Hyppää sisältöön

Lieden unohtuminen päälle on yleisin sähköpalon aiheuttaja ­­­­­– muista varovaisuus myös poikkeusoloissa!

Mediatiedote
Julkaisuajankohta 26.3.2020 8.34
Tiedote

Ihmiset viettävät nyt poikkeuksellisen paljon aikaa kotona etätöissä ja lapsia hoitaessa. Tulipaloriskit saattavat kodeissa lisääntyä, kun tehdään monia asioita samaan aikaan ja kiire sekä huolet painavat. Varomaton lieden käyttö aiheuttaa normaalioloissakin vuosittain lähes tuhat tulipaloa. Muista siis huolellisuus ruuanlaitossa näin poikkeusoloissakin. Kokkaaminen tulee kalliiksi, jos koti palaa.

– Pelastustoimen Pronto-rekisteriin kirjattiin viime vuonna noin 930 liesipaloa, kertoo Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) ylitarkastaja Jukka Lepistö.  Viimeisen viiden vuoden aikana näitä paloja on ollut keskimäärin 960 vuodessa.

– Liesipalon syynä on hyvin harvoin itse liedestä johtuva vika, useimmiten sen aiheuttaa ihmisen huolimattomuus, varomattomuus tai kiire, Lepistö jatkaa.

Päälle unohtunut liesi on myös yleisin sähköpalokuoleman aiheuttaja. Sähköpaloissa on menehtynyt vuosittain keskimäärin 16 henkilöä. Viime vuonna sähköpaloissa menehtyi 11 henkilöä, joista kolmessa tapauksessa oli kyse liesipalosta.

Miten liesipalot useimmiten syttyvät?

Yleisin palon aiheuttaja on lieden unohtuminen päälle. Lieden levy kuumenee, liedellä tai sen läheisyydessä oleva astia, paistinlasta, ruoka tai muu vastaava syttyy palamaan. Syttymisen jälkeen palo leviää yleensä melko nopeasti lieden yläpuolella tai vieressä oleviin rakenteisiin. Lopputulos riippuu alkusammutuksen tehokkuudesta tai pelastuslaitoksen nopeudesta.

Viimevuotisia tapauksia Pronto-rekisteristä selvitellessä Tukes on havainnut muutamia tyypillisimpiä tapauksia liesipalon aiheuttajina:

– Unohdetaan, että ollaan valmistamassa ruokaa. Tulee jokin häiriötekijä, joka vie huomion toisaalle, esimerkiksi lapsen avunhuuto tai puhelinkeskustelu.

– Ruoka jää liedelle, kun kokki nukahtaa tai unohtaa laittavansa ruokaa. Usein näihin tapauksiin liittyy alkoholin käyttö.

– Lemmikkieläimet, koirat tai kissat, pyrkivät tutkimaan mitä lieden päälle on jäänyt. Noustessaan liedelle ne onnistuvat kääntämään lieden levyistä yhden tai useamman päälle.

– Myös lapset voivat kurkotella liedelle ja kääntää lieden levyjä päälle.

– Nykyisin liesien kytkimien kääntämiseen ei tarvita kovinkaan suurta voimaa. Lieden ohi kuljettaessa voi vahingossa liikkua siten, että joko itse tai kantamukset koskettavat lieden katkaisijoita ja kääntävät ne päälle. Tapahtumaketjun voi käynnistää mm. rollaattorin kädensija.

Miten voit välttää liesipalon?

– Keskity ruuanlaittoon! Älä tee samaan aikaan töitä tai hoida lapsia, vaan pysy lieden lähettyvillä.

– Jos olet nauttinut alkoholia tai olet todella väsynyt, unohda liedellä kokkaaminen ja syö vaikka nakit kylmänä. Uupunut kokki ja kuuma liesi on huono yhdistelmä.

–– Pidä liesi ja sen ympäristö puhtaana ja vapaana kaikesta tavarasta. Ruokaa tai likaisia astioita ei kannata säilyttää liedellä eikä sen läheisyydessä. Siten vältetään suurin osa lemmikkien tutkimusmatkoista liedelle tai sen lähistölle.

– Lieden ympärillä häärättäessä tulee tarkastaa, että ei vahingossa ole kääntänyt päälle lieden levyjä jollain kehonsa osalla, kantamuksellaan tai mahdollisella muulla tavalla.

Tee kotona turvallisuuskierros

Nyt on hyvä aika tarkistaa, ovatko kodin turvavälineet kunnossa ja osaavatko perheenjäsenet niitä käyttää.

– kokeile testinapista toimiiko palovaroitin

– harjoittele sammutuspeitteen käyttöä 

– tarkista kodin poistumisreitit

– neuvo lapsia toimimaan oikein hätätilanteessa.

Lisätietoja: Ylitarkastaja Jukka Lepistö, p. 029 5052 460, sähköposti: [email protected]

 
Sivun alkuun