Hyppää sisältöön

Sähköisku voi johtaa kuolemaan

Tukes
Julkaisuajankohta 9.6.2015 16.40
Tiedote

 

Sähköiskun tai valokaaren aiheuttamissa onnettomuuksissa on menehtynyt Suomessa vuosittain 1-3 ihmistä.  Onnettomuuksia on tapahtunut junaradoilla, ilmajohtojen lähellä työskenneltäessä tai kotipihalla.  Ole varovainen erityisesti ilmajohtojen lähellä, sillä sähköiskuun ei aina tarvita edes kosketusta.

artikkelikuva sähkö


Kuolemaan johtaneita sähkötapaturmia on sattunut sekä työssä että vapaa-aikana, ja uhreina ovat olleet niin sähköalan ammattilaiset kuin maallikotkin.

Sähköiskukuolemien määrä on pysynyt samana jo parikymmentä vuotta, mutta vähentynyt huomattavasti pitemmällä aikavälillä. 1970-luvulla sähköiskuun kuoli tuplasti enemmän ihmisiä kuin nykyisin ja 1950-luvulla määrä oli viisinkertainen.

sähkökuva 1


Mitkä seikat ovat vaikuttaneet sähköiskukuolemien vähenemiseen?

– Tekniikan kehittyminen on yksi vaikuttava tekijä. Esimerkiksi pihapiirin paljaat ilmajohdot on korvattu eristepäällysteisillä johdoilla ja vikavirtasuojakytkimet ovat yleistyneet asennuksissa.  Myös työturvallisuus on kehittynyt hyvään suuntaan, kertoo Tukesin yli-insinööri Harri Westerlund.

– Tukesin valvonnalla ja viestinnällä on oma osuutensa sähköturvallisuuden edistämisessä. Olemme painottaneet turvallisia toimintatapoja, vaatimusten noudattamista sekä muistutelleet riskeistä. Myös kampanjoita ja projekteja on toteutettu useiden yhteistyökumppanien kanssa. Viimeisimpänä esimerkiksi  Hengenvaara-kampanja, jossa varoitellaan ilmajohtojen vaaroista.

graafit sähkö kuva 3


Millaisissa paikoissa onnettomuuksia on tapahtunut? 

– Yleisin onnettomuuspaikka on ollut pihapiiri tai vastaava ulkoalue. Hieman yli neljäsosa onnettomuuksista on sattunut avojohtojen lähellä ja 15 prosenttia junaradoilla. Tyypillinen onnettomuuden uhri on nuori mies, joka liikkuu asiattomasti junaradalla tai kiipeää junavaunun katolle. Ikävä kyllä, näitä tapauksia on tullut Tukesin tietoon lähes vuosittain, Westerlund harmittelee.

– Kotona ja puutarhassa tapahtuneiden onnettomuuksien syynä ovat usein olleet esimerkiksi kuluneet liitäntäjohdot, väärin kytketyt jatkojohdot tai sähkölaitteiden väärinkäyttö. Myös omatoimiset sähköasennukset tai itse korjatut sähkölaitteet ovat aiheuttaneet vaaratilanteita ja onnettomuuksia.

– Sähköiskukuolemia sattuu kuitenkin melko vähän verrattuna sähköpalokuolemiin, Westerlund kertoo. Esimerkiksi viime vuonna sähköiskuun kuoli kaksi ihmistä, mutta sähköpaloissa menehtyi peräti 24.

Lisätietoja Tukesin toimialojen onnettomuuksista ja vaaratilanteista:

Yhteenvedot vuoden 2014 onnettomuuksista

Tukesin julkaisema onnettomuustieto, onnettomuustutkintaraportit ja VARO-rekisteri

Teksti: Paula Kuusio
Piirros: Kerberos
Graafit: Tuuli Tulonen
 
Sivun alkuun