Mitä on hyvä ottaa huomioon sijoitettaessa akkuja ja akustoja asuinkiinteistöihin?
Perinteiset lyijyakut, mm. ajoneuvoakut ja vapaa-ajan akut
Akut on sijoitettava riittävästi suojattuun tilaan. Sijoittelussa on huomioitava ulkoiset vaarat akun mekaanisen vaurioitumisen ja sähköiskuvaaran kannalta. Akut on pyrittävä sijoittamaan esimerkiksi kaappeihin tai koteloihin siten, että niistä ei aiheudu sähköiskun vaaraa eivätkä akuston navat voi tahattomasti joutua oikosulkuun ja aiheuttaa tulipaloa. Tilassa on oltava riittävä ilmanvaihto lataamisessa syntyvien räjähtävien kaasujen aiheuttaman vaaran välttämiseksi.
Uudemman sukupolven litiumioniakustot, ns. kotiakut
Kotiakut ovat normaalisti valmiita sähkötuotteita ja ohjeiden mukaan käytettyinä turvallisia. Sähköasennuksia koskevissa määräyksissä kotiakkujen sijoitukselle ei ole kotelointiluokan (suojaus mm. sisään tunkeutuvilta vierailta esineiltä sekä vedeltä ja pölyltä) lisäksi muita erityisvaatimuksia. Kotiakun valmistajan antamien asennus- ja käyttö ohjeiden noudattaminen on ensiarvoisen tärkeää.
Akkuasennukset paloturvallisuuden näkökulmasta
Vaaratilanne voi syntyä, jos akustoa käytetään ohjeiden vastaisesti tai jos se esimerkiksi joutuu alttiiksi ulkoisille vaurioille. Vikatilanteessa on akun mahdollista toimia sytytyslähteenä, joka voi aiheuttaa rakennuspalon. Vaikka akku itsessään ei aiheuttaisi tulipaloa, on hyvä huomioida, että mahdollisessa tulipalotilanteessa se kuitenkin lisää palokuormaa.
Seuraavassa on esitetty joitakin pelastuslaitosten kumppanuusverkoston laatimia turvallisuussuosituksia, joita on poimittu aurinkosähköjärjestelmien paloturvallisuusohjeesta.
Tukes on osallistunut ohjeen laatimiseen sähköturvallisuusasioiden tiimoilta. Lue ohje kokonaan: Aurinkosähköjärjestelmien paloturvallisuusohje 2024
Akustotiloja ei suositella sijoitettavaksi lähelle rakennuksen sisään- ja uloskäyntejä eikä tiloihin, joissa nukutaan. Pientaloissa akut suositellaan sijoitettavaksi tiloihin, jotka eivät ole asuintiloja tai niihin välittömässä yhteydessä. Tarkoituksenmukainen sijoituspaikka voisi olla esimerkiksi palo-osastoitu tekninen tila, jossa on asuintiloista erillinen ilmanvaihto. Tila tulisi järjestää sellaiseksi, ettei akkujen läheisyyteen pääse kertymään palokuormaa. Tilaan on tarkoituksenmukaista järjestää käynti suoraan ulkoa kulkematta asuintilojen kautta, erityisesti, jos tilassa on litiumioniakkuja. Tilaan on suositeltavaa sijoittaa palovaroitin.
Tulipalotilanteessa akkujen vaikean sammutettavuuden ja erittäin myrkyllisen savunmuodostuksen vuoksi tulisi kiinnittää erityistä huomiota poistumisen turvaamiseen, pelastustoiminnan mahdollistamiseen ja pelastushenkilöstön työturvallisuuteen. Lisäksi on suositeltavaa, että erillisellä sähköpääkeskukseen kiinnitettävällä merkintäkilvellä kerrotaan sähkölaitteistoon liittyvästä akustosta esim. ”LAITTEISTOSSA AKUSTO”.