Blogi: Uiminen ja vesileikit kuuluvat leireille – turvallisesti!
Kuluvan kesän murheelliset lasten ja nuorten hukkumistapaukset ovat herättäneet keskustelua uimisen turvallisuudesta ensi kesän leireillä.
On selvää, että vastuu uintihetken turvallisuudesta on leirin järjestäjällä. Yritysten ja yhdistysten muille kuin pelkästään jäsenilleen tarjoamat lasten ja nuorten leirit ovat kulutuspalvelujen turvallisuudesta annetun lain alaista toimintaa. Lain mukaan järjestäjän on etukäteen varmistuttava leirille osallistuvien turvallisuudesta.
Uiminen kuuluu perinteisesti monien lasten ja nuorten kesäleirien ohjelmaan. Sillä on tärkeä roolinsa niin virkistäytymisen, hauskanpidon, rentoutumisen, liikunnan kuin peseytymisenkin kannalta. Helteellä uinti on usein ainoa tapa saada keho viilentymään maasto-olosuhteissa esimerkiksi partioleirillä. Uintimahdollisuus voidaan järjestää turvallisesti myös leiriolosuhteissa.
Leirin järjestäjän on otettava huomioon leiriläisten erilaiset taitotasot. Ennen leiriä voidaan osallistujien uimataitoa selvittää ennakkoilmoittautumisen yhteydessä. Vanhempien on tärkeää vastata näihin tiedusteluihin lapsen todellisen taidon mukaisesti, vaikka voikin olla kiusausta arvioida osaamista yläkanttiin. Leirin aikana uintiturvallisuutta voi edistää konkreettisin toimenpitein kuten uinninvalvonnalla, uintiparikäytännöllä sekä uintialueen ja olosuhteiden ennakkoon tarkistamisella.
Vaaratilanne voi olla vaikea huomata, sillä hukkuminen tapahtuu yhtäkkiä ja hiljaa. Samoin hukkumisen lopullisuus ja sen seurausten vakavuus saattaa olla vaikea ymmärtää ennakkoon mukavaa uintihetkeä mietittäessä. Suomen olosuhteissa vanhempien on tärkeää pitää huoli, että lapset ja nuoret oppivat uimaan. Ennen kuin uimataito on riittävän vahvalla pohjalla, pitää välttää syvää vettä, vaikka kaverit sinne hyppäisivätkin. Tämähän on vanha ja toimiva oppi hengissä pysymiseksi, niin lapsille kuin aikuisillekin.
Tukesin 3.6.2025 julkaisemassa tiedotteessa on ohjeita leirien järjestäjille uintiturvallisuuden ja uinninvalvonnan järjestämiseksi. Suomen Uimaopetus- ja hengenpelastusliitto (SUH) tarjoaa myös (hinnaltaan edullista) Leirien uintiturvallisuus -verkkokurssia, joka antaa perustiedot leirin järjestäjälle uintiturvallisuuden varmistamiseksi.
Kulunut kesä osoitti surullisella tavalla, miten tärkeää on, että uimataidon ja vesiturvallisuuden perusteiden opettamisesta huolehditaan. Toivottavasti kuitenkin tulevinakin kesinä leireillä uskaltaudutaan uimaan, mutta entistä turvallisemmin!
Tomi Lounema
pääjohtaja