Hyppää sisältöön

Käytä vain turvallisia ja hyväksyttyjä valmisteita hyönteisten karkottamiseen

Tukes
Julkaisuajankohta 16.6.2011 11.47
Tiedote

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) muistuttaa, että hyttysiä, punkkeja ja muita ötököitä vastaan kannattaa suojautua turvallisesti käyttämällä hyväksyttyjä tuotteita sekä noudattamalla niiden käyttöohjeita. Kiusaa aiheuttavien hyönteisten torjumiseen on myynnissä monenlaisia karkotteita, kuten iholle levitettäviä voiteita tai suihkeita. Myyntiin hyväksytyt torjunta-ainevalmisteet löytyvät viranomaisten ylläpitämistä rekistereistä.

– Jos torjunta-aineita käytetään, on turvallisinta käyttää vain hyväksyttyjä tuotteita, ylitarkastaja Päivi Karnani Tukesista korostaa.  Maahantuojan velvollisuutena on hakea torjunta-aineille, kuten hyönteis- ja punkkimyrkyille sekä hyttyskarkotteille hyväksyntä Tukesilta ennen markkinoille tuomista.  Valitettavasti tästä huolimatta markkinoilta löytyy myös hyväksymättömiä torjunta-aineita, joiden myyminen ei ole laillista eikä turvallistakaan, sillä niissä on saatettu käyttää kiellettyjä kemikaaleja. 

Tukes ylläpitää rekisteriä kemikaalilain perusteella hyväksytyistä ns. biosidisistä torjunta-aineista. Biosidit ovat kemiallisia aineita, valmisteita tai pieneliöitä, joiden tarkoitus on tuhota, torjua tai tehdä haitattomaksi haitallisia eliöitä, estää niiden vaikutusta tai rajoittaa niiden esiintymistä. Tukesin rekisteristä löytyy yhteensä 105 hyväksyttyä biosidivalmistetta hyönteisten torjuntaan.

Hyönteisten karkottaminen ja ulkoloisten häätö eläimillä

Osa hyväksytyistä hyönteismyrkyistä ja -karkotteista on tarkoitettu käytettäväksi suoraan eläimillä. Myös lemmikeille tarkoitetut valmisteet kuuluvat ennakkohyväksynnän piiriin. Tukesin rekisterissä tällaisia valmisteita on kahdeksan kappaletta. 

Eläimille tarkoitetut hyönteisten karkottamiseen tai ulkoloishäätöön tarkoitetut lääkevalmisteet, joihin liittyy lääkkeellinen käyttöaihe, kuuluvat Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean toimivallan piiriin. Ulkoloishäätöön eläimille tarkoitettuja iholle siveltäviä paikallisvaleluliuoksia, kertavaleluliuoksia, sumutteita tai pantoja on markkinoilla myyntiluvallisena eläinlääkevalmisteena yli 20. Näillä valmisteilla on sairauden parantamiseen, lievittämiseen tai ehkäisemiseen liittyvä käyttöaihe.

Käyttöohjeet on syytä lukea huolella

Torjunta-aineita ja ulkoloisten häätöön tarkoitettuja eläinlääkevalmisteita käytettäessä on tutustuttava huolella käyttöohjeisiin. Esimerkiksi jotkut hyttyskarkotteet eivät sovellu lapsille.  Jos hyttyskarkotetta käytetään lapsilla, pitää olla erityisen tarkkana, ettei ainetta pääse silmiin tai suuhun. Karkotetta ei sen vuoksi pidä levittää ainakaan lasten käsiin. 

Käyttöohjeissa on mainittava, mikäli torjunta-aine on tarkoitettu käytettäväksi ainoastaan ulkona. Sisällä käytettävien torjunta-aineiden kanssa on joskus noudatettava erityisohjeita, esimerkiksi tuuletettava huone ennen siellä oleskelua.  Lapsien tai raskaana olevien ei pidä oleskella huoneessa, jossa on käytetty torjunta-ainetta. 

Hyönteiskarkotteita ja torjunta-aineita ei ole tarkoitettu jatkuvaan käyttöön. Käyttöohjeissa on mainittava suositeltavat käyttömäärät, joita ei pidä ylittää. Ärsyyntyneelle tai auringon polttamalle iholle ei karkotteita saa levittää.

Pakkausmerkinnöissä ja pakkausselosteissa on myös mainittava, jos karkotteet tai eläinlääkevalmisteet sisältävät aineita, joilla on ihoa ärsyttäviä tai herkistäviä ominaisuuksia. Torjunta-aineissa herkistävä aine on merkittävä varoitusmerkillä ja varoitustekstillä.  Jos torjunta-ainetta levitetään kämmenistä muualle iholle, suositellaan käsien pesemistä sen levittämisen jälkeen.  Joitakin aineita ei saa levittää lainkaan iholle, vaan ainoastaan vaatteille.

Tukes tarkistaa ennakkohyväksynnän yhteydessä tuotteiden käyttöohjeet ja antaa niistä tarvittaessa palautetta maahantuojalle.  Fimea hyväksyy myyntiluvan myöntämisen yhteydessä pakkausselosteet.

Tukesin hyväksyttyjen torjunta-aineiden rekisteri

Fimean eläinlääkkeenä hyväksymiä valmisteita voi hakea valmisteen nimellä osoitteesta:
http://www.fimea.fi/laaketieto/laakehaku 

Kysymyksiä ja vastauksia biosidisista torjunta-aineista

Lisätietoja: 

Tukes
Päivi Karnani, ylitarkastaja, puh. 010 6052  076, [email protected]
Eeva Nurmi, ylitarkastaja, puh. 010 6052 062, [email protected]

Fimea
Irmeli Happonen, yksikön päällikkö, puh. 09 47334284, [email protected]
Kristiina Pellas, yliproviisori, puh. 09 47334336, [email protected]

 
Sivun alkuun