Tukesin ilotuliteturvallisuuskampanjan teemana #muistasuojalasit!
Turvallisuus ja kemikaalivirasto (Tukes) muistuttaa ilotuliteturvallisuuskampanjassaan tänäkin vuonna suojalasien käytöstä. Julkisuuden henkilöille postitetaan suojalaseja, jotka päässään julkkisten toivotaan ottavan itsestään selfie-kuvia ja julkaisevan kuvat verkossa tunnisteella #muistasuojalasit. Myös viranomaisia ja muita yhteistyökumppaneita haastetaan mukaan kampanjaan.
-Päädyimme korostamaan kampanjassamme suojalasien tärkeyttä siksi, että suojalasit ovat helppo ja tehokas keino ehkäistä ilotulitteiden aiheuttamia silmävammoja. Sosiaalisessa mediassa näkyvällä kampanjalla toivomme tavoittavamme myös ne kohderyhmät, joita haluamme asiasta erityisesti muistuttaa, viestintäjohtaja Johanna Salomaa-Valkamo Tukesista kertoo.
Suojalasit ovat ilotulitteita käytettäessä olleet pakolliset vuodesta 2009. Sairaalahoitoa vaativien silmävammojen määrä onkin viime vuosina pienentynyt. Viime vuodenvaihteen ilotulitusten yhteydessä sattui kuitenkin 11 sairaalahoitoa vaatinutta silmävammaa, niistä kaksi ilotulitteiden ampujille, kaksi lapsille ja seitsemän katsojille. Yksikään vamman saaneista ei ollut käyttänyt suojalaseja.
Johanna Salomaa-Valkamo uskoo, että haasteen saavat julkisuuden henkilöt haluavat olla mukana levittämässä viestiä tehokkaasti omissa kanavissaan. Julkkisten lisäksi kuka tahansa muukin voi osallistua kampanjaan, poseerata suojalasit päässä ja julkaista kuvat #muistasuojalasit-tunnisteella.
Nuoret miehet riskiryhmänä
Tukesin vuosi sitten teettämän tutkimuksen mukaan noin 20 prosenttia suomalaisista käyttää ilotulitteita uutenavuotena, ja joka kahdeksas ampuja ei käytä suojalaseja. Kielteisimmin suojalasien käyttöön suhtautuvat 15-24-vuotiaat miehet.
Tukes on kampanjoinut aktiivisesti ilotulitteiden turvallisen käytön puolesta vuodesta 2000 lähtien. Tukes valvoo ilotulitteiden turvallisuutta, vaatimustenmukaisuutta ja maahantuontia sekä vastaa ilotulitteiden markkinavalvonnasta. Ilotulitteiden käyttöä valvovat poliisit ja myyntiä pelastusviranomaiset.
Lisätietoja:
Viestintäjohtaja Johanna Salomaa-Valkamo, puh. 029 5052 481
sähköposti [email protected]
Kampanjan kanavat:
Verkkosivut: www.tukes.fi
Facebook:
(aiempien vuosien kampanjoiden keulahahmo Markku opastaa ilotulitteiden turvalliseen käyttöön)
www.facebook.com/turvallisuusjakemikaalivirasto
Twitter: @Tukesinfo, @ilotulitusinfo
Instagram: @Tukesinfo