Valikko

Leluille ja kuluttajapalveluille entistä tiukempia turvallisuusvaatimuksia

Tukes 5.1.2012 11.47
Tiedote

Leluille ja kuluttajapalveluille asetetaan vuoden 2012 alusta entistä tiukempia turvallisuusvaatimuksia, jotka toteutuessaan parantavat erityisesti lasten turvallisuutta. Samalla myös Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) valvontamenettelyihin tulee muutoksia. Lelujen valmistajilta edellytetään uuden lelulain myötä muun muassa lelun turvallisuusarviointia ja lelun maahantuojilta ja myyjiltä menettelyjä, joilla voidaan varmistaa lelun turvallisuus tehokkaasti jo etukäteen. Uusi kuluttajaturvallisuuslaki mahdollistaa merkittäviä riskejä sisältävien palvelujen, kuten leikkikenttien, rinnekeskusten ja uimahallien, entistä tehokkaamman turvallisuuden valvonnan.

Tammikuun alussa voimaan tullut uusi lelulaki edellyttää, että valmistajan on tehtävä lelulle turvallisuusarviointi ja dokumentoitava, miten lelun turvallisuudesta on varmistuttu, ennen kuin lelu tulee myyntiin. Lisäksi leluille pitää jatkossa laatia vaatimustenmukaisuusvakuutus, aivan kuten sähkölaitteille ja henkilösuojaimille. Tukes voi tarvittaessa pyytää asiakirjoja nähtäväkseen. Myös lelujen maahantuojilta ja myyjiltä vaaditaan toimia lelujen turvallisuuden varmistamiseksi.

– Uudet vaatimukset edellyttävät toiminnanharjoittajilta entistä parempaa huolellisuutta ja osaamista. Tavoite on, että myyntiin tulee vain turvallisia leluja ja että ongelmatilanteissa vaaralliset lelut voidaan tehokkaasti jäljittää ja poistaa myynnistä, Tukesin tuoteturvallisuuspäällikkö Anna Pukander kertoo.

Turvallisuuden tehokkaan valvonnan kannalta tärkeä muutos on, että valmistajan on ilmoitettava lelussa tiedot, joilla se voidaan jäljittää: malli-, sarja- ja eränumero tai muu tunnus, nimi tai osoite. Jos lelu on valmistettu Euroopan talousalueen ulkopuolella, lelusta tulee käydä ilmi myös sen maahantuoja.

Uuden lain myötä myös lelun määritelmä muuttuu. Vuoden alusta leluiksi voidaan katsoa lelumaiset tuotteet, joilla on jokin muu käyttötarkoitus, kuten avaimenperä, johon on kiinnitetty lelu. Lisäksi lelulaissa on uusia vaatimuksia lelujen rakenteelle ja koostumukselle. Esimerkiksi tukehtumisvaara pitää ehkäistä niin, etteivät suulla käytettävien lelujen suukappaleet käyttäjän iästä riippumatta saa irrota tai olla niin pieniä, että niihin voisi tukehtua.

– Elintarvikkeiden sisältämät lelut täytyy tukehtumisvaaran välttämiseksi pakata erilleen, ja yllätysmunien kapseleille on uudet vaatimukset, Pukander sanoo.

Tukes on vuonna 2011 valvonut pistokokein muun muassa yllätysmunien ja huvipuistoissa sekä automaateissa myytävien lelujen turvallisuutta. Markkinoilta poistettujen lelujen tiedot löytyvät Tukesin Vaaralliset tuotteet -rekisteristä.

Kuluttajapalveluille uusia vaatimuksia

Uusi kuluttajaturvallisuuslaki asettaa uusia vaatimuksia palveluntarjoajille, joiden tuottamaan palveluun sisältyy merkittäviä riskejä. Esimerkiksi leikkikentän, huvipuiston, kuntosalin, seikkailu-, elämys- ja luontopalvelun, kiipeilykeskuksen tai uimarannan palveluntarjoajien on tehtävä toiminnastaan etukäteen ilmoitus ja lisäksi laadittava kirjallinen turvallisuussuunnitelma eli turvallisuusasiakirja.

– Ilmoitukset tehdään kuntien valvontaviranomaisille, joita Tukes ohjaa asiassa, Tukesin ylitarkastaja Pipsa Korkolainen kertoo.

Lisäksi uudessa kuluttajaturvallisuuslaissa muun muassa vahvistetaan tullilaitoksen oikeutta valvoa sisämarkkinoita ja viranomaisten toimivaltuuksia puuttua tuotteisiin, joista puuttuu CE-merkintä.

Lisätietoja:

Anna Pukander, puh. 010 6052 165

Pipsa Korkolainen, puh. 010 6052 125

[email protected]

Laki lelujen turvallisuudesta Finlexissä

Kuluttajaturvallisuuslaki Finlexissä