Hyppää sisältöön

Toukotalkoot: Koti turvallisemmaksi ja sähkölasku pienemmäksi

Julkaisuajankohta 14.5.2019 10.48
Tiedote

Huolenpito kodin teknisistä laitteista kannattaa, sillä se sekä parantaa kodin turvallisuutta että vähentää energiakulutusta.

Monet verrattain yksinkertaiset huoltotoimet ovat asukkaan omalla vastuulla. Kiinteistöalan, asumisen, turvallisuuden sekä talotekniikan yhteisöjen yhteinen Toukotalkoot-kampanja tarjoaa asukkaiden avuksi kättä pidempää: suomen-, ruotsin-, englannin- ja venäjänkieliset tarkistuslistat opastavat laitteiden kunnon tarkistamisessa olipa asumismuotona sitten kerros- tai omakotitalo.

Talotekniikan oikea huoltaminen ja kodin riskitekijöiden poistaminen on tärkeää, sillä vahinkojen aiheuttamat taloudelliset menetykset voivat olla suuria. Pahimmillaan kyse on ihmishengistä.

Pelastustoimen Pronto-rekisterin mukaan Suomessa vuosittain noin 2500 tulipaloa saa alkunsa sähkölaitteesta tai -asennuksesta. Vakuutusyhtiöt maksavat korvauksia noin 40 000 vesivuodosta. Vuonna 2016 vakuutusyhtiöt maksoivat kotivakuutuksista vuotovahinkokorvauksina 174 miljoonaa euroa ja palovahingoista 159 miljoonaa euroa.

Liesipaloja useita satoja

Toukotalkoiden tarkistuslistat opastavat yksinkertaisissa toimenpiteissä, joista osa saattaa helposti unohtua. Laitteiden ei ajatella tarvitsevan huoltoa tai kerrostalossa asuttaessa ei ymmärretä asian olevan asukkaan vastuulla.

Laitteita myös saatetaan käyttää varomattomasti ja ne jätetään vaille valvontaa – pelkästään lieden ja uunin aiheuttamia sähköpaloja on vuosittain noin 950.

Tarkistuslistat on laadittu erikseen omakoti- ja kerrostaloille, sillä asukkaan vastuut ovat erilaiset eri asumismuodoissa. Listoissa käydään läpi yksinkertaiset, asukkaan itsensä tehtävänä olevat tarkistustoimet, jotka kohdistuvat muun muassa turva- ja sähkölaitteisiin, vesi- ja viemärijärjestelmään, lämmitykseen ja ilmanvaihtoon.

Pientalojen osalta on huomioitu myös salaoja- ja sadevesijärjestelmät.

Ikääntynyt väestö ja kodintekniikka

Vuoden 2019 Toukotalkoot tuo esiin erikoisteemanaan kotonaan asuvan ikääntyvän väestön tai muuten hoivaa kaipaavien asukkaiden asumisympäristön kodintekniikkaan ja turvallisuuteen liittyviä kysymyksiä.

Ikääntyneiden ihmisten asunnoissa kodintekniikan huoltoon ja turvallisuuteen liittyvät vahvasti laitteiden helppokäyttöisyys, käytön turvallisuutta lisäävät ratkaisut, helppo saavutettavuus sekä asunnon esteettömyyden varmistaminen.

Usein törmätään myös kysymykseen, kuka on aloitteellinen esimerkiksi sähkö- ja vuototurvallisuuden asioissa ja mistä osaava apu löytyy.

Vuosittain järjestettävässä Toukotalkoot-kampanjassa ovat mukana Suomen Kiinteistöliitto, Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes), Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL, Suomen Omakotiliitto ja Lämmitysenergia Yhdistys.

Lisätietoja kodin ja kesämökin huoltotoimenpiteistä:

www.Toukotalkoot.fi -sivustolta löytyvät muun muassa asukkaille tarkoitetut, ladattavissa olevat tarkistuslistat.

Tarkistustoimet videoina
 

Sähköasennukset ja sähkötyöt Sähkölaitteet
 
Sivun alkuun