Hyppää sisältöön

Robottiruohonleikkureista ei löytynyt testeissä turvallisuuspuutteita – leikkuri ei välttämättä osaa väistää pihalla olevia pieneläimiä, joten suojele sinä siilejä

Mediatiedote
Julkaisuajankohta 2.7.2021 9.15
Tiedote

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) testautti neljä omakotitalon pihanhoitoon soveltuvaa robottiruohonleikkuria SGS Fimkossa. Robottiruohonleikkureissa ei havaittu teknisiä turvallisuuspuutteita. Tukes kutenkin muistuttaa, että ruohonleikkuri saattaa itsekseen ajellessaan aiheuttaa varaa pienille eläimille, kuten siileille ja oravanpoikasille. Siksi on turvallisempaa, ettei ruohonleikkuria jätettäisi yksinään ajelemaan varsinkaan ilta- ja yöaikaan, jolloin etenkin siilit liikuskelevat pihapiirissä.

kaksi siiliä.

Onnelliset siilit, kuvaaja Tapio Korkolainen

Robottiruohonleikkureiden teknistä turvallisuutta testautettiin 

Robottiruohonleikkureista testattiin sähköturvallisuutta, laitteiden veden- ja pölynsuojausta sekä mekaanista rakennetta, leikkuuterän mekaanista suojausta ja turvasensoreiden toimintaa. Näistä ominaisuuksista ei löytynyt testeissä turvallisuutta vaarantavia puutteita. 

– Robottiruohonleikkureiden turvallisuus on suunniteltu siten, että leikkuri ei vahingoita pihalla oleskelevia ihmisiä. Leikkuri on myös suunniteltu kiertämään pihan ihmiset ja esteet käyttämällä hyväkseen ympäristöstä saamaansa anturitietoa, sanoo Tukesin ylitarkastaja Kimmo Hakala.

– Leikkureiden turvallisuussuunnittelussa ei kuitenkaan ole erityisesti vaatimuksia pihapiirin eläinten turvallisuudelle, jolloin leikkurin tavatessa siilin, oravanpoikasen tai jonkin muun eläimen, anturitieto ei välttämättä tunnista kohdetta. Riippuen robottileikkurissa käytettyjen antureiden ja tiedonkäsittelyohjelmiston ominaisuuksista, pahimmassa tapauksessa leikkuri ei osaa väistää kohdetta. Tällöin on vaara, että eläin jää robottiruohonleikkurin alle. Laitevalmistajat ovat tosin alkaneet pohtia tuotteidensa tätä puolta viime aikoina ja kehittää tuotteitaan villieläinystävällisemmiksi, Hakala jatkaa. 

Luonto kiittää, kun jätät osan pihasta niityksi 

Yksi keino ongelman hallinnassa on suunnitella puutarhansa siten, että robottiruohonleikkureiden johdinlangalla rajatun ajoalueen ulkopuolelle puutarhassa jätetään alueita, jotka tarjoavat suojaa esim. siileille, ja joissa sallitaan luonnonvaraisten kasvien kasvu. Osan pihasta voisi siis jättää leikkaamatta ja antaa sen kasvaa villiniittynä. Tällöin siilien lisäksi myös perhoset, kimalaiset ja muut pölyttäjät viihtyvät pihallasi ja annat luonnon monimuotoisuuden kukoistaa. 

Ajoittamalla robottiruohonleikkurin ruohonleikkuun päiväaikaan vältetään suurin osa siilikohtaamisista. Siilit ovat yöeläimiä, jolloin niitä on harvoin liikkeellä päiväsaikaan. 

Ruohonleikkuria valitessa ota huomioon myös pihatyyppi

Robottiruohonleikkureissa on leikkurin kaltevuutta tarkkaileva anturi. Kun rinteen kaltevuus kasvaa liikaa, leikkuri keikahtaa painovoiman vaikutuksesta kumoon, jolloin anturin signaalin perusteella laite sammuttaa leikkurin. 

– Tämä kannattaa huomioida sopivaa leikkurityyppiä valittaessa. Jos oma piha on kovin kalteva, voi olla, että robottileikkuri ei pysty keskeytyksittä hoitamaan pihaa halutulla tavalla. Tällöin vaikkapa käsityöntöinen mekaaninen kelaleikkuri on huomattavasti varmempi ja myös turvallisempi rinteen hoidossa, Hakala sanoo.

– Nykyisellään polttomoottorikäyttöisiä työnnettäviä ruohonleikkureita on runsaasti, mutta näiden käyttö jyrkissä rinteissä on riskialttiimpaa kuin kelaleikkureiden. Kaatuessaan polttomoottorileikkurin terä on hetken vapaasti pyörimässä, vaikka turvakaaresta irrottaminen leikkurin pysäyttääkin, Hakala varoittaa.

Lisätietoja: Ylitarkastaja Kimmo Hakala, p. 029 5052 199
sähköpostit muotoa: [email protected]

 
Sivun alkuun