Hyppää sisältöön

Kaasuletkujen ja kaasugrillien turvallisuudessa puutteita

Tukes
Julkaisuajankohta 1.9.2017 9.58
Tiedote

Kolme kymmenestä testatusta kaasuletkusta ja yksi kuudesta kaasugrillistä osoittautui Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) teettämissä testeissä niin vaarallisiksi, että tuotteet kerätään takaisin kuluttajilta. Nestekaasuletkuista tutkittiin kylmä- ja paineenkestävyyttä, ja kaasugrillit testattiin kaasulaitedirektiivin vaatimusten mukaisesti.

Testauksessa Biltema 37-530 -kaasugrillistä löytyi kaasuvuoto.  Maahantuoja on lopettanut grillin myynnin ja ilmoittanut tuotteiden palautusmenettelystä. Kyseistä grilliä on ollut myynnissä vain Bilteman myymälöissä, ja grillin ostaneet voivat palauttaa grillin lähimpään Bilteman myymälään. Lisätietoa asiasta löytyy Bilteman kotisivuilta ja myymälöistä.

Muissa testatuissa grilleissä oli lähinnä merkintöihin liittyviä puutteita, jotka eivät kuitenkaan vakavasti vaaranna grillien käyttöturvallisuutta.

- Kaasulaitteiden talvisäilöön siirtämisen yhteydessä kannattaa tarkistaa laitteen toiminta ja tehdä tarpeelliset huoltotoimenpiteet. Myös kaasuletkun kunto on hyvä tarkistaa keväällä, kun laite otetaan käyttöön ja lisäksi tuotteen varastoinnin yhteydessä, muistuttaa kaasugrillien valvontaprojektista vastannut ylitarkastaja Seppo Huttunen.

Nestekaasuletkut eivät kestäneet kylmää

Nestekaasuletkujen tutkimuksissa kolme tuotetta ei läpäissyt kylmäkestävyystestiä, vaan letkut katkesivat niitä -30 C:n lämpötilassa taivutettaessa. Loput seitsemän letkua täyttivät vaatimukset tutkituilta osin. Tukes määräsi vakavasti puutteelliset letkut poistettavaksi markkinoilta ja niitä myyneet yritykset keräämään tuotteet takaisin kuluttajilta. Tiedot vakavasti puutteellisista vaaraa aiheuttavista letkuista löytyy Tukesin markkinavalvontarekisteristä.

Valmistajalla vastuu tuotteiden turvallisuudesta

EU:n alueella myytävistä tuotteista ei saa aiheutua vaaraa kuluttajien turvallisuudelle. Jos tuote osoittautuu vaaralliseksi, valmistajan, maahantuojan tai myyjän tulee ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin ja ilmoittaa asiasta valvontaviranomaiselle.

- Yrityksellä on ensisijainen vastuu siitä, että sen tuotteet ovat turvallisia. Tämä koskee niin valmistajaa, maahantuojaa kuin tuotetta myyvää kauppaakin, nestekaasuletkujen valvontaprojektista vastannut ylitarkastaja Jyri Pekkanen toteaa.

Yritykset voivat edistää tuotteiden turvallisuutta tekemällä jatkuvaa laadunvarmistus- ja tuotekehitystyötä sekä testauttamalla tuotteitaan.

Lisätietoja:

Nestekaasuletkut 

Ylitarkastaja Jyri Pekkanen. p. 029 5052 027 ([email protected]) 

Kaasugrillit

Ylitarkastaja Seppo Huttunen. p. 029 5052 471 ([email protected])

Vaatimusten vastaiset letkut:

Codan 2610, jossa merkinnät Codan 2601 LPG EN ISO 3821:2010 (EN 559) /DG 3612 (-30 °C) - 2MPa (20 bar) - 10.0 – 2017. Tuote on myyty osana Quick-on – kaasusetti -pakkausta (EAN 6417970014991)

DELTEC, jossa merkinnät DELTEC EN 16436-1:2014 class 2 DRE0301 10mm 10bar Propane/Butane PROD datetime(6) 2017. Tuote on myyty osana Mustang – kaasupullon paineensäädin-pakkausta EAN 6410412924193).

IGT DRE 0301, jossa merkinnät BS EN ISO 3821 LPG/Natural Gas/MPS Nestekaasu/Flytgas 10mm 2MPa (20 bar) (-30 °C) TR/10/409/Rev1 2016. Tuote on myyty osana Lucifer – kaasunsäädin-pakkausta (EAN 6416273051900)  (IGT)

Nestekaasuletkujen tutkimukset tehtiin VTT Expert Services Oy:n testauslaboratoriossa standardin SFS-EN 16436-1 + A1 mukaisesti.

Kaasugrillit tutkittiin SGS Fimko Oy:n testauslaboratoriossa kaasulaitedirektiivin 2009/142/EY ja standardin EN 498:2012 mukaisesti.

 
Sivun alkuun