Hyppää sisältöön

Tukes myönsi poikkeusluvan kevätöljykasvien peittausaineille

Tukes
Julkaisuajankohta 30.11.2017 16.39
Tiedote

Kevätrypsin ja -rapsin siementen teolliseen peittaukseen on myös kasvukaudella 2018 lupa käyttää neonikotinoideja sisältäviä kasvinsuojeluaineita. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) antoi poikkeusluvan Elado FS 480- ja Cruiser OSR -valmisteille kirppatuhojen estämiseksi kevätöljykasveilla. Kirppojen torjuntaan ei ole käytettävissä muita vaihtoehtoja. Poikkeuslupa jouduttiin myöntämään nyt jo neljäntenä perättäisenä vuotena, koska meneillään olevien selvitysten perusteella ei ole vielä riittävästi tietoa mahdollisen korvaavan valmisteen biologisesta tehokkuudesta ja haitallisuudesta eliöille.

EU:n jäsenmaat voivat myöntää valmisteiden käyttöön poikkeuslupia enintään 120 vuorokaudeksi, jos kasvintuhoojia ei pystytä kohtuullisilla keinoilla hallitsemaan. Kevätöljykasveilla kirpat voivat vahingoittaa kasvustoja jopa siinä määrin, että vain vähäinen osa siemenistä kehittyy taimiasteelle. Nyt myönnetyt poikkeusluvat mahdollistavat kotimaisen öljykasviviljelyn, kasviöljyjen tuotannon ja valkuaisrehun saatavuuden. Ennen poikkeusluvan myöntämistä Tukes keskusteli asiasta useiden tahojen kanssa.

- Tukes on myöntänyt neonikotinoideja mahdollisesti korvaavalle valmisteelle koelupia ja sen biologista tehokkuutta on tutkittu Suomen oloissa. Valitettavasti tässä vaiheessa ei vielä ole saatu riittävästi tietoa valmisteen käyttökelpoisuudesta ja riskeistä. Tukes jatkaa mahdollisten korvaavien vaihtoehtojen selvittämistä sekä tarkastelee niiden riskejä ja sosioekonomisia vaikutuksia, kemikaaliyksikön johtaja Tiina Putkonen Tukesista sanoo.

Euroopan komissio on toistaiseksi kieltänyt neonikotinoideja sisältävien valmisteiden ja niillä käsiteltyjen siementen käytön mehiläisiä houkuttelevilla kasveilla. Käyttörajoitusten taustalla on epäily siitä, että ne ovat haitallisia pölyttäville hyönteisille. Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen (EFSA) valmistelee laajaa raporttia aiheeseen liittyvistä tutkimuksista sekä jäsenmaiden pölyttäjäseurannoista ja valvontatuloksista. Raportin odotetaan valmistuvan keväällä 2018.

Suomessa pääosa öljykasviviljelystä perustuu pohjoisten olojemme vuoksi kevätkylvöisiin lajikkeisiin, jotka ovat syyskylvöisiä alttiimpia kirppatuhoille. Kevätkylvöisten öljykasvien viljely Suomen olosuhteissa ilman tehokasta keinoa torjua kirppoja on lähes mahdotonta, koska ilman peittausta vain pieni osa siemenistä kehittyy taimiasteille.

Lisätietoja:

ylitarkastaja Marja Suonpää, p. 029 5052 092

johtaja Tiina Putkonen, p. 029 5052 959

sähköpostit muotoa: [email protected]

Aiemmat tiedotteet aiheesta:

30.11.2016 Tukesilta poikkeuslupa öljykasvien peittausaineille

30.11.2015 Tukesilta poikkeuslupa neonikotinoideja sisältävien kasvinsuojeluaineiden käyttöön

12.12.2014 Tukesilta poikkeuslupa neonikotinoideja sisältävien kasvinsuojeluaineiden käyttöön

 
Sivun alkuun