Hyppää sisältöön

Toukotalkoot: Kesäkunto kodille – tekniikan säädöt kohdalleen

Julkaisuajankohta 7.6.2019 12.34
Tiedote

Kesän koittaessa on hyvä hetki tarkistaa kodin taloteknisten järjestelmien ja teknisten laitteiden kunto ja varmistaa, että ne on säädetty vuodenajalle sopivaan viritykseen. Tämä on tärkeää vaaratilanteiden välttämiseksi, energian säästämiseksi ja asumismukavuuden lisäämiseksi. Osaavia asentamisen ammattilaisia on tarjolla – jutussa on myös vinkkilista heidän tunnistamisekseen.

Toukotalkoot-kampanja muistuttaa, että asukas voi omilla toimillaan ehkäistä kosteusvaurioita, vähentää sähköpalojen ja vesivahinkojen riskiä sekä vaikuttaa kotinsa energian- ja vedenkulutukseen. Samalla on kuitenkin muistettava, että monet korjaus- ja huoltotyöt edellyttävät ammattilaisen osaamista.

Talotekniikan säädöt kesäasentoon

Onko kodin sähkölaitteiden toiminta moitteetonta, lähteekö niistä hajuja tai käryä, onko niissä tai niiden johdoissa mustumia, ovatko laitteet ja johdot ehjiä. Jos ongelmia ilmenee, laite pitää huollattaa tai vaihdattaa uuteen.

Kesän alkaessa kannattaa kytkeä tarpeettomat lämmitysjärjestelmät ja -laitteet pois päältä. Lattialämmityksen termostaatti on syytä säätää pienemmälle hyvissä ajoin, jotta energiaa ei haaskata turhaan. Märkätiloissa lattialämmitystä tarvitaan myös kesäaikaan home- ja kosteusvaurioiden ehkäisemiseksi. Sähkölämmityksen voi kytkeä pois päältä tiloista, joissa ei oleskella säännöllisesti.

Kesällä tarpeettomia energiasyöppöjä ovat vesiputkien lämmityskaapelit ja pakkasvahdit sekä pihan sulanapitojärjestelmät. Ulkovalaisimet voi kytkeä pois päältä valoisan vuodenajan ajaksi. Aurinkovaraajat ja -kerääjät kannattaa puhdistaa niiden toimivuuden ja tehokkuuden varmistamiseksi. Puhdistamiseen riittää vesi ja liina.

Silmämääräisesti kannattaa tarkastaa, että vesikalusteet eivät vuoda vettä turhaan. Vettä käyttävien kodinkoneiden alle on aina hyvä hankkia suoja-allas. Lattiakaivojen, rännikaivojen ja räystäskourujen puhdistaminen on myös tärkeää.

Ammattilainen apuun – osaajan tuntomerkit

Valaisimien lampun ja sytykkeen vaihdot, valaisimen kiinnitys ”sokeripalalla” ja yksivaiheisen jatkojohdon korjaus ovat esimerkkejä kuluttajalle sallituista sähkötöistä.

Merkittävää osa pitää teettää urakointioikeudet omaavalla ja osaavalla ammattilaisella. Sama pätee lämmitysjärjestelmän komponenttien, kuten kattilan ja polttimen huoltoon. Myös putkityöt sekä vesikalusteiden asennus ja huolto ovat ammattilaisen työtä. Näin vältytään ikäviltä yllätyksiltä ja kuluilta sekä ongelmilta vakuutuskorvauksissa.

8 vinkkiä – tästä tunnet osaavana asentajan

– Ammattilaisen yhteystiedot löytyvät helposti. Hän vastaa soittopyyntöihisi ja tiedusteluihisi kohtuullisessa ajassa.

– Ammattilaisen referenssit ovat kunnossa ja laadukas työ puhuu puolestaan.

– Hallitsee käytöstavat ja siivoaa jälkensä työn päätyttyä.

– Työvälineet ovat kunnossa ja asialliset suojavarusteet käytössä.

– Ammattilainen myöntää, jos jonkin asia ylittää hänen osaamisensa ja suosittelee työlle osaavaa tekijää.

– Ammattilainen on kiinnostunut asiakastyytyväisyydestä. Työn valmistuttua hän varmistaa, että kaikki toimii kuten pitää ja asiakas ymmärtää mitä on tehty.

– Saat tehdyistä asennus- ja huoltotöistä kirjallisen dokumentaation ja kuitin kotitalousvähennyksen hakemista varten.

– Ammattilainen ei painosta kiireiseen sopimuksen tekoon, pelottele tai liioittele riskejä.

Lisätietoja huoltotoimenpiteistä:

www.Toukotalkoot.fi -sivustolta löytyvät muun muassa asukkaille tarkoitetut, ladattavissa olevat tarkistuslistat.

Tukesin verkkosivut: Tee se itse -sähkötyöt

Tarkistustoimet videoina

Toukotalkoot on asumiseen, kiinteistöalaan, talotekniikkaan ja turvallisuuteen liittyvien yhteisöjen yhteinen vuosittain järjestettävä kampanja. Toukotalkoot-kampanjassa ovat mukana Suomen Kiinteistöliitto, Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes), Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL, Suomen Omakotiliitto ja Lämmitysenergia Yhdistys. Kampanjassa muistutetaan asukkaita siitä, että kodin talotekniikka kaipaa huoltoa, jotta se toimisi halutulla tavalla, ja annetaan vinkkejä helppoihin huoltotoimenpiteisiin. Tietoa annetaan ensisijaisesti huolto- ja tarkastustoimista, jotka ovat asukkaan vastuulla. Samalla rohkaistaan ammattilaisten käyttöön heidän osaamistaan vaativissa asioissa.

Sähköasennukset ja sähkötyöt
 
Sivun alkuun