Hyppää sisältöön

Sidosryhmäkysely 2016: Tukesin maine erittäin hyvä ja yhteistyö Tukesin kanssa sujuvaa

Tukes
Julkaisuajankohta 13.12.2016 9.06
Tiedote

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on yhteistyökykyinen, ammattitaitoinen ja omalla toiminnallaan turvallisuutta edistävä virasto. Lisäksi Tukesin maine on erittäin hyvä. Tiedot käyvät ilmi Tukesin lokakuussa teettämästä sidosryhmäkyselystä. Kyselyn tarkoituksena oli selvittää sidosryhmien tyytyväisyyttä ja paikantaa kehittämistä vaativia kohteita.

Kyselyn tulosten perusteella Tukesin sidosryhmät pitävät Tukesin toiminnassa tärkeimpinä henkilöstön osaamista ja ammattitaitoa, yhteistyön sujuvuutta ja sitä, että Tukes edistää toiminnallaan turvallisuutta. Lisäksi tärkeiksi koettiin vastuullisuuteen kannustaminen ja toimijoiden vastuullisuuden edistäminen sekä se, että Tukes osallistuu säädösten kehittämiseen.

Näissä Tukes on enimmäkseen myös onnistunut. Vastaajien mukaan yhteistyö Tukesin henkilöstön kanssa sujuu, tukeslaiset ovat osaavia ja ammattitaitoisia ja Tukesin toiminta edistää turvallisuutta. Onnistumisiin lukeutuvat myös kilpailukyvyn kehittymisen tukeminen ja se, että Tukes on suunnannäyttäjä ja pyrkii uudistamaan toimintaansa rohkeasti.

Tukesin maine sidosryhmien keskuudessa on erittäin hyvä. Yli puolet vastaajista (54 %) antoi asteikolla 0 – 10 arvosanaksi 9 tai 10. Tukesin suositteluindeksi oli 48, keskimäärin luku on 33.

Kehitettävääkin löytyy. Parannuksia toivotaan muun muassa toimijoiden vastuullisuuden edistämisessä ja vastuullisuuteen kannustamisessa.

Avoimiin kysymyksiin tuli runsaasti vastauksia. Sidosryhmät antoivat hyvää palautetta yhteistyökyvystä ja asiakaslähtöisyydestä, asiantuntemuksesta, luotettavuudesta, viestinnästä ja uudistumisesta. Kehittämiskohteina mainittiin muun muassa käsittelyaikojen nopeuttaminen ja vaikuttavuuden ja näkyvyyden lisääminen sekä uudenlaisten sähköisten toimintatapojen kehittäminen. Vastaajilta kysyttiin erikseen myös tukes.fi-sivuston kehittämistoiveista. Niissä nousivat esiin etenkin selkeys ja helppokäyttöisyys.

- Oli hyödyllistä saada näin nopeasti palaute uuden strategian osuvuudesta. Olemme esimerkiksi nostaneet yhdeksi uuden strategiamme painopisteeksi toimijoiden vastuullisuuden kehittämisen, saman asian tärkeyteen myös sidosryhmät ottivat vahvasti kantaa. Samalla tunnistimme tehtävät, joiden parissa meillä on vielä työsarkaa, pääjohtaja Kimmo Peltonen Tukesista kertoo.

Kyselyn teki Innolink Research Oy. Kysely toteutettiin puhelinhaastatteluina ja sähköpostikyselynä ja siihen vastasi 200 Tukesin sidosryhmien edustajaa. Vastaajat edustivat yrityksiä, järjestöjä, ministeriöitä tai muita viranomaisia sekä tutkimus- ja opetuskenttää.

- Sidosryhmäkysely on tärkeä tunnuslukuja tuottava kehittämisen apuväline, josta on paljon hyötyä toimintamme jatkuvassa parantamisessa. Kiitokset kaikille kyselyyn vastanneille, Peltonen sanoo.

Lisätietoja:
Kimmo Peltonen, pääjohtaja, puh. 029 5052 157
Minna Päivinen, tutkimusjohtaja, puh. 029 5052 685
[email protected]

(Klikkaa kuvaa, niin se avautuu suurempana)

 
Sivun alkuun