Valikko

Tukesilta poikkeuslupa neonikotinoideja sisältävien kasvinsuojeluaineiden käyttöön

Tukes 12.12.2014 9.33
Tiedote

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on antanut poikkeusluvan käyttää Elado FS 480- ja Cruise OSR -valmisteita öljykasvien siementen peittaukseen keväällä 2015. Valmisteiden tehoaineet ovat neonikotinoideja, joiden käytön Euroopan komissio on väliaikaisesti kieltänyt mehiläisille mahdollisesti haitallisina. Poikkeusluvan perusteena on, ettei kevätöljykasvien kirppojen torjuntaan ole käytettävissä korvaavia peittausaineita tai muita tehokkaita keinoja. Kylvössä ei saa käyttää pneumaattisia koneita.

Euroopan komissio kielsi keväällä 2013 neonikotinoideihin kuuluvia imidaklopridia, tiametoksaamia ja klotianidiinia sisältävien valmisteiden ja niillä käsiteltyjen siementen käytön mehiläisiä houkuttelevilla kasveilla, koska tehoaineiden epäiltiin aiheuttavan mehiläiskuolemia. Viljelykasveista mm. rypsi ja rapsi katsotaan mehiläisiä houkutteleviksi.

Avena Nordic Grain Oy haki Tukesilta poikkeuslupaa kahdelle neonikotinoideja sisältävälle valmisteelle. Poikkeuslupa myönnettiin siementen peittaukseen keväälle 2015, koska kirppojen torjuntaan ei ole käytettävissä korvaavia peittausaineita tai muita tehokkaita keinoja. EU:n jäsenmaat saavat myöntää valmisteiden käyttöön hätälupia enintään 120 vuorokaudeksi, jos torjunta ei ole hallittavissa muilla kohtuullisilla keinoilla.

Suomessa pääosa öljykasviviljelystä perustuu pohjoisten olojemme vuoksi kevätkylvöisiin lajikkeisiin. Kevätöljykasvit ovat syksyllä kylvettäviä lajikkeita alttiimpia kirppatuhoille, ja pahimmillaan ilman peittausta vain pieni osa siemenistä kehittyy taimiasteelle.  Öljykasvien viljely ilman peittausta voisi lisätä kasvinsuojeluaineruiskutuksia kylvön jälkeen, eivätkä ne kuitenkaan pelastaisi jo vaurioitunutta taimikasvustoa. Lisäksi peittauskäsittelyä korvaavat synteettiset pyretroidit ovat erittäin myrkyllisiä pölyttäjille, muille niveljalkaisille ja vesieliöille.

- Öljykasvit ovat erinomainen vuoroviljelykasvi viljan viljelyssä ja ne ehkäisevät kasvinsuojeluaineiden käyttötarvetta. Öljykasvien viljelyala romahtaisi tai viljely voisi loppua kokonaan ilman tehokasta keinoa torjua kirppoja. Viljelyn loppuminen johtaisi kotimaisten kasviöljyjen tuotannon huomattavaan vaikeutumiseen ja Suomen valkuaisomavaraisuuden vähentymiseen, kertoo ryhmäpäällikkö Kaija Kallio-Mannila.

Suomen mehiläishoitajien liitto (SML ry) on käsitellyt asiaa eikä vastusta poikkeuslupaa edellyttäen, että kylvö tehdään muilla kuin pneumaattisilla kylvökoneilla.

Vaarallisuutta mehiläisille tutkitaan

Neonikotinoidien käyttörajoitusten taustalla on epäily siitä, että ne ovat haitallisia mehiläisille. Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen EFSA arvioi raportissaan vuonna 2013, että riskinarviointi vaatii lisää tutkimuksia. Komissio tarkastelee rajoitusta uudelleen keväällä 2015, kun uusia tutkimustuloksia saadaan. Komission uuden kannanoton odottaminen oli Tukesille yksi syy myöntää väliaikainen lupa.

Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus (MTT) ja Elintarviketurvallisuusvirasto Evira käynnistivät vuonna 2013 kaksivuotisen hankkeen, jossa tutkitaan öljykasvien peittauksessa ja ruiskutuksessa käytettävien neonikotinoidivalmisteiden vaikutuksia mehiläisiin. Syyskuussa 2014 julkaistun väliraportin mukaan pölyttävät hyönteiset altistuvat lähellä riskirajoja oleville pitoisuuksille. Neonikotinoideilla ei kuitenkaan havaittu vaikutuksia mehiläisyhdyskuntien talvehtimiseen.

- Neonikotinoidien vaikutuksiin pölyttäville hyönteisille on suhtauduttava vakavasti niin ekosysteemille kuin maataloudelle mahdollisesti aiheutuvien haittojen vuoksi. Tällä hetkellä kirppojen aiheuttamia tuhoja ei kuitenkaan voi hallita muilla keinoilla. Öljykasvien peittaukseen tulisi pikaisesti löytää kestäviä kasvinsuojelun menetelmiä, sanoo Kaija Kallio-Mannila. 

Lisätietoja:

ryhmäpäällikkö Kaija Kallio-Mannila, p. 029 5052 036

johtaja Esa Nikunen, p. 029 505 2107

[email protected]