Hyppää sisältöön

Seveso-väitöstilaisuuden tunnelmia

Tukes
Julkaisuajankohta 6.2.2017 16.27
Tiedote

 

Päivi Rantakoski bloggaa Kaisa Kotisalon väitöstilaisuuden tunnelmista. Kaisa Kotisalo työskenteli aiemmin Tukesin teollisuusvalvonnassa.

Kaisan väitöskirja sai alkunsa kansainvälisestä vertailututkimuksesta, jonka käynnistimme niihin aikoihin. Halusimme nähdä, miten asioita Suomen ulkopuolella tehdään ja siten oppia lisää. Myöhemmin tutkimus laajeni paljon kunnianhimoisemmaksi ja syvällisemmäksi väitöskirjatyöksi.

Ennen väitöstilaisuutta vaihdoimme vastaväittäjän kanssa muutaman sähköpostin. Vastaväittäjä kysyi, miten paljon tutkimuksen tuloksista on viety käytäntöön. Totesin, etten osaa vastata. Teollisuusvalvontaa tekevä ryhmä ja koko Tukes on käynnistänyt tutkimuksia ja kehittänyt aina toimintaansa, minkä takia on vaikea erottaa, mikä on mistäkin seuraus.

paivi_blogi
Minusta hyvän tutkimuksen tulos onkin, että tuotokset puhuvat puolestaan siten, että ne valuvat käytäntöön ihan kuin itsestään. Hyvän toiminnan merkki taas on, että sitä halutaan kehittää.


Väitöstilaisuudessa tunsin ylpeyttä, että Tukesin toiminta on valikoitunut väitöskirjatutkimuksen kohteeksi. Olen myös iloinen Kaisan puolesta, että hän on vienyt tutkimuksen upeaan päätökseen. 

 

Päivi Rantakoski
johtaja, teollisuusyksikkö
Twitter: @PRantakoski

....................

Lue myös: Suomen Seveso-laitosten turvallisuus hyvää tasoa - kehitettävääkin on
 
Sivun alkuun