Hyppää sisältöön

Turvallinen koti lapselle -opas neuvoo vanhempia välttämään vaaranpaikat

Tukes
Julkaisuajankohta 7.4.2014 9.13 | Julkaistu suomeksi 27.9.2018 klo 12.20
Tiedote

Mikä on pikkulapsille yleisimmin tapahtuva onnettomuus ja miten sen voisi ehkäistä? Mitä pitää ottaa huomioon lastenhuonetta kalustettaessa? Entä pitääkö lastenvaatteet pestä ennen käyttöä? Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on julkaissut pikkulasten vanhemmille suunnatun oppaan, jossa neuvotaan käytännönläheisesti, miten kodin kemikaali- ja kuluttajaturvallisuutta voi parantaa.

Tukesin oppaassa käsitellään esimerkiksi lastenhoitotarvikkeiden ja lelujen turvallisuutta sekä kosmetiikan ja kodin kemikaalien turvallista käyttöä: oppaassa leikitään leluilla sisällä ja hiekkalaatikossa, sisustetaan lastenhuonetta sekä pestään ja syötetään vauvaa.

Avain lapsiperheen turvalliseen kotiin on yksinkertainen.

– Jos ihmiset lukisivat käyttöohjeet ja myyntipäällystekstit ja noudattaisivat niitä, useat vaaratilanteet ja onnettomuudet jäisivät tapahtumatta, Tukesin Kemikaalituotevalvontayksikön johtaja Esa Nikunen sanoo.

– Siisti lastenhuone, jossa ei ole yletöntä tavaranpaljoutta, vähentää pikkulasten altistumista kemikaaleille. 

Opas ja Lapsimessujen osasto käynnistävät Tukesin teemavuoden

Tukes osallistuu Lapsimessuille Helsingin Messukeskuksessa 11.–13. huhtikuuta. Messuosastolla kodin turvallisuutta lähestytään tekemisen kautta: lapset voivat muun muassa pelata varoitusmerkkimuistipeliä ja testata itse, millaiset lelut sopivat alle 3-vuotiaalle. Vanhemmat voivat puolestaan perehtyä, mitä on syytä ottaa huomioon ostettaessa yhtä vauvaperheen kalleinta hankintaa, lastenvaunuja.

Tukesin osasto löytyy paikalta 6h141. Siellä päivystävät myös lelujen turvallisuustestauksen asiantuntijat Tullilaboratoriosta.

Tukes jakaa osastollaan kemikaalien varoitusmerkkipaitoja sekä Turvallinen koti lapselle -opasta.

Uusi opas ja Lapsimessuille osallistuminen käynnistävät Tukesin Lapset ja kemikaalit -teemavuoden. Vuodenvaihteessa julkistetussa kansallisessa vaarallisia kemikaaleja koskevassa viestintäsuunnitelmassa lapsiperheitä pidetään yhtenä tärkeänä kemikaaliviestinnän kohderyhmänä. Tukesin tavoitteena on tänä vuonna nostaa lapsiperheiden kemikaaliturvallisuus keskusteluun ja kohdistaa valvontaa lapsille suunnattuihin tuotteisiin.

Lisätietoja:

Turvallinen koti lapselle -opas

Turvallinen koti lapselle -opas (kemikaalit):
ylitarkastaja Hinni Papponen, p. 029 5052 108

Turvallinen koti lapselle -opas (kuluttajaturvallisuus):
tuoteturvallisuusinsinööri Asta Koivisto, p. 029 5052 187

Lapset ja kemikaalit -teemavuosi:
viestintäjohtaja Johanna Salomaa-Valkamo, p. 029 5052 481

 
Sivun alkuun