Luonnonvarojen kestävä ja tehokas käyttö

12 vastuullista kuluttamista.

 

Tätä se meillä tarkoittaa.

Edistämme luonnonvarojen kestävää ja tehokasta käyttöä esimerkiksi ottamalla kestävyyden huomioon lupakäsittelyssä ja valvonnassa. Viestimme hyvistä käytänteistä ja osallistumme säädösten, standardien ja ohjeiden laadintaan osana kotimaista, EU-tasoista sekä kansainvälistä yhteistyötä.

 

 

Näin sitä mittaamme.

 

Kansalaisten luottamus teollisuusyritysten ja kaivosten turvalliseen toimintaan (asteikko 1–5)

 

 

 

Nostoja viime vuodelta:

Vauhditamme vihreää siirtymää

Vaikutamme luonnonvarojen kestävän käytön ja vihreän siirtymän kannalta keskeisillä toimialoilla. Osallistumme lupa- ja valvontaviranomaisena esimerkiksi mineraalien etsintä- ja kaivostoimintaan sekä kemikaalien terveys- ja ympäristövaikutusten arviointiin. Lisäksi ennakoimme muun muassa uusiin energiaratkaisuihin, teknologioihin ja kiertotalouteen liittyviä turvallisuusriskejä, myönnämme lupia ja teemme valvontaa sen varmistamiseksi, että turvallisuusriskit hallitaan ja niihin on varauduttu.

Vuonna 2023 Tukesille myönnettiin määrärahan korotus vihreän siirtymän edistämiseen. Vuonna 2022 vihreän siirtymän määrärahaa myönnettiin Tukesille 250 000 €, ja vuonna 2023 yhteensä 500 000 €.

Vihreään siirtymään ja kiertotalousinnovaatioihin liittyy uudenlaisia turvallisuuskysymyksiä, joita on tärkeä selvittää ja ennakoida siirtymän edistämiseksi. Rahoituksen avulla pystymme Tukesissa esimerkiksi vauhdittamaan ja sujuvoittamaan vihreän siirtymän investointien lupahakemusten käsittelyä.

Yksi vihreän siirtymän kannalta merkittävä murros on käynnissä energian tuotannossa, johon pyritään kehittämään kestävämpiä tapoja. Jotta uudet innovaatiot todella ovat kestäviä, tulee myös niiden turvallisuuteen kiinnittää erityistä huomiota. Toteutimme Tukesissa vuonna 2023 projektin, jossa valvottiin aurinkosähköjärjestelmien turvallisuutta ympäri Suomen.

Nosto: Aurinkosähkö­järjestelmien valvontaprojekti paljasti, että asennuksissa tehdään paljon virheitä

Toteutimme vuoden 2023 aikana aurinkosähköjärjestelmien valvontaprojektin, jossa kartoitettiin eri puolelle Suomea asennettujen aurinkosähköjärjestelmien vaatimustenmukaisuutta. Valvonnan kohteena olivat pääasiassa pientalokiinteistöt sekä muun muassa maatilat. Teknisen tarkastuksen kohteeksi valittiin 45 asennettua aurinkosähköjärjestelmää.

Valvontaprojekti toteutettiin vallitsevan turvallisuustilanteen selvittämiseksi, sillä Tukes oli saanut vuoden 2022 aikana laajasti ilmoituksia kyseenalaisten aurinkosähköjärjestelmien asennuksista. Lisäksi olimme Tukesin omassa valvonnassa tehneet vastaavanlaisia havaintoja.

Useissa tarkastetuissa kohteissa aurinkosähköjärjestelmien asennuksia oli tehty huolimattomasti, välinpitämättömästi ja jopa ammattitaidottomasti. Virheet ja puutteet olivat hyvin samankaltaisia kuin Tukesiin tulleissa ilmoituksissa. Tarkastusten yhteydessä ei kuitenkaan tullut esille oikeudetonta sähkötyötä.

Valvonnan kautta merkittävimmiksi virheiksi ja vaatimusten puutteiksi nousivat sähköurakoitsijan puutteellinen oman työn tarkastus sekä käyttöönottotarkastus ja sen dokumentointi, epäasiallinen standardin vastainen johtojärjestelmän asennus ja valmistajan asennusohjeiden noudattamatta jättäminen.

Valvontaprojektin havaintojen perusteella tulemme tulevina vuosina kiinnittämään erityistä huomiota valvonnassa aurinkosähköjärjestelmien asentamiseen ja tekemään yhteistyötä alan sidosryhmien kanssa turvallisten toimintatapojen ja toiminnanharjoittajien vastuullisuuden edistämiseksi.

Laadukkaista tuotteista tehty sekä ammattilaisten huolellisesti rakentama, turvallisuusvaatimukset täyttävä ja käytössä ylläpidetty aurinkosähköjärjestelmä on turvallinen tapa tuottaa ympäristöystävällistä ja puhdasta energiaa.

Voit lukea tarkemmin aurinkosähköjärjestelmien vaatimuksista verkkosivuiltamme.

Ihmisen kädet aurinkopaneelilla.
Oikein asennetuilla aurinkosähköjärjestelmillä lisätään ympäristöystävällisen energian tuotantoa.

Luonnonvarojen kestävän ja tehokkaan käytön toteutumista mittaamme joka toinen vuosi kyselyllä, jossa kartoitetaan kansalaisten käsityksiä ja mielipiteitä Tukesin yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta, valvonnasta, viestinnästä sekä yritysten omista toimista. Kyselyssä vastataan seuraaviin väittämiin:

  • Suomessa teollisuusyritykset toimivat turvallisesti.
  • Suomessa kaivokset toimivat turvallisesti.
  • Suomessa toimivat teollisuusyritykset viestivät turvallisuusasioista riittävästi.
  • Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) valvoo teollisuusyrityksiä ja kaivoksia jämäkästi.

Kysely on toteutettu aiemmin vuosina 2020 ja 2022, ja molempina vuosina tulos on ollut 3,6/5. Kysely tehdään seuraavan kerran vuoden 2024 lopussa. Tämä mittari kuitenkin ottaa huomioon pelkästään kansalaisnäkökulman. Tavoitteenamme on jatkossa kehittää tämän tavoitteen mittareita kattamaan laajemmin tavoitteen kaikki näkökulmat.

Tukes on kaivosviranomainen, joten tehtäviimme kuuluu valvoa, että kaivostoiminta ja siihen liittyvä alueiden käyttö sekä malminetsintä järjestetään yhteiskunnallisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävästi.

Edistämme kaivosten turvallisuutta ja ehkäisemme, vähennämme ja torjumme kaivostoiminnasta aiheutuvia haittoja ja vahinkoja.

Kaivoslaki uudistui viime vuonna ja uusi kaivoslaki astui voimaan 1.6.2023. Muutosten myötä paikallisten vaikutusmahdollisuudet ja ympäristölliset seikat vahvistuvat nykyisestään. Esimerkiksi kaivosluvan myöntämisen edellytyksenä on kunnan hyväksymä kaava ja lupaharkinnassa on otettava huomioon entistä vahvemmin myös muut alueen elinkeinot. Voit lukea lisää kaivoslain uudistamisesta työ- ja elinkeinoministeriön sivuilta.

Viranomaisilla on käytössä yhteinen digitaalinen kaivoskarttapalvelu, jonka avulla voimme yhdistää toistemme tietoja alueista, kuten luonnonsuojelu- tai pohjavesialueista. Kartan avulla voimme varmistaa, että esimerkiksi malminetsintälupien tai kaivosvarausten alueet eivät mene päällekkäin tai niiden toiminta ei kohdistu kielletyille alueille. Nämä tiedot auttavat tekemään paremmin perusteltuja päätöksiä sekä huolehtimaan kaikkien osallisten oikeuksista.

Vuonna 2023 kaivosteollisuuden investoinnit kasvoivat ja malminetsintä lisääntyi Suomessa. Kasvua vauhdittivat mm. vihreän siirtymän tarvitsemat metallit ja kullan etsintä.

Valvontamme piiriin kuuluvat myös konfliktimineraalit. Konfliktimineraalit ovat peräisin alueilta, joilla mineraaleista saatuja tuottoja saatetaan käyttää ruokkimaan väkivaltaista konfliktia tai sellaisen puhkeamista. 

Vuonna 2023 Suomessa oli 82 konfliktimineraalien sekä niiden malmien tai rikasteiden maahantuojaa. Pääosin maahantuonti oli pienimuotoista, ja ainoastaan viisi maahantuojaa kuului asetuksen soveltamisen piiriin tuontimäärien osalta. Teemme vuosittain riskiperusteisia tarkastuksia maahantuojille ja annamme tarvittaessa neuvontaa ja opastusta. Voit lukea konfliktimineraaleista enemmän verkkosivuiltamme.

Me Tukesissa ajattelemme, että turvallisuus on osa luonnonvarojen kestävää ja tehokasta käyttöä ja edistämme tämän toteutumista jakamalla tietoa myös kuluttajille. Vuonna 2023 toteutimme kuluttajille suunnatun kampanjan, joka muistutti heitä tuotteiden ja palveluiden turvallisesta ja kestävästä käytöstä.

Nosto: Lue ne ohjeet -kampanjan avulla kuluttajia muistutettiin käyttöohjeiden merkityksestä

Lue ne ohjeet -kampanjalla halusimme muistuttaa kuluttajia siitä, että tuotteista ja palveluista annetut ohjeet tai varoitukset eivät ole vain koristeena, vaan niillä on tärkeä merkitys turvallisen käytön kannalta. Kampanjan tavoitteena oli muuttaa kuluttajien käyttäytymistä ja ehkäistä vahinkoja, jotka sattuvat juuri siksi, että ohjeet jäävät lukematta.

Kampanja suunnattiin erityisesti 25–50-vuotiaille, sillä Tukesin teettämässä sidosryhmäkyselyssä selvisi, että tässä ikähaarukassa tuotteen tai palvelun hintaa pidetään usein turvallisuutta tärkeämpänä. Kampanjaa varten teetettiin myös oma kyselytutkimus, johon vastasi 1000 kuluttajaa. Kyselyn perusteella vain 13 % kuluttajista lukee ohjeet.

Halusimme luoda aikaa kestävän ja pitkäikäisen konseptin, jota voimme jatkossakin hyödyntää ja tehdä aiheesta uusia nostoja. Virallinen kampanjasivu löytyy Tukesin verkkosivuilta omana Lue ne ohjeet -osionaan, johon on koottu sekä yleistä että toimialakohtaista tietoa ohjeisiin liittyen.

Lisäksi perustimme Instagram-tilin @ohjeeton ja teimme yhteistyötä kolmen somevaikuttajan kanssa. Vaikuttajat jakoivat omia kokemuksiaan siitä, mitä heille on käynyt, kun ohjeet ovat jääneet lukematta.

Kampanjan tueksi suunniteltiin ja teetettiin kolme erilaista kampanjavideota, joissa käy arkisen absurdilla tavalla hassusti, kun ohjeet jäävät lukematta. Helposti samaistuttavalla sisällöllä halusimme saada kuluttajat miettimään, miksi ohjeet olisi kannattanut lukea ja kannustaa toimimaan näin seuraavan kerran, kun uusi tuote tai palvelu on edessä.

Kampanjavideot saivat hyvin näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa sekä suoratoistopalveluiden mainoksissa. Lisäksi kampanja pääsi ehdolle Voitto-mainoselokuvakilpailussa short form- sekä yhteiskunnallinen ja kulttuuri -sarjoissa.

Video: Lue ne ohjeet