Hyppää sisältöön

Kaunialan hissiturman syy oli jarrun vikaantuminen – Tukesilta useita suosituksia hissien huoltoon

Julkaisuajankohta 29.9.2021 8.25
Uutinen

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on saanut valmiiksi onnettomuustutkinnan, joka koski Kaunialan sairaalassa 11.5.2021 sattunutta hissitapaturmaa. Tapaturmassa hissin kori lähti liikkeelle ovien ollessa avoinna, ja se johti yhden henkilön kuolemaan. Syy oli hissin nostokoneiston jarrun vikaantuminen. Tukesin tutkintaryhmä esittää vastaavanlaisten tapaturmien ehkäisemiseksi suosituksia hissihuoltoliikkeille, hissin haltijoille ja tarkastuslaitoksille hissien huoltamisesta.

Tapaturmaan johtanut välitön syy oli hissin nostokoneiston jarrun vikaantuminen. Jarru oli mekaanisesti jumiutunut auki-asentoon eikä se pystynyt pitämään hissin koria paikallaan kerrostason kohdalla, jolloin kori lähti vastapainon vetämänä ylöspäin. Hissin huollolla on olennainen merkitys kyseisen hissityypin nostokoneiston jarrun toimintavarmuudelle.

Tutkintaryhmä esittää mm. seuraavia toimenpiteitä vastaavien onnettomuuksien välttämiseksi ja hissiturvallisuuden parantamiseksi.

  • Valmet Schlieren -merkkisen hissin nostokoneiston jarrun huoltoon on kiinnitettävä erityistä huomiota. Jokaisella huoltokäynnillä on tarkistettava jarrun sähkömagneetin akselin vapaa liikkuminen ja tarvittaessa puhdistettava ja voideltava akseli ja sen liukulaakerit.
  • Hissihuoltoliikkeen ja hissin haltijan on huolehdittava siitä, että hissin huolto-ohjelma on hissikohtainen ja siinä otetaan riittävästi huomioon kyseisen hissin ominaispiirteet. Huolto-ohjelmassa on määriteltävä huollossa tehtävät toimenpiteet riittävän yksityiskohtaisesti. Huoltokäyntien määrän on oltava riittävä.
  • Hissihuoltoliikkeiden on huolehdittava, että huoltokäynneillä tehdään huolto-ohjelmassa määritellyt toimenpiteet. Huoltamisessa on otettava huomioon eri hissityyppien edellyttämät tyyppikohtaiset toimenpiteet. Huoltotoimenpiteet on tehtävä hissikohtaisten huolto-ohjeiden mukaisesti.
  • Tarkastuslaitosten on tarkastettava määräaikaistarkastuksessa, että hissin huolto-ohjelma on hissille soveltuva. Soveltuvuuden arvioinnissa on otettava huomioon riittävässä määrin hissikohtaiset seikat, kuten hissin tyyppi, ominaispiirteet, käytetty tekniikka ja käyttöolosuhteet sekä käytön aikana ilmenneet vikaantumiset.
  • Pelastajat ovat vaarassa, jos hissikorin liike ei pysy hallinnassa pelastustoimien aikana. Pelastajien opastuksessa on syytä tuoda esille, että sellaisissa tapauksissa korin liikkuminen saadaan estettyä puristamalla hissin kannatinköydet kiinni vetopyörään konehuoneesta löytyvällä köysipuristimella. Pelastajien opastuksessa on yleisemminkin aiheellista kiinnittää huomiota siihen, että hissejä on rakenteeltaan ja toiminnaltaan hyvin erilaisia.

Tutkintaraportti (pdf, 1,5 Mb )

Kalvosarja (pdf, 811 kb )


Lisätietoja
johtava asiantuntija Antti Savola, puh. 029 5052 684
sähköposti: [email protected]
 

 
Sivun alkuun