Hyppää sisältöön

Kaihdinten narut vaaraksi lapsille

Tukes
Julkaisuajankohta 23.6.2016 8.47
Tiedote

Kaihdinten narut ja lapset ovat vaarallinen yhdistelmä. Harmittomilta näyttävät narut voivat aiheuttaa lapsille kuristumisvaaran. Suurin riski aiheutuu pitkistä naruista, joista saa silmukan ja lenkeistä, jotka voi kietoa kaulan ympäri. Suomessa verhonaruihin liittynyt turma vaati pienen lapsen hengen lokakuussa 2010.

Kaihdinnarun kietoutuminen kaulan ympärille voi johtaa kuristumiseen tai pysyviin neurologisiin vaurioihin hapensaannin estymisen vuoksi, tajuttomuuteen 15 sekunnissa ja kuolemaan 23 minuutissa. Kaihdinten narut ovat turvallisuusriski erityisesti alle kolmevuotiaille, mutta tapaturmia on sattunut myös kouluikäisille.

Turvallisuus syntyy pienellä vaivalla

Kaihdinten ja verhojen omistaja voi helposti huolehtia siitä, etteivät narut ja silmukat pääse aiheuttamaan kuristumisvaaraa lapsille:

  • kietomalla narut ja silmukat pois lasten ulottuvilta seinään kiinnitettävään koukkuun tai muuhun tähän tarkoitukseen soveltuvaan kiinnityspisteeseen siten, etteivät narut ja lenkit roiku vapaana
  • sijoittamalla huonekalut siten, että lapset eivät pääse niiden päälle kiipeillessään naruihin ja lenkkeihin käsiksi.

Kansainvälinen Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD järjestää yhdessä Euroopan komission kanssa 23.–30.6.2016 kansainvälisen kampanjan kaihdinten turvallisuudesta (International Window Covering Cord Safety Campaign).

Kampanjalla halutaan tuoda esiin kaihdinten ja verhojen naruihin liittyvät turvallisuusriskit ja estää niistä aiheutuneet pienten lasten onnettomuudet. Kampanjaan osallistutaan ympäri maailman. Sosiaalisessa mediassa kampanjaa voi seurata aihesanalla #SafeWindowCoverings sekä OECD:n ja Euroopan komission verkkosivuilla:

http://www.oecd.org/sti/consumer/Window-Covering-Cord-Safety-Campaign.htm

http://ec.europa.eu/justice/newsroom/consumer-marketing/events/160623_en.htm

Valmistajien, maahantuojien ja myyjien velvoitteet

Kuluttajaturvallisuuslain mukaan valmistajien, maahantuojien ja myyjien velvollisuus on varmistaa verhojen ja kaihtimien turvallisuus sekä mainita mahdollisesta vaarasta käyttöohjeissa. Kuristumisvaaran minimoimiseksi kaihtimien mukaan pitää liittää laite, jonka avulla pitkät narut ja lenkit voidaan pitää lasten ulottumattomissa, tai kuristumisvaaran minimointi on muuten huomioitava tuotteen suunnittelussa. Yksityiskohtaiset turvallisuusvaatimukset erilaisille kaihtimille löytyvät standardeista SFS-EN 13120 + A1, SFS-EN 16433 ja SFS-EN 16434. 

Lisätietoja:

Ylitarkastaja Pipsa Korkolainen, puh. 029 5052 125
Sähköposti: [email protected]

Tietoa kuluttajille:

http://www.tukes.fi/fi/Kuluttajille/Sisustus-ja-remontointi/Rullaverhot-ja-kaihtimet/

Tietoa valmistajille, maahantuojille ja myyjille:

http://www.tukes.fi/fi/Toimialat/Kuluttajaturvallisuus/Kulutustavarat/Tavaroiden-turvallisuusvaatimuksia/Rullaverhot-ja-kaihtimet/

 
Sivun alkuun