Hyppää sisältöön

Tänään on pohjoismainen Sähkön päivä

Tukes
Julkaisuajankohta 23.1.2018 11.12
Tiedote

Sähkön päivän tiedote Sähkön päivä muistuttaa, kuinka suuri merkitys sähköllä on hyvinvointiimme. Tänä vuonna nostetaan esille myös sähköautoilun teemaa. Päivän kunniaksi alan yritykset ja järjestöt järjestävät tapahtumia ympäri maan.

Sähkö on näkymätön välttämättömyyshyödyke, jonka merkitys nousee esiin etenkin talvella. Suomessa sähköä tuotetaan monipuolisesti eri energialähteistä, minkä ansiosta sähkön toimitusvarmuus paranee.

Tulevaisuudessa älykäs sähköverkko mahdollistaa energian tehokkaamman käytön ja entistä hajautetumman sähköntuotannon. Kuluttaja voi tuottaa itse sähkönsä ja vaikuttaa entistä paremmin omaan sähkön kulutukseensa. Sähköistyksellä ja älykkäillä kodinkoneilla voidaan lisätä turvallisuutta, säästää energiaa ja helpottavaa ikääntyvien arkiaskareita.

Järkevässä energiankäytössä riittää vielä opittavaa. Kuluttajat kaipaavat puolueetonta neuvontaa arkisessa energiansäästössä, uusien sähkön kulutusta ohjaavien järjestelmien ja palvelujen hyödyntämisessä sekä esimerkiksi aurinkosähkön ja muun pientuotannon käyttöönotossa.

Liikenteen sähköistyminen tuo hyvinvointia

Sähköisen liikenteen yleistyminen on merkittävä tekijä ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa, mutta sillä on myös muita hyvinvointivaikutuksia.

Sähköautoista ei tule pienhiukkas- eikä typenoksidipäästöjä. Parantuneella ilmanlaadulla on myönteisiä terveysvaikutuksia, sillä pienhiukkaspäästöt ovat yhteydessä hengitystiesairauksiin. Sähköisen liikenteen yleistyminen pienentää myös kaupungin melutasoa.

EU:n komission uusi liikennepaketti ohjaa autonvalmistajia sähköistämään tuotantoaan. Suomessa hallituksen tavoitteena on, että vuonna 2030 maassamme on vähintään 250 000 sähkökäyttöistä autoa.

Sähköautolla on edullisempaa ajaa kuin polttomoottoriautolla. Sähkö maksaa noin 2e/100km. Hankintahinnaltaan sähköauto on vielä nykyisin kalliimpi kuin perinteinen polttomoottoriauto, mutta hintaero kaventuu koko ajan.

Sähkön päivä Suomessa jo kolmatta kertaa

Tänä vuonna Sähkön päivää viettävät Energiateollisuus, Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL, Sähköteknisen Kaupan Liitto STK, Sähköturvallisuuden Edistämiskeskus STEK, Motiva, Adato Energia, ABB, Aidon, Alajärven Sähkö, Caruna, Elenia, Empower, Energiapolar, Ensto, Fennovoima, Fingrid, Fortum, Helen, Helen Sähköverkko, Herrfors, Imatran Seudun Sähkö, Inergia, Iro Reseach, Jylhän, Sähköosuuskunta, Jyväskylän Energia, Järvi-Suomen Energia, Kemijoki, Kemin Energia ja Vesi, Keminmaan Energia, Keravan Energia, Koillis-Satakunnan Sähkö, Kokemäen Sähkö, Kokkolan Energia, Konsulttitoimisto Seppo Hoffrén, Kotimaan Energia, KSS Energia, Kuopion Energia, Kuoreveden Sähkö, Kymenlaakson Sähkö, Lahti Energia, Lammaisten Energia, Landis+Gyr, Lappeenrannan Energia, Leppäkosken Sähkö, Lindorff, Loiste, Lumme Energia, Lännen Omavoima, Naantalin Energia, Napapiirin Energia ja Vesi, Nivos, Oulun Energia, Oulun Seudun Sähkö, Paneliankosken Voima, Pohjois-Karjalan Sähkö, Pori Energia, Rauman Energia, Rejlers, Reka Cables, Rovakaira, Sallila Energia, Savon Voima, Seinäjoen Energia, Suomen Sähkönkäyttäjät ry (ELFI), Tampereen Sähkölaitos, Tenergia, Tukes, Turku Energia, Vaasan Sähkö, Vantaan Energia, Vantaan Energia Sähköverkko, Vapo, Verkosto-messut/Tampereen Messut, Vetelin Energia, VSV Yhtiöt, Äänekosken Energia sekä lukuisat sähköalan yritykset.

Lisätiedot:

Viestintäpäällikkö Jaana Pohja, Energiateollisuus ry, puh. 040 5544 036
Viestintäjohtaja Paula Ihamäki, Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry, puh. 09 5476 1405
Toimitusjohtaja Tarja Hailikari, Sähköteknisen Kaupan Liitto STK ry, puh. 040 735 867
Viestintäpäällikkö Kirsi Gimishanov, Sähköturvallisuuden Edistämiskeskus ry, puh. 040 4808 223
Viestintäpäällikkö Leila Timonen, Motiva, puh. 040 544 5992

Tutustu STEKin videoon: Sähkö pelastaa maailman

 
Sivun alkuun