Hyppää sisältöön

Turvallisesti mökillä myös talvella

Mediatiedote
Julkaisuajankohta 10.1.2023 8.43
Tiedote

Tapaturmapäivän kampanja muistuttaa, että talvistenkin mökkireissujen turvallisuuteen on tärkeää kiinnittää huomiota. Omalla asenteella ja ennakoinnilla voidaan ehkäistä monet onnettomuudet. Tapaturmapäivän kampanjaa vietetään tammikuussa, ja kampanja huipentuu perjantaina 13.1.

Talvisin mökkeily tuo turvallisuuteen omat riskinsä, ja niihin on hyvä kiinnittää huomiota. Esimerkiksi pimeys vaikeuttaa mökkipihalla kulkemista, jolloin liukastumisen vaara kasvaa. 

”Pimeällä liukkaiden kohtien havaitseminen vaikeutuu. Jotta mökillä on helpompi pysyä pystyssä, on tärkeää kiinnittää huomiota mökkialueen asianmukaiseen valaistukseen, auraukseen ja hiekoittamiseen”, sanoo Suomen Punaisen Ristin terveyden edistämisen suunnittelija Saara Aakko

Mökillä oma paloturvallisuusosaaminen korostuu

Talvella paloturvallisuuteen on syytä kiinnittää erityistä huomiota, kun poltetaan paljon kynttilöitä ja takkaa. Parhaassa tilanteessa tulipalot osataan ehkäistä ennalta. Jos tulipalo kuitenkin syttyy, tärkeintä on nopea havainnointi ja toiminta. 

”Paloturvallisuudesta huolehditaan ennakoiden. Jokaiseen tilaan, jossa nukutaan, on syytä laittaa palovaroitin. Alkusammutusvälineiden, kuten sammutuspeiton ja käsisammuttimen käyttöä on hyvä harjoitella etukäteen”, sanoo Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön turvallisuusviestinnän asiantuntija Juha Hassila.

Myös mökin lämmittämiseen talvella on syytä kiinnittää erityistä huomiota. Jos lämmittää kylmillään ollutta tulisijaa, on tärkeää aloittaa lämmitys pienillä tulilla. Äkillinen kova lämmitys saattaa rikkoa hormit. 

Älä mene jäille yksin

Moni mökki sijaitsee vesistöjen läheisyydessä, mutta jäille ei pidä lähteä varautumatta. Tärkeintä on varmistua jään paksuudesta, oppia tunnistamaan vaaranpaikat ja varustautua aina turvavälinein, kuten naskalein. Yksin jäille ei kannata lähteä. 

”Kaveri on paras turvavaruste, olitpa sitten tutulla lähijäällä tai uudella alueella. Kaveri pystyy tarvittaessa hälyttämään apua ja pelastamaan”, sanoo Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton (SUH) viestintäasiantuntija Niko Nieminen

Varaudu talvimökkeilyyn tarkistuslistan avulla

Omalla asenteella ja ennakoinnilla voidaan ehkäistä monet tapaturmat. Mökin turvallisuuden tarkistuslista toimii tässä hyvänä apukeinona. 

  • Lataa puhelimeesi 112 Suomi -sovellus.
  • Sopeuta mökkimatkalla nopeus talvisiin olosuhteisiin.
  • Tarkista, että mökillä on asianmukaiset ensiapuvälineet.
  • Tarkista palovaroittimien toimivuus ja huolehdi, että mökillä on alkusammutusvälineitä.
  • Huolehdi kulkuväylien hyvästä aurauksesta ja hiekoituksesta.
  • Käytä liukkailla keleillä liukuesteitä, nasta- tai kitkakenkiä.
  • Jäille mentäessä muista varautua ja varustautua.
  • Käytä pimeällä ja hämärällä otsa- tai taskulamppua. 
  • Varaudu pidempiin sähkökatkoihin. 
  • Päihteet lisäävät tapaturmien riskiä. Jos otat, ota maltillisesti. 

Tapaturmien ehkäisytyötä on tehty vuodesta 1993 lähtien järjestöjen ja viranomaisten yhteistyönä. Yksi yhteistyön muodoista on vaikuttaa ihmisten asenteisiin kampanjoimalla Tapaturmapäivänä. Kampanjan aikana kannustetaan miettimään, kuinka jokainen voi vähentää riskejä ja ehkäistä tapaturmia töissä, kotona ja liikenteessä. Tänä vuonna Tapaturmapäivän kampanjaa vietetään tammikuussa ja lokakuussa. Kampanjoiden teemana on mökkeilyn turvallisuus.

Tapaturmapäivän kampanjasta:
Saara Aakko, suunnittelija, Suomen Punainen Risti, 040 4806973, saara.aakko(at)punainenristi.fi

Paloturvallisuudesta:
Juha Hassila, turvallisuusviestinnän asiantuntija, Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö, 040 758 7846, juha.hassila(at)spek.fi

Vesiturvallisuudesta:
Niko Nieminen, viestintäasiantuntija, Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto, 0400 469 202, niko.nieminen(at).suh.fi

Materiaalit: 

Mökin turvallisuuden tarkistuslista

PDF-versio tarkistuslistasta

www.tapaturmapäivä.fi

Turvallinen jäällä liikkuminen (SUH)

 

 
Sivun alkuun