Hyppää sisältöön

Aloitteleva palveluyrittäjä: Tämä videosarja palveluiden kuluttajaturvallisuudesta on juuri sinua varten!

Julkaisuajankohta 14.4.2021 9.30
Uutinen

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on julkaissut kuluttajapalveluiden turvallisuuden perusteista viiden videon sarjan. Videot on suunnattu palvelualojen opiskelijoiden ja uusien palveluyrittäjien avuksi. Videoissa kerrotaan, mitä aloittavan yrittäjän pitää tietää ja tehdä palvelun asiakasturvallisuuden varmistamiseksi. Videoiden kohderyhmää ovat esim. vapaa-ajan liikunta-, hyvinvointi- ja elämyspalveluiden opiskelijat ja yrittäjät.

Tavoitteena on tarjota entistä selkeämpää ohjausta kuluttajapalveluiden turvallisuutta säätelevän kuluttajaturvallisuuslain (920/2011) vaatimuksista. – Aloittavan yrittäjän pitää selvittää monta asiaa ja monien eri lakien vaatimuksia. Haluamme näillä videoilla osaltamme helpottaa tätä urakkaa, kertoo johtava asiantuntija Mervi Murtonen Tukesin kuluttajapalvelut-ryhmästä.

– Videoiden tarkoitus on tarjota konkreettisia esimerkkejä, miten lainsäädännön vaatimukset viedään käytäntöön. Videoita voi hyödyntää esimerkiksi oman osaamisen kartuttamisessa, kertaamisessa ja uuden työntekijän perehdytyksessä, Murtonen summaa.

Videosarja on uuden yrittäjän apuväline ennen kaikkea palvelun suunnitteluvaiheessa. Palvelun tarjoamisen voi aloittaa turvallisin mielin, kun kaikki vaatimukset on huomioitu jo ennen palvelun tarjoamisen aloittamista. Kun palvelu on suunniteltu kaikilta osin turvalliseksi, ei suuria muutoksia tarvita enää myöhemmässä vaiheessa.

Videosarja on saatavilla suomeksi ja ruotsiksi tekstitettynä. Videosarja täydentyy myöhemmin palvelusektorikohtaisilla turvallisuusvideoilla. 

Videosarja suomeksi Youtubessa
Videosarja ruotsiksi (tekstitetty) Youtubessa

Lisätietoja:
johtava asiantuntija Mervi Murtonen, p. 029 5052 080, [email protected]

Kuluttajille tarjottavat palvelut Tukesin verkkosivuilla

 
Sivun alkuun