Hyppää sisältöön

Tukes tutkii kuolemaan johtanutta sähkötapaturmaa

Julkaisuajankohta 7.5.2021 8.54
Uutinen

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on nimittänyt onnettomuustutkintaryhmän selvittämään kuolemaan johtaneen sähkötapaturman syitä. Tutkinnan tavoitteena on löytää keinoja vastaavien onnettomuuksien ehkäisemiseksi ja turvallisuuden parantamiseksi.

Onnettomuus tapahtui Lohjalla 27.4.2021. Tapaturmassa sähkönjakeluverkon alihankkijan työntekijä oli mennyt muuntamoon ja saanut sähköiskun.

Tukesin tutkintaryhmä selvittää tapahtuman kulkua ja siihen johtaneita tekijöitä yhdessä jakeluverkon haltijan, osallisten yritysten ja muiden viranomaisten kanssa. Tukesin onnettomuustutkinnan tavoitteena on löytää keinoja vastaavien onnettomuuksien ehkäisemiseksi.

Tukesin tutkintaryhmään kuuluvat ylitarkastajat Sakari Hatakka ja Ville Huurinainen.
Onnettomuustutkinta valmistuu syyskuussa 2021.

Suomessa tapahtuu vuosittain 0–3 kuolemaan johtanutta sähkötapaturmaa. Lisäksi Tukesin tietoon tulee vuosittain useita sähköisku- ja valokaaritapaturmia, joissa uhri on loukkaantunut vakavasti. Sähköturvallisuuslain 1135/2016 (114§) mukaisesti Tukes tutkii sähkötapaturman, jos se arvioi tutkinnan tarpeelliseksi vahinkotapahtuman syyn selvittämiseksi tai tulevien vahinkotapahtumien ehkäisemiseksi. 

Lisätietoja:
ylitarkastaja Ville Huurinainen p. 0295 052 111 
ylitarkastaja Sakari Hatakka p. 0295 052 562 
sähköpostit muotoa [email protected]

Tukesin tutkimat sähkö- ja hissionnettomuudet Tukesin verkkosivuilla
 

 
Sivun alkuun