Suojalasit ovat uudenvuoden juhlinnan tärkein turvavaruste – valtaosa silmävammoista alaikäisille

Mediatiedote
Julkaisuajankohta 23.12.2025 9.27
Tyyppi:Tiedote

Viime vuodenvaihteessa ilotulitteet aiheuttivat Suomessa 17 vakavaa silmävammaa, joista 10 alaikäisille. Turvallinen uudenvuoden ilotulitus syntyy noudattamalla kahta perusohjetta: käytä suojalaseja ja älä luovuta ilotulitteita alaikäisille.

Suomen Silmälääkäriyhdistyksen mukaan ilotulitteiden käytöstä aiheutui viime vuodenvaihteessa yhteensä 17 silmävammaa. Ensimmäistä kertaa yli puolet raportoiduista silmävammoista oli alaikäisillä. Loukkaantuneiden joukossa oli sekä ilotulitteiden ampujia että katsojia. Vammoja on aiheutunut esimerkiksi ilotulitteen tai sen efektien lentämisestä ihmisiä kohti.

– Suojalasit suojaavat tehokkaasti ilotulitteiden kipinöiltä ja väärään suuntaan harhautuneilta ilotulitteilta. Suojalasien käyttö on lain mukaan pakollista ilotulitteiden ampujille ja niitä suositellaan myös katsojille. Ilotulitteita saavat ampua vain aikuiset ja lapsille niitä ei pidä antaa, muistuttaa ylitarkastaja Jonas Sjelvgren

Suomen Silmälääkäriyhdistys raportoi sairaalassa hoidetut vakavammat silmävammat, joten lukumäärä ei sisällä terveyskeskusten hoitamia lievempiä vammoja. 

Tukes tekee tuotevalvontaa varastoilla ja myyntipisteillä

Tukes on tehnyt jo ennakkoon ilotulitteiden tuotevalvontaa suomalaisten valmistajien, maahantuojien ja jakelijoiden varastoilla marras-joulukuussa 2025. Valvonnassa on kiinnitetty huomiota erityisesti tuotteiden merkintöihin ja yleiseen kuntoon. 

Lisäksi Tukes tekee valvontaa myyntipisteillä yhdessä pelastuslaitosten kanssa. Valvonnassa tarkastetaan myyntipisteillä ilotulitteiden merkintöjä, kuntoa ja että tuotteet ovat kuluttajakäyttöön tarkoitettuja. Viime vuonna vastaavassa valvonnassa tarkastettiin noin 100 erilaista tuotetta merkintöjen ja ulkoisen kunnon osalta.

Ilotulitteen käyttäjä, noudata ohjeita ja käytä suojalaseja!

  • Ilotulitteita saa ampua 31.12.–1.1. kello 18–02.
  • Ilotulitteita saavat ampua vain täysi-ikäiset. Älä anna pienimpiäkään ilotulitteita lasten käsiin.
  • Käytä suojalaseja ampuessasi ilotulitteita. Suojalasit ovat pakolliset ilotulitteen käyttäjälle.
  • Suojalaseja suositellaan myös katsojille. Kun ostat ilotulitteita, hanki samalla suojalasit koko seurueelle.
  • Mieti etukäteen, missä aiot ilotulittaa. Valitse paikka niin, ettei ilotulitteesta aiheudu vaaraa muille ihmisille tai ympäristölle. 
  • Lue ilotulitteen käyttöohjeet etukäteen ja noudata niitä.
  • Alkoholi ja ilotulitteet eivät sovi yhteen. Käytä ilotulitteita vain selvinpäin.

Huolehdi omalta osaltasi siitä, että et roskaa ympäristöäsi. Toimimatonta ilotulitetta ei saa laittaa seka- tai muuhun jätteeseen. Palauta toimimaton ilotulite myyntipisteeseen tai maahantuojalle.

Lisätietoja:
Ylitarkastaja Jonas Sjelvgren, p. 029 5052 114
sähköposti muotoa: [email protected]