Valikko

Kuristumisvaaran aiheuttavia kaihtimia poistettu markkinoilta

Tukes 19.11.2012 8.48
Tiedote

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on yhdessä Tullin kanssa löytänyt valvonnassa useita kaihtimia, jotka aiheuttavat lapsille kuristumisvaaran. Lisäksi kaihtimien varoitusmerkinnöistä ja ohjeistuksesta on löytynyt puutteita. Erilaisten kaihtimen silmukat ja narut voivat aiheuttaa lapsille vaaraa, erityisesti, jos lapsi voi pujottaa silmukkaan päänsä. Valvonnan ja tiedottamisen ansiosta kaihtimien turvallisuus on parantunut merkittävästi.

Tukes on yhdessä Tullin kanssa valvonut markkinoille tulevien ja markkinoilla olevien kaihtimien turvallisuutta syksystä 2011 lähtien. Yhteensä arvioinnin on käynyt läpi 23 erityyppistä kaihdinta, jotka valittiin riskiperusteisesti, sen mukaan onko niissä roikkuvia silmukoita tai pitkiä naruja. Kaihtimet tutkittiin Tullilaboratoriossa ja erityistä huomiota kiinnitettiin kaihtimien toiminnallisten narujen (vetonarujen) ja silmukoiden pienille lapsille aiheuttamaan vaaraan.

– Seitsemästä kaihtimesta löytyi sellaisia rakenteellisia puutteita ja puutteita merkinnöissä, jotka aiheuttavat vakavan kuristumisvaaran pienille lapsille. Lievempiä puutteita olivat osittain puuttuvat varoitusmerkinnät ja ohjeistukset, Anna Pukander Tukesista ja Leena Partanen Tullilaboratoriosta sanovat.

Vaarallisimpia pienille lapsille ovat kaihtimet, joissa on vahvasta materiaalista valmistettu vapaana roikkuva pitkä silmukka, jolla verho nostetaan ja lasketaan. Myös merkinnät ovat kaihtimien turvallisen käytön kannalta ensisijaisen tärkeitä, samoin tarvittavat lisätarvikkeet, joilla voidaan estää pienille lapsille vaarallisten silmukoiden muodostuminen tuotteeseen.

Vaarallisten kaihtimien maahantuojilta on vaadittu riittäviä toimia turvallisuuden varmistamiseksi. Kaihtimien mukana täytyy olla selkeä käyttöohje ja varoitus kuristumisvaarasta sekä tarvittavat lisävarusteet, kuten seinäkiinnikkeitä riippuville silmukoille ja naruille. Jo markkinoille päätyneiden vaarallisten tuotteiden osalta on lisäksi edellytetty vaarasta tiedottamista kuluttajille. Markkinoille päätyneiden vaarallisten kaihtimien yksityiskohtaiset tiedot löytyvät Tukesin vaarallisten tuotteiden rekisteristä.

Euroopassa ja Yhdysvalloissa on tapahtunut vuosien saatossa satoja kuolemaan johtaneita, erilaisista kaihtimista ja rullaverhoista johtuneita kuristumisonnettomuuksia. Tukes on ohjeistanut valmistajia ja maahantuojia tuotteiden turvallisuutta parantavista käytännöistä ja kuluttajia tuotteiden turvallisesta käytöstä.  Lisätietoja saa Tukesin verkkosivuilta.

Näin käytät kaihtimia turvallisesti lapsitaloudessa

  • Pitkät narut ja silmukat on pidettävä poissa lasten ulottuvilta, esimerkiksi kietomalla narut seinään kiinnitettävään koukkuun tai muuhun tähän tarkoitukseen soveltuvaan kiinnityspisteeseen. Pitkät narut ja silmukat tulee huomioida myös asuntoihin valmiiksi asennettujen kaihtimien osalta!
  • Rullaverhon pitkän lenkin voi kiinnittää esimerkiksi seinään asennettavaan lisätarvikkeeseen, jolloin silmukka ei roiku vapaana.
  • Noudata varoituksia ja asenna tuotteet asennusohjeiden mukaisesti.
  • Lastenhuoneen pimennykseen turvallisin valinta ovat tavalliset verhot tai kaihtimet, joissa ei ole silmukoita tai pitkiä naruja.
  • Huomioi myös lastenhuoneen muu sisustus, etteivät pienet lapset pääse käsiksi kaihtimien ja rullaverhojen silmukoihin ja naruihin, esimerkiksi kiipeämällä pöydän tai muiden huonekalujen päälle.

Tiedotusvälineiden edustajat voivat tutustua testattuihin tuotteisiin Tukesin Helsingin toimipisteessä (Opastinsilta 12 B), tänään maanantaina 19.11. klo 13–15.00. Ilmoittautuminen Aurinkoraitin infopisteeseen.

Lisätietoja:
tuoteturvallisuuspäällikkö Anna Pukander, Tukes, p. 029 5052 165
jaostopäällikkö Leena Partanen, Tullilaboratorio, p. 040 33 23261

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) suojelee ihmisiä, omaisuutta ja ympäristöä turvallisuusriskeiltä. Tukes edistää monialaisesti teknistä turvallisuutta ja vaatimustenmukaisuutta sekä kuluttaja- ja kemikaaliturvallisuutta. Tukes valvoo toimialojensa tuotteita, palveluita ja tuotantojärjestelmiä ja toimeenpanee niihin liittyvää lainsäädäntöä. Tukesissa työskentelee noin 200 henkilöä, päätoimipaikat ovat Helsinki, Tampere ja Rovaniemi.