Hyppää sisältöön

Tukes ja poliisi: Kevät houkuttelee kokoontumisajoihin – huolehdi ajokalusto ja -taidot kuntoon!

Mediatiedote
Julkaisuajankohta 12.4.2022 8.00
Tiedote

Kuiva asfaltti ja aurinkoiset kelit houkuttelevat taas monet ajoharrastajat kokoontumisajoihin pitkän talven jälkeen. Ajoharrastus voi olla turvallista, kun huomioi muut tiellä liikkujat ja ajaa taitojensa mukaan. Kokoontumisajojen järjestäjät ovat vastuussa tapahtumansa turvallisuudesta.

Kokoontumisajoja järjestetään edelleen usein luvattomasti ja vaaraa aiheuttaen. Se, että tapahtumalla ei ole virallista järjestäjää, ei poista vastuuta mahdollisen vahingon sattuessa. Kokoontumisajoja organisoivia toimijoita voidaan pitää tapahtuman järjestäjinä, joilla on vastuu tapahtuman turvallisuudesta.

Turha temppuilu pois liikenteestä – poliisi valvoo kokoontumisajoja

Yleisillä teillä järjestettäviin kokoontumisajoihin voi osallistua satoja ajoneuvoja ja niihin liittyy vakavia riskejä kuten ylinopeuksia tai päihtyneenä ajamista. Kokoontumisajoihin osallistuu usein nuoria ja kokemattomia kuljettajia, jotka voivat myös yliarvioida oman ajotaitonsa. Lisäksi kokoontumisajoissa saatetaan käyttää ajoneuvoa, joka ei ole liikennekelpoinen, ja ajoneuvossa olevat viat tai puutteellisuudet voivat aiheuttaa vaaraa liikenteelle.

– Tiellä järjestettävissä kokoontumisajoissa on noudatettava aivan samoja sääntöjä kuin liikenteessä yleensä. Keskeisesti kyse on liikennesääntöjen noudattamisesta ja siitä, että ajo-oikeudet ja ajoneuvot ovat kunnossa. Alkoholi ja päihteet eivät kuulu liikenteeseen eivätkä kokoontumisajoihin, toteaa poliisitarkastaja Heikki Kallio Poliisihallituksesta.

Poliisi valvoo kokoontumisajoja erityisesti keväällä ympäri Suomea ja tulee puuttumaan havaittuihin laiminlyönteihin entistä tarkemmin.

Kokoontumisajot voi järjestää turvallisesti ja luvallisesti, huomioi nämä asiat

  • Valitse tapahtumalle sopiva paikka, ota huomioon ajoneuvoille sopiva ajoalusta

  • Huolehdi turvallisuudesta ja tee turvallisuussuunnitelma

  • Kerro osallistujille (sekä yleisölle että kuljettajille) tapahtuman turvallisuusohjeet

  • Toimita pelastussuunnitelma pelastuslaitokselle arvioitavaksi viimeistään 14 vrk ennen tilaisuutta

  • Tee yleisötilaisuusilmoitus poliisille viimeistään 5 vrk ennen tilaisuutta

  • Toteuta tapahtuma suunnitelman mukaisesti

– Jos haluat olla vastuullinen cruising-tapahtuman järjestäjä, tee suunnitelma tapahtumasta ja sen turvallisesta toteuttamisesta. Huolellisella suunnittelulla voit pienentää onnettomuuden riskiä ja ehkä pelastaa jonkun hengen, muistuttaa ylitarkastaja Kari Koponen Tukesista.

Lisätiedot

poliisitarkastaja Heikki Kallio, Poliisihallitus, p. 0295 481 556

ylitarkastaja Kari Koponen, Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes), p. 0295 052 094

Katso myös

Poliisi ja Tukes huolissaan katuajotapahtumien turvallisuudesta