Hoppa till innehåll

Messujärjestäjien turvallisuusosaamisessa paljon kehitettävää

Julkaisuajankohta 22.3.2019 10.19
Tiedote

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) valvoi viime vuonna messutapahtumien turvallisuutta. Valvonnan perusteella osalla messujärjestäjistä on paljon kehitettävää niin turvallisuussuunnittelussa kuin messutapahtumien turvallisessa toteuttamisessa.

Valvonnan tavoitteena oli tarkastaa, miten vaarojen arvioinnit oli tehty etukäteen eri tapahtumien erityispiirteet huomioiden. Messujärjestäjien asiakasmäärät vaihtelivat 20 000 ja 750 000 kävijän välillä vuosittain, ja tapahtumien määrät kahdesta neljäänkymmeneen. Tapahtumien kävijämäärä oli yhteensä yli 1.2 miljoonaa vuodessa.

Erityistä huomiota kiinnitettiin turvallisuusjohtamiseen, tapahtumien suunnitteluun, tilannekuvan muodostamiseen tapahtuman aikana sekä tilannekuvatietojen hyödyntämiseen jälkikäteen ns. tapahtumalokin ja vaararekisterin kautta. Tiedon keräämisellä suunnitellusti ja järjestelmällisesti on myös mahdollista hyödyntää tietoa jälkikäteen toiminnan kehittämiseen ja vaarojen poistamiseen.

Valvonnassa selvitettiin myös, miten messujärjestäjät noudattivat kuluttajaturvallisuuslain velvollisuutta tietojen antamisesta yleisölle. Käytännössä tämä tarkoitti toimijoiden verkkosivujen sisältöön tutustumista sekä sen varmistamista, onko turvallisuuden kannalta tarpeelliset tiedot annettu tapahtuman saapumisreiteillä ja ovilla.

Messutapahtumat voivat olla hyvin monipuolisia ja sisältää useita toimintoja tai keskittyä yksittäiseen toimintoon ja asiaan. Messutoimijoilla voi olla omia tapahtumia tai vuokratapahtumia, joiden tiloissa toimii ulkopuolisia tapahtumajärjestäjiä. Osa valvontakohteena olevista messujärjestäjistä oli vuokratapahtumien järjestäjiä muiden tiloissa.

Messujärjestäjän pitää ohjeistaa ja valvoa näytteilleasettajia huolehtimaan tarjoamiensa palveluiden turvallisuudesta, ja siitä ettei palveluista aiheudu vaaraa. Tarvittaessa messujärjestäjän on saatava näytteilleasettajalta tai muuta palveluntarjoajalta kuluttajaturvallisuuslain mukainen turvallisuusasiakirja palvelustaan voidakseen varmistua palveluiden turvallisuudesta.

Tukes havaitsi tarkastuksilla seuraavia puutteita

Kaikilla messujärjestäjillä oli erilaisia oheispalveluita tapahtumissaan. Tällaisia olivat mm, pomppulinnat, trampoliinit, eläimet sekä liikkuvat ajoneuvot osana palvelua. Tällaisista oheispalveluista on oltava erilliset turvallisuusasiakirjat sekä toimijoilla että pääjärjestäjän tiedossa. 

– Puolella toimijoista ei ollut kuluttajaturvallisuuslain vaatimaa turvallisuusasiakirjaa laadittuna.

– Tietojen kerääminen vaaratilanteista ja niistä oppiminen oli monella toimijalla puutteellista.

– Asiakkaille ei annettu kaikkia turvallisuuden kannalta olennaisia tietoa ennakkoon lipun ostopaikassa ja sisääntulon yhteydessä. Esimerkiksi tehosteista, kuten savusta sisätiloissa, tulisi ilmoittaa etukäteen asiakkaille. Erityisesti verkkosivuilla annettiin hyvin vähän ohjeita turvallisesta osallistumisesta palveluun.

– Tilannetietoja ja havaintoja ei kerätä tai hyödynnetä koordinoidusti ja suunnitellusti riittävällä tavalla, jotta niitä voitaisiin hyödyntää toiminnan turvallisuuden kehittämisessä. Havaittuihin puutteisiin tai onnettomuuksiin on kyettävä reagoimaan jo tapahtuman aikana.

– Kuluttajaturvallisuuslaki ja Tukesin tehtävä kuluttajapalveluita valvovana viranomaisena ei ollut kaikilla toimijoilla tiedossa.

– Onnettomuuksista ja vakavista vaaratilanteista ilmoittamisvelvollisuudesta ei ollut tietoa kaikilla toimijoilla.  
– Parannettavaa havaittiin myös yleisön turvallisuuden varmistamisessa, esimerkiksi päivittäin tapahtumassa tehtävillä kierroksilla.

Yleisön on noudatettava järjestäjien antamia turvallisuusohjeita. Yleisön tulisi ilmoittaa havaitsemistaan turvallisuuspuutteista ja onnettomuuksista aina tapahtuman järjestäjälle viipymättä.

Tukesin tehtävänä on valvonnan lisäksi tukea toimijoita ja kehittää turvallisuutta yhteistyössä toimijoiden kanssa.

Lisätietoja: ylitarkastaja Kari Koponen, p. 029 5052 094, [email protected]

Tukesin ohjeita tapahtumaturvallisuudesta

Kuluttajille tarjottavat palvelut
Tillbaka till toppen