Hyppää sisältöön

KemiDigi käytössä, koulutusta tulossa

Julkaisuajankohta 8.2.2019 9.36
Uutinen

Yritykset voivat nyt tehdä kemikaali-ilmoitukset KemiDigi-palvelussa. Kemikaalitiedon yhteen palveluun kokoava KemiDigi otettiin käyttöön helmikuun alussa.

- Käyttöönotto on sujunut hyvin ja palvelun kehittämistä jatketaan kevään aikana. Tulevaisuudessa yritykset voivat hoitaa suurimman osan kemikaalitietoihin liittyvistä raportointi- ja ilmoitusvelvollisuuksista KemiDigin kautta, kertoo projektipäällikkö Minna Valtavaara.

Kemikaali-ilmoitus on yksi niistä vaarallisiin kemikaaleihin liittyvistä asiakirjoista, jonka tiedot yritykset tuovat jatkossa viranomaisten tietoon KemiDigin kautta. Kemikaali-ilmoitus pitää tehdä kaikista Suomen markkinoille tulevista kemikaaleista, jotka on luokiteltu vaarallisiksi. KemiDigiin toimitettu tieto on sekä viranomaisten että kemikaalin käyttäjien hyödynnettävissä.

Kemikaali-ilmoituksen tekeminen on palvelun käyttöönoton ensimmäisen vaihe. Huhtikuun lopulla yritykset voivat tehdä KemiDigin kautta kemikaaliluetteloitaan.

Sujuva palvelu ilmoitusvelvoitteiden hoitamiseen

KemiDigi on hallituksen kärkihanke, jonka tavoitteena on ollut luoda sujuva sähköinen palvelu yritysten kemikaaleihin liittyvien ilmoitusvelvoitteiden hoitamiseen.

- Palvelua on kehitetty yhdessä yritysten ja eri viranomaisten kanssa, jotta se vastaisi hyvin tarpeisiin, Valtavaara kertoo.

KemiDigin ydin muodostuu kemikaalirekisteristä, joka sisältää markkinoilla olevat vaaralliset kemikaalit, ainerekisteristä, jossa on tietoja aineista, sekä kemikaaleja käyttävien yritysten kemikaaliluetteloista, joissa yritykset voivat hyödyntää edellä mainittuja tietoja.

Koulutusta yrityksille

Tukes on järjestänyt yrityksille koulutusta kemikaali-ilmoituksen teossa ja KemiDigin käytössä, ja koulutuksia on tulossa kevään aikana lisää.

14.2.2019 järjestettävä koulutus lähetetään suorana verkkolähetyksenä osoitteessa http://www.mediaserver.fi/live/tukes. Tilaisuudesta tehdään myös tallenne.

Ohjeita palvelun käyttöön julkaistaan myös Tukesin nettisivuilla.

Lisätietoja:

projektipäällikkö Minna Valtavaara, [email protected]

 
Sivun alkuun