Hoppa till innehåll

Videosarja liikuntapaikkojen turvallisuudesta julkaistu

Julkaisuajankohta 29.6.2021 9.14
Uutinen

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on julkaissut kolme liikuntapaikkojen turvallisuuskoulutusvideota, jotka käsittelevät muun muassa liikuntapaikkojen suunnittelua ja välinehankintoja sekä ylläpitoa. Videot ovat suunnattu liikuntapaikka-alalla työskenteleville ja sitä opiskeleville henkilöille.

Liikuntapaikkojen turvallisuuskoulutusvideot ovat jatkoa aiemmin kuluvana vuonna julkaistuille kuluttajapalveluiden turvallisuutta koskeville videoille. Tukesin tavoitteena on videoiden avulla tarjota entistä selkeämpää ohjausta kuluttajapalveluiden turvallisuutta säätelevän kuluttajaturvallisuuslain (920/2011) vaatimuksista.

- Liikuntapaikkojen turvallisuuskoulutusvideoissa käydään läpi hyviä käytäntöjä, jotka helpottavat hankintoja ja suunnittelua tai ylläpitoa tekevien henkilöiden työtä, kertoo ylitarkastaja Arttu Mäkinen Tukesin kuluttajapalvelut-ryhmästä.

- Lisäksi videoille on poimittu onnettomuustapauksia, joista palveluntarjoajat voivat oppia, Mäkinen täydentää.

Videosarja on saatavilla suomeksi ja ruotsiksi tekstitettynä.

Videot:

Liikuntapaikkojen turvallisuuskoulutus, osa 1: kuluttajaturvallisuus ja viranomaisvalvonta

Liikuntapaikkojen turvallisuuskoulutus, osa 2: liikuntapaikkojen suunnittelu ja välinehankinnat

Liikuntapaikkojen turvallisuuskoulutus, osa 3: ylläpito ja toiminnanohjausjärjestelmät

Lisätietoja:
ylitarkastaja Arttu Mäkinen, p. 029 5052 046, [email protected]

Kuluttajille tarjottavat palvelut Tukesin verkkosivuilla
 

Tillbaka till toppen