Vaatemerkinnöissä laajasti puutteita Euroopassa – Suomessa tilanne pääosin hyvä
EU:n markkinavalvontaviranomaiset havaitsivat yhteisessä valvontaprojektissaan merkittäviä puutteita tekstiilituotteiden kuitukoostumusmerkinnöissä. Yli kolmanneksessa tutkituista tuotteista merkinnät eivät vastanneet todellisia materiaaleja. Suomessa hankituista tuotteista vain yhdessä havaittiin kuitukoostumusta koskeva virhe.
Viranomaiset tarkastivat valvontaprojektissa yhteensä 132 tekstiilituotetta, muun muassa yöpukuja, huiveja, neuletakkeja, toppeja sekä urheiluvaatteita. Valtaosa tuotteista hankittiin myymälöistä, mutta mukana oli myös verkkokaupoista ostettuja tuotteita niin Euroopasta kuin sen ulkopuolelta.
Valvontaprojektissa havaittiin useita erilaisia merkintäpuutteita. 37 %:ssa tuotteista kuitukoostumusmerkinnät eivät vastanneet tuotteissa käytettyjä materiaaleja. Usein kuitutyypit oli merkitty oikein, mutta niiden prosenttiosuudet eivät vastanneet todellista koostumusta. Osa tuotteista sisälsi myös halvempia kuituja kuin selosteessa oli ilmoitettu, ja joissakin tuotteissa kuituja oli ilmoitettu tai nimetty virheellisesti.
Tuotteiden vaatimustenvastaisuudessa oli eroja ilmoitetun kuitukoostumuksen mukaan. Puutteita havaittiin eniten tuotteissa, joissa oli merkintöjen mukaan sekä luonnon- että keinokuitua (64 %), ja seuraavaksi eniten luonnonkuituseoksissa (46 %). Sen sijaan tuotteista, jotka oli merkitty koostuvan 100-prosenttisesti yhdestä luonnonkuidusta, vain 15 % oli vaatimustenvastaisia.
Suomesta hankituista 12 testituotteesta vain yhdessä havaittiin kuitua, jota ei ollut ilmoitettu tuotteen merkinnöissä. Muiden Suomesta hankittujen tuotteiden havaituissa puutteissa oli kyse merkintöjen terminologiasta tai kielivaatimuksista, kuten puuttuvista suomen- tai ruotsinkielisistä tiedoista.
Tekstiilituotteiden virheelliset merkinnät voivat heikentää kuluttajien luottamusta
Tekstiilituotteiden merkinnät ovat EU:ssa pakollisia kuluttajille myytäviksi tarkoitetuissa tekstiileissä. Merkintöjen oikeellisuudesta vastaa tuotteen valmistaja tai EU-maahantuoja. Jakelijan on varmistettava, että tekstiilituotteissa on asianmukainen seloste tai merkintä.
Virheelliset kuitumerkinnät voivat johtaa kuluttajaa harhaan esimerkiksi tekstiilituotteen laadusta, ominaisuuksista tai hoidosta.
Valvontaprojektin seurauksena markkinavalvontaviranomaiset määräsivät 18 tuotteen myynnin lopetettavaksi. Lisäksi valmistajia kehotettiin korjaamaan tuotteiden merkintöjä ja lisäämään puuttuvia varoituksia. Muita valvontatoimenpiteitä kohdistettiin 24 tuotteeseen.
Vaatimustenvastaisuuden suuri määrä viittaa siihen, että tekstiilituotteiden virheelliset merkinnät ovat yleisiä. Tämä korostaa jatkuvan markkinavalvonnan ja tuotteiden testauksen merkitystä. Vaikka Suomesta hankituista tuotteissa havaittiin vain vähän vakavia kuitukoostumusvirheitä, myös niistä löytyi merkintäpuutteita.
– Kuluttajien on voitava luottaa siihen, että tekstiilituotteiden merkinnät vastaavat niiden todellista sisältöä. Oikeat kuitukoostumusmerkinnät auttavat kuluttajia tekemään tietoon perustuvia ostopäätöksiä ja tukevat myös reilua kilpailua markkinoilla, toteaa ylitarkastaja Marita Hiipakka Turvallisuus- ja kemikaalivirastosta.
Mitä tekstiilituotteen merkinnöissä pitää ilmoittaa?
Kuluttajille myytävissä tekstiilituotteissa on ilmoitettava tuotteen kuitukoostumus selkeästi ja oikeilla kuitunimityksillä. Tekstiilituotteen kuitukoostumus tulee ilmoittaa prosenttiosuuden mukaisessa järjestyksessä. Vuorien, täytteen ja muiden osien kuitusisällöt ilmoitetaan erikseen. Kuiduista pitää käyttää kuidun koko nimeä, eikä lyhenteitä saa käyttää kuluttajalle annettavassa informaatiossa.
Tietojen pitää olla kiinnitettynä tuotteeseen joko erillisellä selosteella tai suoraan tuotteeseen kiinnitetyllä merkinnällä. Suomessa merkintöjä koskevat tiedot on annettava kuluttajille suomeksi ja ruotsiksi. Muualla Euroopassa tiedot on annettava kunkin maan virallisilla kielillä.
Tekstiilituotteen kuitukoostumus on ilmoitettava selkeästi ja yhdenmukaisesti kaikissa tuotetiedoissa (esim. etiketissä, pakkauksessa ja esitteissä), niin että tiedot ovat helposti luettavia ja ymmärrettäviä. Tietojen tulee olla kuluttajan nähtävissä ennen ostopäätöstä, myös silloin, kun silloin kun ostaminen tapahtuu sähköisesti esimerkiksi verkkokaupassa.
Kun tuotteita tarjotaan verkossa tai etämyynnissä, tuotetiedon yhteydessä on ilmoitettava selkeästi valmistajan (tai EU:ssa vastuuhenkilön) tunnistetiedot ja yhteystiedot, tuotteen yksilöintitiedot sekä sovellettavat varoitukset ja turvallisuustiedot kuluttajille ymmärrettävällä kielellä.
Tekstiilituotteiden valvontaprojekti toteutettiin osana EU:n laajuista Joint Actions on Compliance of Products (JACOP) 2025 PSA 06 Textiles -hanketta. Projektiin osallistui viranomaisia Kyprokselta, Tanskasta, Suomesta, Saksasta, Italiasta, Liettuasta, Maltalta ja Portugalista.
Hankkeen loppuraportti on luettavissa täällä.
Lisätietoja:
ylitarkastaja Marita Hiipakka, puh. 029 505 2287
sähköposti: [email protected]
Tekstiilimerkintäasetus: Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1007/2011 tekstiilikuitujen nimityksistä ja niitä vastaavista tekstiilituotteiden kuitukoostumuksen selosteista ja merkinnöistä