Hyppää sisältöön

Viranomaiskeinot tehoavat: metanolikuolemat kääntyivät laskuun 2010-luvulla

Tukes
Julkaisuajankohta 14.11.2017 7.46
Tiedote

 

Metanoli on myös kuluttajakäyttöön myytävä kemikaali, joka aiheuttaa joka vuosi kuolemia Suomessa. Sitä käytetään eri vahvuisissa liuoksissa esimerkiksi tuulilasinpesunesteissä ja maalinpoistoaineissa.

Jo 15 millilitraa 40-prosenttista metanolia suun kautta nautittuna voi aiheuttaa kuoleman. Ihminen voi sokeutua jo teelusikallisesta.

Ennen Suomen liittymistä EU:n jäseneksi kuluttajakäyttöön myytävät metanolituotteet olivat tiukkaan säädeltyjä eikä metanolikuolemia juurikaan tapahtunut. Metanolin myymiseen tarvittiin erillinen viranomaisen myöntämä lupa tai vähintään ilmoitus. Lasinpesunesteissä ei juurikaan käytetty metanolia vaan sen sijaan denaturoitua alkoholia, joka muutti tuotteen täysin juomakelvottomaksi.

EU-säädösten tultua voimaan 1995 metanolia sisältäviä tuotteita oli mahdollista myydä vapaasti. Ensimmäiset metanolipohjaiset lasinpesunesteet tulivat Suomen markkinoille jo vuonna 1994. Suomessa pelättiinkin metanolikuolemien lisääntyvän, mutta EU ei neuvotteluista huolimatta myöntänyt Suomelle poikkeuslupaa metanolin vähittäismyynnin kieltämiselle.

Metanolikuolemat liki kymmenkertaistuivat myynnin vapauduttua


Metanolin vähittäismyynnin vapauduttua vaikutukset olivat välittömät ja dramaattiset. Metanolista aiheutuneet kuolemat lähes kymmenkertaistuivat. 2000-luvun alussa kuolemia oli vuosittain keskimäärin lähes 40.

Suurimmaksi osaksi kuolemat aiheutuivat metanolia sisältävien lasinpesunesteiden korvikealkoholikäytöstä. Joukossa oli mukana myös itsemurhia.

Vuodesta 1993 myrkyllisten nesteiden vähittäismyyntiä oli rajoitettu vähittäismyyntiasetuksella. Asetus edellytti, että myrkyllistä tai erittäin myrkyllistä kemikaalia ei saa myydä alle 18-vuotiaalle ja että kemikaali tulee säilyttää myymälässä tai sen varastossa lukitussa tilassa tai muutoin siten, etteivät asiaankuulumattomat saa sitä haltuunsa.

myrkyllinen
Asetuksen valvonta oli kuitenkin vaikeaa, koska se jätti paljon tulkinnanvaraa kemikaalien säilyttämiselle myymälöissä, eikä asetuksella ollut haluttua vaikutusta myrkytystapauksiin. Vuonna 2011 vähittäismyyntiasetusta tiukennettiin siten, että myrkylliseksi luokiteltuja ja pääkallovaroitusmerkillä merkittyjä kemikaaleja (esimerkiksi metanoli) oli yksiselitteisesti säilytettävä lukitussa tilassa.

Asetuksen muutoksen jälkeen metanolikuolemien määrä laski kolmannekseen. Muutos parempaan oli siis selkeä, mutta edelleen Suomessa kuoli vuosittain keskimäärin kahdeksan henkilöä metanolimyrkytyksiin. Tilanne ei edelleenkään ollut hyvä.

Lasinpesunesteiden metanolipitoisuutta rajoitettu


Siksi viranomaisten säädöstyöhön liittyvät ponnistelut ovat jatkuneet myös vähittäismyyntiasetuksen voimaantulon jälkeen, tällä kertaa kuitenkin EU-laajuisesti.  Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes ja sosiaali- ja terveysministeriö aloittivat vuonna 2015 EU:n kemikaalilainsäädännön (REACH-asetus) mukaisen metanolin rajoitusehdotuksen valmistelun yhdessä Puolan kanssa. Rajoitus hyväksyttiin lokakuussa 2017 ja siinä asetettiin 0,6 %:n pitoisuusraja metanolia sisältäville lasinpesunesteille. Rajoituksen mukainen metanolipitoisuusraja on niin alhainen, että lasinpesunesteen nauttiminen ei todennäköisesti johda enää kuolemaan.

2010-luvulla Tukes on kohdentanut riskiperusteista valvontaa ja tiedotusta kuluttajille tarkoitettujen metanolituotteiden myyjiin. Vuosien 2014–2016 valvontahankkeissa Tukes selvitti metanolipitoisuuksia lasinpesunesteissä ja vertasi analysoituja pitoisuustuloksia tuotteen varoitusetiketin tietoihin. Säädösten vastaiset tuotteet poistettiin markkinoilta.

Myös kuluttajien tietoisuutta metanolia sisältävien lasinpesunesteiden riskeistä on pyritty lisäämään monissa eri yhteyksissä. Aktiivinen valvonta ja tiedotuskampanjat ovat vaikuttaneet myyjien käytäntöihin.

Nykyään myrkyllisiä kemikaalien säilytetään myymälöissä yhä järjestelmällisemmin lukkojen takana ja tuotteet on luokiteltu oikein ja varustettu luokitusta vastaavalla varoitusetiketillä. Metanolin EU-rajoituksen voimaantulo ja sen tehokas valvonta tulevat luultavimmin vähentämään kuolemia entisestään. Jokainen metanolista aiheutuva myrkytyskuolema on turha.
 
Sivun alkuun