Muurahaismyrkyt ovat vaarallisia pölyttäjille – mieti, onko käyttö todella tarpeen
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) muistuttaa, että muurahaismyrkkyjen käyttö vahingoittaa myös pölyttäjiä ja usein myrkkyjen käyttö on turhaa. Tukes on vaatinut vuodesta 2018, että muurahaismyrkyistä löytyy Vaarallista mehiläisille -merkintä. Merkin tavoitteena on auttaa kuluttajia käyttämään myrkkyjä harkiten ja ymmärtämään muurahaismyrkkyjen vaikutukset muihin hyönteisiin.
Muurahaismyrkyt ovat myydyin kuluttajille tarkoitetuista hyönteisten torjuntaan käytettävistä eliöntorjunta-aineista eli biosidivalmisteista. Kuitenkin vain pieni osa muurahaisista luokitellaan tuholaisiksi. Muurahaismyrkyt ovat voimakkaita myrkkyjä, jotka tappavat muurahaisten lisäksi muitakin hyönteisiä käsittelyalueelta. Lisäksi monet myrkyt eivät häviä ympäristöstä, vaan leviävät sateen mukana ympäröivään luontoon.
Muurahaiset kuuluvat Suomen luontoon
Suomessa on 60 muurahaislajia. Haitallisia suomalaisista muurahaislajeista ei ole kuin kaksi: sisällä elävä, etelänmatkojen tuliaisena Suomeen ilmaantunut faaraomuurahainen ja rakenteisiin pesiintynyt hevosmuurahainen. Suurin osa pihapiirin muurahaisista on siis ihmisille ja ympäröivälle luonnolle hyödyllisiä ja tärkeitä sekä harmittomia, joten niiden torjunta on turhaa.
- Muurahaiset ovat monin tavoin hyödyllisiä. Ne ylläpitävät luonnon monimuotoisuutta, muokkaavat maaperää, kierrättävät ravinteita, levittävät siemeniä sekä toimivat pölyttäjinä ja hajottajina. Muurahaiset vähentävät myös tuhohyönteisten määrää ja estävät vieraslajeja levittäytymästä, ylitarkastaja Elina Rydman Tukesista kertoo.
Tavoite suojella pölyttäjiä tarkentaa vaatimuksia myrkkyjen valmistajille ja ohjeita käyttäjille
Pölyttäjien ja muiden hyönteisten tarkoituksenmukainen suojelu sisältyy biosidien kestävän käytön tavoitteisiin. Jotta mehiläisiä ja muita pölyttäjiä voidaan suojella parhaalla mahdollisella tavalla, hyönteismyrkkyvalmisteista pitää löytyä seuraavat tiedot:
- ”Vaarallista mehiläisille” -merkintä. Merkintä vaaditaan kaikkiin biosidina käytettäviin hyönteismyrkkyihin. Merkinnän saa jättää valmisteesta pois ainoastaan, jos on tutkittua tietoa siitä, ettei valmiste vahingoita mehiläisiä.
- Vaarallista mehiläisille -merkinnällä varustettuja valmisteita saa käyttää ulkona vain syöttilaatikossa, jos valmiste sisältää pölyttäjiä houkuttelevia aineita, kuten sokeria. Ainoastaan koulutettujen ammattilaisten käyttöön voidaan hyväksyä valmisteita ilman syöttilaatikkoa. Ammattilaisten käsissäkin valmisteen käyttö edellyttää riskinhallintakeinoja, joilla voidaan estää valmisteen kastuminen ja muiden kuin torjuttavien hyönteisten pääsy valmisteeseen.
- ”Käyttö kukkivien kasvien ja mehiläispesien lähellä kielletty” -merkintä. Merkintä pitää olla valmisteessa, jos valmiste saa ”vaarallista mehiläisille”-merkinnän ja on olemassa riski, että valmistetta saattaa kulkeutua kukkiville kasveille tai mehiläispesiin.
Markkinoilla voi vielä olla valmisteita, joita merkintävaatimukset eivät koske, koska ne on hyväksytty ennen vuotta 2018.
Muurahaismyrkyt poistuvat lähivuosina kuluttajilta ulkokäytöstä
Hyönteisillä on tärkeä merkitys luonnon monimuotoisuuden ja ekosysteemin toimivuuden kannalta.
Suurelle osalle ulkokäyttöön tarkoitetuista hyönteismyrkyistä tulee rajoituksia kuluttajakäyttöön vuoteen 2022 mennessä.
- Vain oikeasti haitallisten hyönteisten torjunta on eliöntorjunta-aineiden järkevää käyttöä. Koska vain pieni osa ulkona havaittavista hyönteisistä on ihmiselle haitallisia, tulevaisuudessa kuluttajavalmisteita hyväksytään vain täsmällisillä lajiväittämillä, ei yleisillä torjuntaväittämiä, kuten esimerkiksi ”lentävien ja ryömivien hyönteisten torjuntaan”. Tällaiset yleisvalmisteet voidaan hyväksyä ainoastaan koulutettujen ammattilaisten käyttöön, joilla on riittävä tietotaito arvioida torjuntatarvetta, ylitarkastaja Elina Rydman Tukesista sanoo.
Hyönteismyrkyt tarvitsevat Tukesilta luvan ennen markkinoille pääsyä. Tukes hyväksyy jatkossa ulkokäyttöön valmisteita vain sellaisten hyönteisten torjuntaan, joiden aiheuttamat haitat ihmisille, esineille tai rakennuksille pystytään osoittamaan. Tukesin hyväksymät valmisteet tunnistaa pakkaukseen merkitystä lupanumerosta.
Ennaltaehkäise, hämää ja torju turvallisesti
- Pidä ruoka poissa muurahaisten saatavilta.
- Jos mustat mauriaiset löytävät tiensä keväällä sisälle, voit sotkea niiden merkkaamat kulkureitit rakennukseen voimakkailla hajuilla kuten kanelilla, cayennepippurilla tai sitrusöljyllä.
- Voit rajoittaa muurahaisten määrää pihalla torjumalla muurahaisille tärkeitä kirvoja. Torjuntaan voit käyttää esimerkiksi nokkosuutetta.
Muokattu 20.8.2020: Lisätty tieto markkinoilla yhä olevista aiemmin hyväksytyistä valmisteista.
Lisätietoja
Oskari Hanninen, [email protected], puh. 029 5052 261
Elina Rydman, [email protected], puh. 029 5052 079
Tuholaistorjunnan yritysrekisteri (pdf)
Luulot pois kemikaaleista
Hyönteismyrkkyjen käytön rajoitukset