Hyppää sisältöön

Vaarallisia kemikaaleja käsittelevien teollisuuslaitosten päivitettävä kemikaalimäärät ja luokitukset

Tukes
Julkaisuajankohta 29.5.2015 10.59
Tiedote

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) muistuttaa, että kaikkien vaarallisia kemikaaleja käsittelevien teollisuuslaitosten pitää käydä läpi käyttämiensä kemikaalien luokitukset ja määrät. Läpikäynti on tehtävä nyt, koska kemikaalien luokitukset, merkinnät ja pakkaaminen pitää olla jatkossa EU:n CLP-asetuksen mukaisia. Kemikaaliturvallisuuslain muutos sekä kemikaalien käsittelyn turvallisuutta koskevat uudet asetukset tulevat voimaan 1.6.2015: kemikaalimäärien ja luokittelun läpikäynnin lisäksi laki täsmentää kemikaalilaitosten tiedottamiseen ja yleisön kuulemiseen liittyviä asioita.

CLP-asetuksen myötä vaarallisilla kemikaaleilla on aiempaa enemmän vaaraluokkia ja kategorioita. Luokitus vaikuttaa mm. toiminnan laajuuden ja lisävelvoitteiden määräytymiseen.   

Ohjeita kemikaalien luokitusten ja merkintöjen läpikäyntiin

  • Päivitä yrityksesi kemikaaliluettelo. Käy läpi, että laitoksen hallussa olevat kemikaalit on merkitty uusin varoitusmerkein ja luokiteltu uusien vaaraluokkien ja -kategorioiden mukaisesti. Tukes on laatinut liitteenä olevan yhteenvedon luokitusten ja laajuuden selvittämisen tueksi. Yhteenveto sisältää valtioneuvoston asetuksen (685/2015) liitteen I osan 1 tietojen lisäksi kemikaalien/kemikaaliryhmien H-lausekkeet.
  • Jos päivitystä tehdessä ilmenee, että yrityksen käyttämien vaarallisten kemikaalien käsittelyn laajuus muuttuu, uusi kemikaaliluettelo pitää lähettää Tukesiin.
  • Jos laitos on ns. turvallisuusselvityslaitos, eli siltä on kemikaalimääriensä perusteella vaadittu turvallisuusselvitys, pitää päivitetty kemikaaliluettelo toimittaa Tukesiin joka tapauksessa 1.6.2016 mennessä.
  • Velvollisuuksista tarkemmin alla olevassa taulukossa.

Uusi kemikaaliturvallisuuslaki tuo muutoksia myös kemikaalilaitosten tiedottamisvelvollisuuksiin. Jatkossa tiedottamisvelvollisuus tuotantolaitosta koskevista turvallisuustoimenpiteistä ja onnettomuustapauksissa noudatettavista toimintaohjeista suuronnettomuuden varalle laajenee koskemaan suurempaan joukkoon toiminnanharjoittajia. Tiedot on pidettävä ajan tasalla ja koottava yhteen asiakirjaan sekä pidettävä pysyvästi yleisön saatavilla myös sähköisessä muodossa. Lisäksi kemikaaliturvallisuuslaki parantaa yleisön osallistumismahdollisuuksia kemikaalilaitosten lupaprosessiin.

Päivitetty lainsäädäntö tuo muutoksia myös nestekaasulaitoksen määritelmään. Jatkossa nestekaasulaitos on nestekaasua 550 tonnia varastoiva laitos, jonka muiden kemikaalien määrä on 20 % luparajasta. Näissä laitoksissa tarkastukset hoitaa tarkastuslaitos. Tukes käsittelee luvat ja ilmoitukset. Aiemmin on määritelty nestekaasulaitoksiksi sellaiset yritykset, joissa muiden vaarallisten kemikaalien määrä on niin pieni, ettei niiden käsittelystä tarvitse tehdä ilmoitusta vähäisestä toiminnasta.

Alla taulukko velvoitteista, jotka johtuvat säädösmuutoksista; määräaika lasketaan voimaantulosta.

Velvoite

Määräaika

Toimenpide

Turvallisuusselvitys, laajuuden muutos johtuu  luokitusmuutoksesta

2 v

Turvallisuusselvitys toimitetaan Tukesille

Turvallisuusselvitys, olemassa oleva laitos, ei muutosta laajuudessa

1 v muutosten osalta, jos TS muuten täyttää säädetyt vaatimukset

Käytännössä kemikaaliluettelo toimitetaan Tukesille (tai päivitetty turvallisuusselvitys, jos ei täytä uusia vaatimuksia)

Toimintaperiaateasiakirja, laajuuden muutos johtuu luokitusmuutoksesta

1

Laaditaan toimintaperiaateasiakirja, mutta sitä ei tarvitse toimittaa Tukesille

Yleisötiedote

heti 1.6.2015

Sähköisesti saatavilla sekä toimintaperiaateasiakirjalaitoksilla että turvallisuusselvitysvelvollisilla.

Lisäksi turvallisuusselvitysvelvolliset toimittavat paperisena lähialueelle viiden vuoden välein turvallisuusselvityksen päivityssyklin mukaisesti.

Laajuus muuttuu lupavelvolliseksi

Toimintailmoitus Tukesille

Sisäinen pelastussuunnitelma, toiminta muuttuu laajamittaiseksi luokitusmuutosten takia

1 v

Laaditaan sisäinen pelastussuunnitelma, toimitetaan Tukesille

Käytönvalvoja, kun toiminnan laajuus muuttuu laajamittaiseksi luokituksen takia

Suoritettava Tukesin tentti

Ilmoitus vähäisestä toiminnasta

Ilmoitus pelastuslaitokselle


Lisätietoja:

Ylitarkastaja Mirja Palmén, p. 029 5052 345

Yli-insinööri Leena Ahonen, p. 029 5052 487

Sähköposti: [email protected]

VNa 685/2015 Vaarallisten kemikaalien käsittelyn ja varastoinnin valvonnasta, Liite 1 (pdf, 344 kt)

Laki vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta annetun lain muuttamisesta, voimaan 1.6.2015 (358/2015)

Valtioneuvoston asetus vaarallisten kemikaalien käsittelyn ja varastoinnin valvonnasta (685/2015)

Valtioneuvoston asetus vaarallisten kemikaalien teollisen käsittelyn ja varastoinnin turvallisuusvaatimuksista annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta (686/2015)

Tietoa CLP-asetuksesta

 
Sivun alkuun