Hyppää sisältöön

Urapolkuni asiantuntijasta arvioijaksi – haastateltavana Jenni Harjuoja

Julkaisuajankohta 12.5.2020 10.04
Tiedote

Mitä FINASin arvioijat tekevät? Miten työ liittyy akkreditointiin? Mitä arvioijilta vaaditaan? Millaisia henkilöitä he ovat? Tutustu FINASin arvioijiin uudessa juttusarjassamme. Ties vaikka innostuisit itsekin pätevöitymään arvioijaksi. Ensimmäisessä jutussa haastateltavana on FINASin johtava asiantuntija Jenni Harjuoja.

FINASin arvioijat työskentelevät yhdessä laadun varmistamiseksi

FINASin johtaja, 15 pääarvioijaa ja 7 suunnittelijaa vastaavat FINASin akkreditointipalvelusta. Arvioitavan toiminnan tekninen asiantuntemus hankitaan FINASin ulkopuolella toimivilta eri alojen asiantuntijoilta. Myös pääarvioijatehtävissä toimii osittain ulkoisia arvioijia, jotka on koulutettu tähän tehtävään. FINASin apuna on lähes 200 ulkoista arvioijaa ja sen lisäksi noin 160 teknistä asiantuntijaa, joista ulkomaisia noin 90.

FINAS akkreditoi, eli toteaa päteväksi eri alojen toimijoita. Asiakkaina on mm. laboratorioita, sertifiointiorganisaatioita, tarkastuslaitoksia, vertailumittausten järjestäjiä sekä ympäristö- ja päästökauppatodentajia.

FINASissa tehdään vuosittain keskimäärin 250 akkreditointiin liittyvää päätöstä. Siihen sisältyy uusia akkreditointeja, aiempien akkreditointien uusimisia sekä pätevyysalueiden muutoksia. Suurin osa päätöksistä liittyy asiakkaan pätevyysalueiden muutoksiin.

Akkreditoitavalle kohteelle tehdään aina arviointi. Arvioinnilla varmistetaan, että arvioitava toiminta on pätevää ja toimija tuottaa luotettavia tuloksia asiakkailleen. Käytännössä toimijan tulee täyttää akkreditointivaatimukset johtamisjärjestelmän ja teknisen toiminnan osalta.

Jenni Harjuojan urapolku asiantuntijasta arvioijaksi

Mikä on koulutustaustasi?

– Olen valmistunut Teknillisestä korkeakoulusta (nykyinen Aalto-yliopisto) kemian osastolta diplomi-insinööriksi vuonna 2001 ja väittelin samasta paikasta tekniikan tohtoriksi vuonna 2007.

Milloin tulit FINASiin ja mitä tehtäviisi tuolloin kuului?

– Vaihdoin tutkijan uran laatutehtäviin vuoden 2009 alusta. Silloin FINASissa oli uusille tulijoille tehtävänimike arvioija, joka perehtymisen myötä päivitettiin pääarvioijaksi. Aloitin siis arvioijana ja tehtäväkenttäni oli laboratorioiden arviointi. Keskityin aluksi ympäristöalan testauslaboratorioiden sekä kalibrointilaboratorioiden arviointiin. Tein aluksi myös paljon arviointien taustatyötä, joka nykyisin FINASissa kuuluu enemmän suunnittelijoiden työnkuvaan. 

Onko tehtäväkenttäsi muuttunut vuosien mittaan?  

– Tehtäväkenttä on muuttunut kymmenessä vuodessa paljon. Arviointitehtävät ovat laajentuneet laboratoriopuolelta ensin tarkastuslaitosten ja ilmoitettujen laitosten arviointiin ja siitä edelleen vertailumittausjärjestäjien arviointiin. Tällä hetkellä perehdyn todentajatoimintaan ja tarkoitus on laajentaa arviointipätevyyksiä myös todentajien arviointiin lähitulevaisuudessa.

– Aluksi työskentelin enemmän pienempien toimijoiden parissa, mutta kokemuksen ja pätevyyksien karttuessa on kohteetkin vaihtuneet isompiin ja monialaisiin toimijoihin.

– FINASin sisäisissä toiminnoissa olen myös päässyt laajasti tekemään erityyppisiä tehtäviä. Olen toiminut arviointitehtävieni muuttuessa eri toimialojen vastaavana, ensin ympäristölaboratorioiden, myöhemmin materiaalitestauslaboratorioiden toimialavastaavana. Nykyisin vastaan tarkastuslaitostoimialasta ja osittain vertailumittausjärjestäjien toiminnasta. Olen myös toiminut koulutusryhmän jäsenenä ja nykyisin olen laaturyhmän jäsen.

–  2016 minut valittiin FINASin johtavaksi asiantuntijaksi ja sen myötä tehtävät ovat edelleen muuttuneet. Vastuullani on sidosryhmäyhteistyö sekä kotimaassa että ulkomailla. Myös toiminnan kehittäminen on tietyiltä osin nykyistä tehtäväkenttääni.

– Esitin jo työhaastatteluvaiheessa toiveen työskennellä mahdollisuuksien mukaan kansainvälisissä tehtävissä. Ensimmäisiin Euroopan akkreditointielinten yhteistyöjärjestön työryhmäkokouksiin osallistuinkin pian FINASissa aloittamisen jälkeen ja tehtävät ovat siitä vuosien varrella laajentuneet. Tällä hetkellä edustan FINASia sekä Euroopan tason että kansainvälisen tason teknisissä komiteoissa, joiden aihepiirit kattavat laboratoriot, tarkastuslaitokset ja vertailumittausjärjestäjät. Viimeisimpänä olen pätevöitynyt vertaisarviointien arviointiryhmän jäsenen tehtäviin. Näissä tehtävissä käyn osana isompaa arviointiryhmää arvioimassa meidän sisarorganisaatioitamme eri Euroopan maissa. Arvioinnit liittyvät akkreditointijärjestelmän ylläpitämiseen ja vastavuoroiseen hyväksymiseen.

Mikä on arviointityössä parasta?

– Erilaisten ja erityyppisten organisaatioiden näkeminen ja hyvin erityyppisiin toimintoihin tutustuminen. Lisäksi tutustuu erilaisiin ihmisiin sekä arvioitavissa organisaatioissa, arviointiryhmissä että kansainvälisissä tehtävissä.

Mikä on haastavinta?

– Se mikä työssä on parasta, on usein myös haastavinta. FINASin porukka on hyvin pieni siihen nähden, kuinka laaja-alainen asiakaskuntamme on. Vaikka meidän ei tarvitse osata kaikkia teknisiä yksityiskohtia, niin toimialoihin tulee kuitenkin perehtyä välillä syvällisestikin. Tuntemalla toimialaa ja vaikkapa siihen liittyvää lainsäädäntöä ymmärtää kokonaisuuden arvioitavasta toiminnasta ja pystyy keskustelemaan teknisen arvioijan kanssa mm. poikkeamista, niiden relevanttiudesta sekä muotoilusta. Mutta useiden toimialojen ymmärtäminen vie paljon aikaa ja perehtyminen onkin tyypillisesti vuosien mittaista jatkuvaa tiedon ja ymmärryksen keräämistä.

Mitä harrastat vapaa-aikana?

– Harrastuksiini kuuluu lukeminen ja urheilu. Työmatkojen takia tai ansiosta olen pysynyt 50 kirjan vuositahdissa jo useamman vuoden. Hyödynnän tässä Helmetin kirjahaastetta vauhdittamaan tavoitteen saavuttamista. Olen urheillut tavoitteellisesti lähes koko ikäni. Urheilu on rytmittänyt muuta elämääni niin kauan, että kiitän siitä hyvää ajankäytön hallintaani sekä tietenkin hyvää kuntoani. Vapaa-aika ei tietenkään kulu pelkästään harrastusten parissa, vaan ihana arkeni täyttyy kahden teinityttären paimentamisesta kohti aikuisuutta.

KUvassa FINASin Jenni Harjuoja erilaisissa työrooleissa

Kuvakooste: Jenni Harjuojan työrooleja.
Kuva vasemmalla: Jenni luennoimassa seminaarissa.
Kuva keskellä: EA:n* vertaisarvioinnin seurannassa eräässä eurooppalaisessa laboratoriossa.
Kuva oikealla: EA:n* koulutustilaisuuden tauolla. Kuvassa mukana kollegat Puolasta ja Tanskasta.

*EA=European co-operation for Accreditation

Liite: Akkreditoinnilla lisää luotettavuutta ja kilpailukykyä

Teksti: Paula Kuusio, tiedottaja

Katso kuvallinen juttu Tukesin verkkosivulta www.tukes.fi

 
Sivun alkuun