Hyppää sisältöön

Vaarallisten hissivikojen määrä kasvussa – apuna parempi huolto

Tukes
Julkaisuajankohta 21.11.2016 9.00
Tiedote

Kiinteistöliiton ja  Tukesin yhteistiedote Hissien määräaikaistarkastuksissa havaittujen vikojen määrä on kasvussa. Asiantuntijat kehottavat kiinnittämään huomiota hissien huoltoon. Lisätietoa asumisturvallisuudesta saa Turvallinen taloyhtiö -kiertueen tapahtumasta Tampereella 23. marraskuuta.

– Määräaikaistarkastuksissa havaittujen ns. välittömän vaaran vikojen määrä on kasvussa. Esimerkiksi hälytysjärjestelmän toimintaa ei testata huolloissa niin kuin pitäisi, sanoo johtava asiantuntija Antti Savola Turvallisuus- ja kemikaalivirastosta (Tukes).

Hissin haltijan eli asuinkerrostaloissa taloyhtiön velvollisuuksiin kuuluu huolehtia hissin huoltamisesta, korjaamisesta ja tarkastamisesta. Lisäksi taloyhtiön tulee varmistaa, että hissistä pelastaminen tapahtuu turvallisesti.


– Hissin turvallisuuden ja toimintavarmuuden kannalta olennaisinta on huolto, eli esimerkiksi parin kuukauden välein tehtävät huoltokäynnit ja erilliset vikojen korjaamiset. Määräaikaistarkastuksilla varmistetaan joka toinen vuosi, että hissi on turvallinen ja että huolto on ollut asianmukaista, kuvailee lakimies Kaisu Terkki Kiinteistöliitosta.

Tarkastuslista hissin haltijalle auttaa alkuun

Jotta taloyhtiön arki sujuisi huolettomasti, kannattaa taloyhtiön kiinnittää huomiota erityisesti huoltosopimukseen ja hissin huoltoliikkeen valintaan.
 
– Halvin vaihtoehto ei välttämättä takaa perusteellisinta huoltoa eikä pitkällä tähtäimellä tule edes edullisimmaksi, kun puutteellisen huollon takia joudutaan korjaustoimenpiteisiin. Huoltoliikkeellä pitää olla aikaa ja resursseja tehdä jokaisella huoltokäynnillä huolto-ohjelman mukaiset toimenpiteet, Savola painottaa.
 
Huollon toimivuutta voi testata esimerkiksi seuraavien kysymysten avulla:
• Toimiiko hissi moitteettomasti? Onko pieniä vikoja tai puutteita? Yleinen katselmus hissin kunnosta ja hissitilojen siisteydestä kertoo jo paljon.
• Onko erillistä korjausta vaativia isompia vikoja tai käyttökatkoksia?
• Onko hissille laadittu huolto-ohjelma?
• Hissin huoltopäiväkirjan tarkistaminen. Onko huollot tehty huolto-ohjelman mukaisesti?
• Määräaikaistarkastuksen pöytäkirjojen tarkastaminen. Onko tarkastuksissa havaittu paljon vikoja? Viat voivat olla merkki puutteellisesta huollosta.
• Jos hississä tapahtuisi onnettomuus, onnistuuko hissistä pelastaminen nopeasti ja turvallisesti?
 
Taloyhtiö voi myös käyttää apunaan hissikonsulttia esimerkiksi hissitilojen tarkastamiseen.

Lainsäädäntö uudistuu

Hissiturvallisuuslainsäädäntö on parhaillaan muuttumassa. Nykyisin sähköturvallisuuslaissa oleva hissejä koskeva sääntely on tarkoitus erottaa omaksi hissiturvallisuuslaikseen ja nostaa asetustasolla oleva sääntely lain tasolle.


– Varsinaisia sisällöllisiä muutoksia uuteen lakiin, joka on myöhästynyt alkuperäisestä aikataulusta ja näillä näkymillä astumassa voimaan vuodenvaihteen tienoilla, on tulossa hyvin vähän. Taloyhtiön kannalta suurin muutos lienee käytössä olevan hissin ensimmäisen määräaikaistarkastuksen aikaistuminen neljästä vuodesta kahteen. Ensimmäisen määräaikaistarkastuksen jälkeen tarkastukset jatkuisivat kahden vuoden välein kuten nykyisinkin, kertoo neuvontainsinööri Kaisa Kettunen Kiinteistöliitto Pirkanmaalta.

Lisätietoa Turvallinen taloyhtiö -kiertueella

Turvallinen taloyhtiö -kiertue antaa eväitä taloyhtiöiden turvallisuuden lisäämiseen. Kiertueen järjestää Kiinteistöliitto yhteistyössä alueellisten jäsenyhdistysten ja SPEKin kanssa.

Kiertuetapahtuma järjestetään Tampereella 23. marraskuuta 2016. Syksyn ja talven aikana kiertuetapahtumia järjestetään kahdeksalla paikkakunnalla eri puolilla Suomea. Ohjelmassa on asiantuntijaluentoja taloyhtiön turvallisuuteen liittyen sekä mahdollisuus kysyä asiantuntijoilta oman taloyhtiön tilanteeseen liittyviä kysymyksiä.

Kiinnostaako kuulla lisää?

Tervetuloa paikalle 23.11.2016 Tampereella klo 13 alkaen!
Tilaisuus on maksuton ja kaikille avoin.
Kiertueen ohjelma ja ilmoittautumisohjeet: www.taloyhtio.net/turvallinentaloyhtio

Lisätietoa:
Kiinteistöliitto, lakimies Kaisu Terkki, p. 050 590 1278, [email protected]
Tukes, johtava asiantuntija Antti Savola, p. 029 5052 684, [email protected]
Kiinteistöliitto Pirkanmaa, neuvontainsinööri Kaisa Kettunen, p. 045 274 6310, [email protected]

 
Sivun alkuun