Hyppää sisältöön

Lyijyhaulien käyttö kielletään kosteikkoalueilla

Mediatiedote
Julkaisuajankohta 18.8.2022 8.16
Tiedote
Sorsa ui kaislikossa. Kuvituskuva lyijyhaulitiedotteeseen.
Jo yhden lyijyhaulin syöminen voi riittää tappamaan pienen vesilinnun. Kuva: Tukes, Sami Karisola

Lyijyhauleja ei saa käyttää metsästyksessä kosteikkoalueilla eikä niiden suojavyöhykkeillä 15.2.2023 jälkeen. Kielto perustuu EU:n komission tammikuussa 2021 hyväksymään lyijyhaulirajoitukseen ja se tulee voimaan koko EU:n alueella. Kielto ei koske hauleja, joiden lyijypitoisuus on alle 1%.

Kosteikkoalueiksi määritellään kaikki vesialueet, rantaruohikot ja suot sekä turvemaat, jotka voivat olla vesilintujen oleskelu-, muutto- tai pesimäpaikkoja. 100 metrin levyinen suojavyöhyke alkaa kosteikkoalueen ulkorajasta. 

Metsästyksen lisäksi lyijyhaulirajoitus koskee esimerkiksi kiellon vaikutusalueella olevia ampumaratoja, eli niissäkin lyijyhaulien käyttö on kiellettyä 15.2.2023 jälkeen. 

Kiellon tarkoituksena on vähentää ihmisten terveyteen ja ympäristöön kohdistuvia riskejä, joita kosteikkoalueilla ammuttavat lyijyhaulit aiheuttavat. Lyijy on ihmisille ja ympäristölle myrkyllinen raskasmetalli. 

– Jo yhden lyijyhaulin syöminen voi riittää tappamaan pienen vesilinnun.  On arvioitu, että EU:n alueella kosteikkoalueille päätyy vuosittain noin 4000 tonnia lisää lyijyä, joka johtaa noin miljoonan linnun kuolemaan, sanoo ryhmäpäällikkö Pauli Kärkkäinen Tukesista. 

– Lisäksi lyijyn käyttö aiheuttaa riskin vesilintuja ravinnokseen käyttäville ihmisille ja eläimille. Lyijylle altistuminen voi johtaa esim. neurologisen kehityksen häiriöihin, munuaisten vajaatoimintaan ja hedelmällisyyden heikentymiseen, Kärkkäinen  jatkaa.

Kiellon taustalla on myös käyttökelpoisten lyijyttömien haulivaihtoehtojen olemassa olo. Suomessa lyijyhaulien käyttö vesilintujen metsästyksessä on ollut kiellettyä vuodesta 1996. Kielto yhdenmukaistaa riskinhallintaa EU:ssa, sillä lyijyhaulien käyttöä ei ole rajoitettu kaikissa jäsenvaltioissa.

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) valvoo kiellon noudattamista pistokokein vuoden 2023 aikana yhteistyössä poliisin kanssa. Poliisi vastaa metsästyslain, kuten asianmukaisten lupien valvonnasta, ja Tukes patruunoiden markkinavalvonnasta.  

Lyijyn käyttökiellon laajentamista myös muualla käytettäviin ammuksiin ja kalastustarvikkeisiin valmistellaan Euroopan kemikaalivirastossa

Euroopan komissio pyysi Euroopan kemikaalivirastoa (ECHA) arvioimaan, onko lyijyn ja lyijy-yhdisteiden sääntelyä tarvetta laajentaa edelleen terveyden- ja ympäristönsuojelun parantamiseksi. ECHA on valmistellut ehdotuksen hauleissa, luodeissa ja kalastustarvikkeissa käytettävän lyijyn markkinoille saattamisen ja käytön rajoittamiseksi. Ammusten komponentit, kuten nallit ja hylsyt, sotilas- ja viranomaiskäyttö tai ammunta sisätiloissa eivät kuulu rajoitusehdotuksen piiriin. 

Rajoitusmenettelyn aikana esim. valmistajat ja vähittäiskauppiaat, järjestöt ja viranomaiset ovat voineet toimittaa ECHAlle lisätietoja ammusten ja kalastustarvikkeiden riskeistä. ECHA on kerännyt tietoja mm. tuotantomääriin, lyijyaltistuksiin ja korvaaviin materiaaleihin liittyen. 

Rajoitusehdotukseen voi edelleen ottaa kantaa kommentoimalla ECHAn riskinarviointikomitean (RAC) lausunnon taustalla olevaa Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen (EFSA) tietoaineistoa, jossa on arvioitu lyijyammusten aiheuttamaa riskiä ihmisen terveydelle. Myös ECHAn sosioekonomisesta analyysista vastaavan komitean (SEAC) lausuntoluonnosta voi vielä kommentoida 29.8.2022 asti. RAC ja SEAC ottavat kommentit huomioon käsitellessään rajoitusehdotusta. Lisätietoja harkittavana olevasta rajoitusehdotuksesta ja SEACin lausuntoluonnoksen löydät ECHAn verkkosivuilta.

Lopullinen päätös rajoituksen hyväksymisestä ja sen lisäämisestä REACH-asetukseen tehdään Euroopan komission REACH-komiteassa, jossa kaikki jäsenmaat ovat mukana. 

Lisätietoja verkkosivuilla: 

Komission asetus (EU) 2021/57 (lyijyhaulien käyttö kosteikkoalueilla ja niiden läheisyydessä) 

Ammusten, luotien ja kalastustarvikkeiden sisältämä lyijy (ECHAn verkkosivuilla, en)

Rajoitusmenettelyn kuvaus (ECHAn verkkosivuilla) 

Ajankohtaista lyijystä Metsästäjäliiton verkkosivuilla 

Kemikaalineuvonta yrityksille

Lisätietoja:
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes)
Ryhmäpäällikkö Pauli Kärkkäinen, p. 029 5052 074 
Ylitarkastaja Mervi Assmann, 029 5052 039
Ryhmäpäällikkö Jouni Räisänen, 029 5052 098 (markkinavalvonta)
sähköpostit muotoa: [email protected] 
 

 
Sivun alkuun