Hyppää sisältöön

7 faktaa kansanmaskeista

Mediatiedote
Julkaisuajankohta 14.8.2020 9.21
Tiedote

Maskiasiat herättävät kysymyksiä koronatilanteen takia. On tärkeää, että kuluttajat osaavat ostaa oikeanlaisen maskin omaan käyttötarkoitukseensa ja että kuluttajille myytävät maskit täyttävät niille asetetut vaatimukset. Seuraavassa on tietoa maskeista kuluttajille ostopäätöksen tueksi.

1.    Kansanmaskin tarkoitus on ehkäistä pärskeiden leviämistä, ei suojata käyttäjäänsä

Erilaisilla suojaimilla ja kansanmaskeilla on eri käyttötarkoitus. Kun ostat maskia, mieti ensin, mihin käyttöön olet sitä hankkimassa. Kansanmaskeja ovat esimerkiksi kankaiset kasvomaskit. Jos oireettomalla käyttäjällä on tietämättään virustartunta, kansanmaski voi vähentää pärskeiden leviämistä ympäristöön ja suojata muita virustartunnalta.

2.    Jos sinulla on tarve suojata itseäsi virukselta, hanki tähän käyttötarkoitukseen soveltuva hengityksensuojain

Hengityksensuojain on suunniteltu suojaamaan käyttäjäänsä virustartunnalta. Hengityksensuojaimille on huomattavasti tiukemmat vaatimukset kuin kansanmaskeille.

3.    Kansanmaskissa ei ole CE-merkintää

Kansanmaskeissa ei saa olla CE-merkintää. Sen sijaan hengityksensuojaimissa pitää olla CE-merkintä. 

4.    Kansanmaskin mukana on oltava käyttöohjeet 

Kansanmaskin mukana pitää olla käyttöohjeet suomeksi ja ruotsiksi. Käyttöohjeista pitää käydä ilmi tuotteen turvallinen käyttö, huolto ja hävitys. Pestäville maskeille on oltava myös pesuohjeet.

5.    Kansanmaskeille ei ole yksityiskohtaisia teknisiä vaatimuksia

Kansanmaskien materiaaleille tai rakenteelle ei ole yksityiskohtaisia teknisiä vaatimuksia. Kansanmaskin pitää kuitenkin olla turvallinen käyttäjälleen ja soveltua käyttötarkoitukseensa. 

6.    Hyvä kansanmaski on sopiva ja helppokäyttöinen

Hyvä kansanmaski asettuu hyvin kasvoille ja peittää nenän ja suun. Sen voi pukea ja riisua helposti ja turvallisesti. Hyvän kansanmaskin läpi hengittäminen ei ole liian raskasta.

7.    Tukes valvoo tuotteita, ei käyttöä

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) valvoo kansanmaskien ja kuluttajille myytävien hengityksensuojainten turvallisuutta Suomessa. Tukes valvoo pistokokeenomaisesti, että markkinoilla olevat tuotteet ovat niitä koskevan lainsäädännön vaatimusten mukaisia. Tukes ei testaa markkinoilla olevia tuotteita etukäteen.

Tukes ei määrää maskien tai suojainten käytöstä eikä valvo niiden käyttöä. Kansanmaskien käytöstä suosituksia antavat sosiaali- ja terveysministeriö ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL.

Lisätietoja:

ylitarkastaja Reija Sironen, p. 029 5052 016, [email protected] 

Tiedote 1.6.2020: Tukes ohjeistaa: Näin ostat kansanmaskin

Usein kysyttyä hengityksensuojaimista ja kansanmaskeista Tukesin sivuilla

Tietoa kankaisista kasvomaskeista Työterveyslaitoksen TTL:n sivuilla

Kansanmaskeja koskeva lainsäädäntö: kuluttajaturvallisuuslaki (920/2011) ja valtioneuvoston asetus kulutustavaroista ja kuluttajapalveluksista annettavista tiedoista (613/2004)
 

 
Sivun alkuun