Hyppää sisältöön

Tukesin testauttamista tasoitemassoista ja lattiatasoitteista löytyi puutteita – sementit kunnossa

Tukes
Julkaisuajankohta 16.4.2018 10.11
Tiedote

 Tasoitemassoista ja lattiatasoitteista löytyi puutteita Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) testeissä. Tutkimukseen valituista sementtituotteista sen sijaan ei löydetty puutteita. Testaukset ovat osa rakennustuotteiden laajaa testausohjelmaa.

Tukesin testeihin valittiin neljän eri valmistajan tasoitemassoja ja lattiatasoitteita. Tuotteet hankittiin rautakaupoista, ja niiden testaukset tehtiin VTT Expert Services Oy:llä. Tuotteista testattiin taivutusvetolujuus, puristuslujuus ja kulutuskestävyys.

Testeissä saatuja tuloksia verrattiin valmistajan suoritustasoilmoituksessa ilmoittamiin suoritustasoihin. Kolmen valmistajan tuotteet eivät täyttäneet ilmoituksessa annettuja arvoja. Nämä kolme tuotetta testattiin uudelleen. Uusintatesteissä kahden valmistajan tuotteet eivät läpäisseet testejä. Puristuslujuuden osalta alitusta oli jopa 42,5 prosenttia.

Tukes on saanut valmistajilta selvitykset kahdesta puutteellisesta tuotteesta. Valmistajat ovat ryhtyneet korjaaviin toimenpiteisiin.

Tasoitteiden tulokset hieman yllättivät, koska oletin, että valmistajat olisivat tarkkoja ilmoittamistaan suoritustasoista. Niiden perusteellahan asiakkaat valitsevat tuotteen, ylitarkastaja Johanna Ahola toteaa. 

Sementti täytti vaatimukset

Tukes testautti lisäksi kahden eri valmistajan sementtejä. Sementit hankittiin rautakaupoista ja ne testattiin VTT Expert Services Oy:llä. Tuotteista testattiin puristuslujuus, sitoutumisaika, tilavuuden pysyvyys ja kloridipitoisuus. Testatut sementit olivat vaatimusten mukaisia ja niiden suoritustasot vastasivat valmistajien ilmoittamia suoritustasoja.

Testaus on osa rakennustuotteiden laajaa testausohjelmaa, joka käynnistyi vuoden 2016 lopussa. Ohjelmassa testataan laajasti rakennustuotteita eri osa-alueilta. Tarkoituksena on saada tilannekuva rakennustuotteiden laadusta ja vaatimustenmukaisuudesta. Tulosten avulla kehitetään rakennustuotteiden valvontaa siten, että se olisi mahdollisimman tehokasta ja vaikuttavaa.

Lisätietoja rakennustuotteiden CE-merkinnästä, tuotehyväksyntäasetuksen mukaisista tyyppihyväksynnöistä ja rakennuspaikkakohtaisesta hyväksynnästä sekä tuotteisiin liittyvistä standardeista on koottuna rakennustuoteinfo.fi -sivustolle .

Lisätietoja:
ylitarkastaja Johanna Ahola, p. 029 5052 740, [email protected]

 
Sivun alkuun