Hyppää sisältöön

Kaupoilla on vielä kehitettävää taaran käytössä

Mediatiedote
Julkaisuajankohta 11.6.2018 10.28
Tiedote

Tuotteen painon vähentäminen punnitustuloksesta eli taaran käyttö on ilahduttavasti lisääntynyt kaupoissa viimeisen vuoden aikana. Kehitettävää on vielä. Yleisimmät puutteet taaran käytössä ovat, ettei pakkausmateriaalin painoa vähennetä tuotteen painosta ollenkaan tai ettei käytetty taarapaino vastaa pakkausmateriaalin painoa.

Pakkauksen painoa ei saa sisällyttää tuotteen painoon, kun tuotteita punnitaan hinnan määritystä varten. Pakkausmateriaalin paino on vähennettävä punnitustuloksesta käyttämällä taaraa.Taaran oikealla käytöllä vältetään se, että kuluttaja maksaa punnittavan tuotteen kilohintaa myös pahvista ja muovista.

Vuonna 2017 taaran käytössä oli Tukesin ja aluehallintovirastojen valvontahavaintojen mukaan puutteita 13 %:ssa kaupan vaaoista. Tänä vuonna kesäkuun alkuun mennessä puutteita taaran käytössä on havaittu 6 %:ssa valvotuista kaupan vaaoista, eli tilanne on parantunut viime vuoteen verrattuna.

Valvontaviranomaisten havainnot vastaavat Kuluttajaliiton 1.6.2018 julkaiseman salaattibaarien punnitusselvityksen tuloksia: taaran käyttö on jo hieman yleistynyt tuotteiden punnitsemisessa, mutta oikean taarapainon asettamisessa on vielä kehitettävää. Esimerkiksi jos kuluttaja voi itse pakata ja punnita tuotteita ja valita pakkauskoon useista vaihtoehdoista, vaa’an taara on valittu pienimmän pakkauskoon eikä suurimman mukaan, kuten ohjeistus edellyttäisi. Salaattirasioissa taarasta puuttuu kannen paino.

Jos kuluttaja huomaa puutteita taaran käytössä, hänen kannattaa ensisijaisesti kertoa havainnoistaan kauppiaalle. Taarausta ei välttämättä ole tehty oikein esimerkiksi silloin, jos punnitsee tyhjän pakkauksen ja saa sille tulostettua hintalapun, jossa näkyy maksettava hinta.

Tukes ja aluehallintovirastot valvovat mittauslaitteiden käyttöä hinnan määrityksessä eli myös taaran käyttöä kaupoissa.

Vuonna 2017 Tukesin ja aluehallintovirastojen tarkastajat tekivät yhteensä 1 805 valvontakäyntiä mittauslaitevalvonnassa. Tänä vuonna käyntejä on kesäkuun alkuun mennessä tehty 394.

Tukesin verkkosivut: Käytä taaraa irtotavaran myynnissä

Ammattilaistiedote 16.6.2017: Pakkauksen paino on vähennettävä tuotteen painosta

Lisätietoja:

Ylitarkastaja Sari Hemminki puh. 029 5052 244

Ylitarkastaja Heikki Koivula puh. 029 5052 113

sähköposti: [email protected]

 
Sivun alkuun