, kertoo ylitarkastaja Leila Öhman Tukesista. Siksi jo työmaiden turvallisuussuunnittelussa ja ilmajohtojen lähialueella työskenneltäessä on otettava huomioon valokaaren ja sähköiskun vaara.

Seuraavia ohjeita noudattamalla voidaan vähentää ilmajohto-onnettomuuden riskejä:

–  Selvitä aina etukäteen, onko työskentelyalueen läheisyydessä ilmajohtoja.

–  Sijoita varastot ja lastauspaikat riittävän kauas ilmajohdoista.

–   Noudata suojaetäisyyksiä.

–   Ohjeista kaikki työntekijät, erityisesti työkoneiden kuljettajat.

Tutustu ohjeisiin Tukesin verkkosivuilla

Tarkempia tietoja turvallisesta työskentelystä ilmajohtojen lähellä, tyypillisimmistä ilmajohdoista ja suojaetäisyyksistä sekä toiminnasta onnettomuustilanteessa on kerrottu oppaassa Tiedä ennen kuin toimit sähköverkon läheisyydessä  sekä Tukesin verkkosivuilla.

Onnettomuustapauksia on kuvattu Tukesin verkkosivulla Vältä sähkötapaturmat.

Lisätietoja:

ylitarkastaja Leila Öhman, p. 029 5052 592
ylitarkastaja Ville Huurinainen, p. 029 5052 111
[email protected]

Tillbaka till toppen