Hyppää sisältöön

Tukes sai sidosryhmiltä erinomaista palautetta

Julkaisuajankohta 25.10.2024 11.01
Uutinen

Sidosryhmät kokevat yhteistyön Tukesin kanssa merkitykselliseksi ja vaikuttavaksi. Tämä käy ilmi sidosryhmätutkimuksesta, jonka Tukes toteutti Innolinkin kanssa tänä syksynä.

Sidosryhmätutkimukseen vastanneista 89 % arvioi, että Tukesin toiminta on erinomaista ja että Tukesilla on hyvä maine. Vastaajien mielestä Tukesin toiminta edistää turvallisuutta ja luotettavuutta. Tukesin työtä pidetään yhteiskunnallisesti tärkeänä ja vaikuttavana. Myös suositteluindeksi NPS oli korkealla tasolla 63.

Tutkimuksessa kysyttiin Tukesin onnistumista sen strategisissa painopisteissä. Parhaiten Tukes onnistuu sidosryhmien arvion mukaan toiminnan tieto- ja faktapohjaisuudessa (4,5). Tukesin koetaan toimivan asiakastyössä valmentavalla, neuvovalla ja opastavalla otteella (4,0). Kohtuullisen hyvät arviot Tukes sai myös asiakaslähtöisyydestä (3,8) ja vastuullisuuden edistämisestä (3,8).

Sidosryhmät kokevat, että Tukes kohtaa heidät tasa-arvoisesti ja syrjimättä. Tukesin henkilökunta saa vastaajilta erittäin korkeat arviot asiantuntemuksesta ja osaamisesta. Tukes koetaan helposti lähestyttäväksi viranomaiseksi, johon voi matalalla kynnyksellä olla yhteydessä. Yhteistyömuodoista mieluisimpia ovat yhteiset kokoukset verkossa, sidosryhmätilaisuudet ja webinaarit. Tietoa vastaanotetaan mielellään vastaan uutiskirjeinä. 

Kehittämiskohteiksi sidosryhmät näkivät säännöllisen viestimisen ajankohtaisista asioista ja resurssien riittävyyden.  

Kiitos sidosryhmillemme arvokkaasta palautteesta ja yhteistyöstä. Kehitämme toimintaamme jatkossakin asiakkaita ja sidosryhmiä kuunnellen.

 

Tuloskooste ja toteutus

Lue lisää tutkimuksen tuloskoosteesta: Tukesin sidosryhmätutkimus

Sidosryhmätutkimus toteutettiin sähköposti- ja puhelinhaastatteluina. Siihen vastasi 223 sidosryhmien edustajaa. 82 henkilöä vastasi puhelimitse, ja 141 henkilöä vastasi sähköiseen kyselyyn. Vastaajissa oli muiden viranomaisten, neuvottelukuntien, järjestöjen, yritysten, ministeriöiden ja kansainvälisten yhteistyökumppaneiden edustajia. 

 

Lisätiedot tutkimuksesta: asiakaskokemuspäällikkö Sanna Pasanen, p. 029 5052 048, [email protected]


 

 
Sivun alkuun